Kolumnit

Vahingonilo on paras ilo

Kuulun niihin ihmishirviöihin, joiden lempihuvituksiin kuuluvat Hauskojen kotivideoiden kaltaiset tv-ohjelmat. Mitä enemmän kohellusta, törmäilyä ja kummallisia sattumuksia, sitä parempi.

Olen monesti yrittänyt, mutta naamani ei kerta kaikkiaan pysy peruslukemilla vastaavia ohjelmia ja videoita katsoessani. Pissaa pystyn sentään vielä naurunpyrskähdyksiltäni pidättelemään.

Oikeasti hauskat koti- ja muut sähellysvideot naurattavat vain, jos niissä esiintyvät ihmiset ja eläimet eivät satuta itseään.

Sellaisten videoiden, joissa joku loukkaantuu pahasti, taltiointia saati julkaisua en ymmärrä lainkaan.

Sen sijaan suulliset tarinat vähän vakavammistakin tapaturmista huvittavat kovasti, jos tapaturman kokija kertoo siitä itse, todistettavasti tapaturmastaan toipuneena tai ainakin hengissä selvinneenä.

Viime viikolla en voinut olla hihittelemättä – myötätuntoisesti – uutisille norjalaisen maailmanmestarisoutajan Nils Jakob Hoffin nakkionnettomuudesta.

Hoffin loppukausi ja sen myötä myös elokuisiin soudun EM-kisoihin osallistuminen menivät piloille, kun hän poltti jalkansa kuumalla vedellä nakkeja keittäessään.

Kamala tapaus, mutta urheilijan oma turhautuneen huvittunut suhtautuminen onnettomuuteen olivat hyvin samastuttavia.

”Tunsin tilanteessa itseni täydeksi idiootiksi”, Hoff tuhahti Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle ja kertoi samaan syssyyn saavansa sentään lääketieteen opintonsa valmiiksi kilpailutaukonsa aikana.

Yksi hauskimmista tapaturmatarinoista, jonka olen kuullut, on peräisin sedältäni.

Joitain vuosia sitten hän mursi tai venäytti yhden sormistaan ihan tavanomaisen saunomisen päätteeksi. Löylyistä tultuaan setä sitoi lanteelleen pyyhkeen sen verran tiukalle, että kankaan väliin jäänyt sormi vääntyi.

Muistaakseni tapauksen mahdottomuuden ja mahdottoman hauskuuden yksi ulottuvuus piili vielä siinä, että vääntynyt sormi oli nimetön, jota on vaikea teloa ilman muidenkin sormien kärsimistä.

On niitä naurettavia sattumuksia tapahtunut minullekin. Kerran 14-vuotiaana voimistelijana sain runnottua kyynärpääni leikkauskuntoon.

Koulukaverit repivät pitkään huumoria siitä, kun onnettomuus ei ollutkaan sattunut minkään volttisarjan aikana vaan sellaista edeltävässä juoksuvauhdissa, omiin jalkoihini kompastuessani.