Kolumnit

Vaikeuskerroin al-Holin leirillä olevien kotiuttamisessa kasvoi – Iranilaiskenraalin surma kuumensi tilanteen koko Lähi-idässä

Yhdysvaltojen ja Iranin välisen kiistan leimahtaminen voi vaikeuttaa myös al-Holin leirillä olevien suomalaislasten kotiuttamista. Viranomaiset joutuvat arvioimaan, onko kotiutusmatka vaarallisempi vaihtoehto kuin leirissä pysytteleminen, pohtii Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.
Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Kierrokset keskustelussa Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaislasten kotiuttamisesta ovat laskeneet sen jälkeen, kun ulkoministeriö joulun alla tiedotti kotiuttaneensa kaksi orpolasta. Pitkään odotetussa hallituksen linjauksessa muotoillaan, että Suomi pyrkii kotiuttamaan kaikki leirillä olevat lapset. Jos lapsen etu vaatii, myös äiti voidaan tuoda Suomeen, vaikka velvollisuutta aikuisten avustamiseen ei muuten ole.

Käytännössä ainakin osa äideistä kotiutetaan, sillä leiriä hallinnoivat kurdit eivät ole olleet valmiita laskemaan lapsia leiriltä ilman äitejään.

Viranomaisten on muodostettava kanta myös siihen, mitä tehdään tapauksissa, joissa alaikäisenä kriisialueelle viety lapsi on tullut täysi-ikäiseksi matkan aikana. Kohdellaanko heitä lapsina vai aikuisina? Ulottuuko auttamisvelvollisuus myös heihin? Lännen Median tietojen mukaan leirillä on ainakin yksi tällainen suomalainen.

Entä mahdolliset ottolapset, joilla ei ole aiempaa kytkyä Suomeen?

Osastopäällikkö Tero Kurenmaa sisäministeriöstä (vas.) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä ja alivaltiosihteeri Pekka Puustinen ulkoministeriöstä kertoivat orpolasten kotiuttamisesta tiedotustilaisuudessa joulun alla. Kuva: KIMMO BRANDT
Osastopäällikkö Tero Kurenmaa sisäministeriöstä (vas.) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä ja alivaltiosihteeri Pekka Puustinen ulkoministeriöstä kertoivat orpolasten kotiuttamisesta tiedotustilaisuudessa joulun alla. Kuva: KIMMO BRANDT

Leirillä on mediatietojen mukaan noin 30 suomalaislasta, joten tehtävää riittää. Toimintaympäristö Syyriassa ja naapurimaassa Irakissa on mitä on, eikä tuore konflikti Yhdysvaltojen ja Iranin välillä helpota kotiutuksia valmistelevien suomalaisviranomaisten työtä. Jännitteet alueella kohosivat äärimmilleen Yhdysvaltojen surmattua korkea-arvoisen iranilaiskenraalin Qassim Suleimanin ohjusiskussa perjantain vastaisena yönä Irakissa.

Osapuolet ovat sen jälkeen uhkailleet toisiaan, ja koston kierrettä pelätään.

Vaikka kenraalin surmannut isku oli täsmäoperaatio, sen lopulliset seuraukset alueen kokonaistilanteeseen ovat vasta muotoutumassa. Kohotettu valmius kotiutettavia vastaanottavissa sosiaalitoimen palveluissa on voimassa ja suomalaisviranomaisten neuvottelut al-Holin leiriä hallinnoivan kurdihallinnon kanssa käynnissä iskusta huolimatta.

Turvallisuustilanteen heikentyminen ei voi kuitenkaan olla vaikuttamatta neuvotteluihin. Kyse on siitä, miten varmistetaan, ettei kotiutusmatka ole vaarallisempi vaihtoehto kuin leirillä pysytteleminen.

Kurdit ovat kotiutusoperaatioissa avainasemassa leirin hallinnan lisäksi siksi, että luonteva lähtöpaikka kotiutuslennoille on Irakissa sijaitsevan kurdikaupunki Erbilin lentokenttä. Myös orpolapset tuonut lento lähti Erbilistä. Kotiutettavat on saatava turvallisesti ensin leiriltä pois, rajan yli Irakiin ja sen jälkeen vielä lähtökentälle.

Kurdit eivät ole suoranainen osapuoli Yhdysvaltojen ja Iranin kiistassa, mutta sekasortoisessa tilanteessa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic