Kolumnit

Työtä, jolla on sittenkin tarkoitus

Suomessa on 30 000–50 000 syrjäytynyttä nuorta (Uusi Suomi 8.4.2012).

Kotiin syrjäytyneiden nuorten joukko kasvaa (Yle 16.11.2011). Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa (Taloussanomat 18.4.2011). Syrjäytymisen ytimessä ovat ne 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi (Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysi 1.2.2012).

Vuonna 2010 syrjäytyneitä, eli vain peruskoulun käyneitä ja ilman jatkokoulutuspaikkaa tai työtä jääneitä oli 15-29-vuotiaiden ikäluokasta noin 5 prosenttia.

Näitähän riittää. Olen kirjoittanut tai ollut kuvaamassa mediaduunarina työskennellessäni vähintään yhtä nuorten työttömyydestä ja syrjäytymiskehityksen ehkäisystä kertovaa uutista vuodessa.

Virsi on aina sama: tässä meillä on nuori, joka peruskoulun jälkeen aloitteli vähän sitä sun tätä, mutta kesken jäi. Tai sitten kouluun jäi kokonaan pyrkimättä, eikä töitäkään oikein tosissaan osannut hakea. Nyt muutaman vuoden porukoiden nurkissa luimuilemisen jälkeen nuori on ohjattu tähän projektiin/ hankkeeseen/ kurssille.

Pyrkimyksenä on sopeuttaa tämä roimasti potentiaalia omaava, mutta turvaverkkojen laitamille ajautunut nuori takaisin yhteiskuntaan antamalla hänelle mm. atk-koulutusta, tietoa työelämän pelisäännöistä ja valmentamalla häntä työhaastattelua varten. Kurssin päätyttyä nuori on valmiimpi jatkamaan ammatillisia opintoja tai vaikka menemään pätkätöihin.

Samoja otsikoita vuodesta toiseen lukiessa ja tehtaillessa on herännyt kysymys: onko tämä kaiken vaivan ja rahan arvoista? Ikäluokat pienevät, mutta drop outien määrä jatkaa kiduttavaa kasvuaan. Sitä alkaa epäillä, ettei tukityöllistetystä nuoresta tule yhtään sen enempää yhteiskunnan hyödyllinen jäsen, jos hän viitenä päivänä viikossa tupakkitaukojen lomassa korjailee käytettyjä kalusteita, joita kukaan ei halua ostaa.

Mutta ilmeisesti, toivottavasti, olen väärässä. Ainakin mikäli Hämeenlinnassa eilen vieraillutta valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) ja Evan raporttia on uskominen. Evan mukaan 60 prosenttia tukitoimiin osallistuneista syrjäytyneistä nuorista on viiden vuoden kuluttua töissä. Urpilainen puolestaan innostui täkäläisistä nuorten työllistämistoimista siinä määrin, että lupasi viedä mallit tuliaisiksi kotiin Kokkolaan.

Lopuille 40 prosentille pitäisi silti keksiä jotain. Työelämä näyttää tylyimmät kasvonsa nuorille. Kun pätkät ja työttömyysjaksot alkavat olla korkeasti koulutetuillekin normi ensimmäisten työvuosien ajan, ei ole ihme, jos yhteiskunnan elätiksi heittäytyminen kotisohvalle kera sixpackin ja pelikonsolin alkaa houkutella.

Ajatukseni on varmasti naiivi, mutta voisiko yritysmaailmaa velvoittaa osallistumaan enemmän talkoisiin? Yhden valtionyhtiön pomon vuosittaisella palkankorotuksella työllistäisi jo aika monta nuorta, vaikkapa lentokentälle matkatavaroiden käsittelijäksi.