Kolumnit

Unohtakaa keskustelu, täältä tulee keskustailu

Ja tapahtui niinä päivinä niin, että sote- ja maakuntauudistusta lykättiin vuodella eteenpäin.

Hiiri pääsee seinän läpi lyijykynän kokoisesta aukosta. Sote-uudistusta puolestaan ei saada runnottua läpi vaikka seinään ammuttaisiin kanuunalla.

Selkein ero hiiren ja soten välillä onkin se, että hiiri ei runno vaan sujahtaa. Se tietää mistä se mahtuu ja mittaa reikää kuonollaan, jos se yrittää mennä läpi väkisin se tappaa itsensä juuttumalla seinään.

Sotea puskettaessa on unohdettu kokonaan suomalaisen konsensukseen pyrkivän politiikan perinne. Keskustelu ja kompromissien etsiminen on osaltaan luonut hyvinvointivaltion, jota kansalaiset ovat aiemmin lähes kuorossa ihastelleet.

On takuuvarmaa, että päätökset joita ajetaan läpi yhden tai kahden kansanedustajan enemmistöllä, eivät palvele suomalaisia tasaisesti.

Olisiko uudistusta edes tarvinnut siirtää jälleen valmisteluun, jos siitä olisi keskusteltu enemmän? Keskusta haluaa väkisin maakuntauudistuksen ja kokoomus valinnanvapauden. Kahden eri tavoitteen voimin väkisin kasaan ommeltu hiiri törmäilee kerta kerran jälkeen perustuslakiin.

Jos uudistusta valmistellessa olisi pyritty konsensukseen ja selvittämään mikä perustuslain seulan läpäisee, uudistus olisi saattanut edetä aikataulussaan.

Juha Sipilä väläytti maanantai-iltana mahdollisuutta hallituksen luottamuksen mittaamisesta, mutta päätti kuitenkin ettei näin tule tapahtumaan. SDP:n Antti Rinne arvioi Twitterissä tiistaina, että hallitus ei uskalla mitata luottamustaan.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Sipilä käyttää erilaisia uhkauksia lyömäaseenaan. Vuosi sitten samassa sopassa Sipilä uhkasi hajottaa hallituksen, kun yhdenmielisyyttä ei löytynyt. Tai siis hallituskumppaneiden kanta ei miellyttänyt keskustaa.

Runnomispolitiikka tekee hallaa hallituksen aikeille. Pakottaminen ajaa uudistuksen vastustajat ja kannattajat tantereen toisilla puolin vain syvemmälle poteroihinsa.

Keskustelusta on nyt luovuttu. Se ajaa osaltaan demokratian perusajatuksia alas, sillä niukalla enemmistöllä jyräävä hallitus ajattelee olevansa automaattisesti oikeutettu päätösten runnomiseen.

Sokrates pyörii haudassaan. Keskustelu on kuollut, täältä tulee keskustailu.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic