Kolumnit

Uni hoi, älä jätä

Uni ei tule, vaikka olen käynyt asiantuntijoiden kaikki neuvot huolella läpi. On odotettava, että luonto tekee tehtävänsä. Nukuttuani kahden tai kolmen tunnin yöunia viikon verran, nukkumatti armahtaa ja nukun sikeästi kahdeksan tuntia putkeen.

Liian lyhyiden unien tiedetään vähentävän keskittymiskykyä, lisäävän riskiä sairastua, masentua ja jopa dementoitua. Masentaa ajatella, mihin kaikkiin riskeihin unettomuus syöksee.

 

Tuoreimmat tutkimustulokset nostavat esiin myös uuden näkökulman. Ei ole sama, mihin kellonaikaan nukkuu.

Unihormoni melatoniini alkaa erittyä käpyrauhasesta iltakahdeksan aikaan, jonka jälkeen pitäisi tunnin, parin sisään nukahtaa. Ennen keskiyötä nukutut pari tuntia ovat niitä kullanarvoisia, jotka palauttavat parhaiten.

Jos sitten ei onnistu nukahtamaan iltakymmenen aikoihin, herkkyyshetki on ohi ja seuraavaa joutuu kuulemma odottelemaan pari tuntia. Totta. Yleensä tuo odottelu venähtää neljäksi, jopa kuudeksi tunniksi.

 

Perinteisesti nuorille nukkuminen ei ole ollut ongelma, mutta on parin vuosikymmenen aikana yleistynyt kovaa vauhtia. THL:n jo vuonna 2009 koululaisille tekemän kyselyn mukaan tytöistä 20 ja pojista 10 prosenttia valitti jatkuvaa päiväväsymystä.

Yhdeksi syyksi epäillään sinistä valoa, joka vähentää melatoniinin eritystä. Tietokoneen tai älylaitteen sinistä valoa hohkaava näyttö pitäisi sulkea riittävän monta tuntia ennen nukkumaan menoa.

Sano se nuorelle, joka alkaa vasta illalla innostua peleihinsä, somettamaan ja tutkimaan, mitä Niilo on tänään tubettanut.

Sano se äiti-ihmiselle, joka illalla ottaa älykännykkänsä ja lähtee tapaamaan Doc Martinia, sukeltaa Avaraan luontoon ja tarkistaa puolen tunnin välein uutisvirrat.

 

Älylaitteiden viihdekäyttö on uusi vitsaus. Minun sukupolveani äidit moittivat nokka kiinni kirjassa istumisesta ja silmien pilaamisesta. Samanlaisena aikuisena ja vastuullisena vanhempana minä taas rajoitin kymmenen vuotta sitten poikieni ruutuaikaa, mutta enää en edes yrittäisi. Niin itsestään selvää kännykän hiplaaminen jo on.

Nyt minun suurin urakkani on pyhittää heinäkuun loma katkaisuhoitojaksolle. Tämä äiti laittaa kännykän hyllylle ja vetää makuuhuoneen ikkunaan pimennysverhot. Hyvää kesää!

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic