Kolumnit

Vain äijät ovat vaihtuneet

Tuleva maanantai tuo muistot mieleen.

Olin 13-vuotias pojankoltiainen keskikesällä 1975, kun silloiset suurvaltajohtajat Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford ja neuvostojohtaja Leonid Brezhnev liennyttivät kireitä välejä Helsingissä.

Oli hyvin helteistä, poliiseja joka paikassa, paljon uteliaita katujen varsilla, kun mustat autokolonnat saattueissa ajoivat ylikovaa Esplanadia mennen tullen.

Samanlainen näytelmä on taas edessä, vain äijät ovat vaihtuneet.

ETY-konferenssi oli presidentti Urho Kekkosen ulkopoliittisen uran huipentuma. Maailman mahtavimpien johtajien saapuminen YYA-Suomeen koettiin tärkeäksi tunnustukseksi puolueettomuuspolitiikalle.

Vuosiluvuista sen verran, että 1975 toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut vasta kolme vuosikymmentä ja Porkkalan vapautumisesta ei edes kahta vuosikymmentä.

100-vuotiaan Suomen historiasta myös sodista johtuen tuntuu siltä, että itsenäisen valtion 50 ensimmäistä vuotta ovat tutumpia kuin jälkimmäiset.

ETY- konferenssin aikoihin maailma pyöri kahden navan eli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ympärillä.

Ydinaseisiin tuettu kauhun tasapaino on pitänyt näihin päiviin asti. Yhdysvallat ja Venäjä nyt ovat monissa maailman kriiseissä eri puolilla, mutta suoraan konfliktin nämä kaksi ovat tähän asti välttäneet.

Venäjän presidentti Vladimir Putin haikailee tutun järjestyksen perään, vaikka Kiina ja Nato ovatkin sitä pysyvästi muuttaneet.

Niin Putinille kuin Donald Trumpille tuntuu hajanainen Euroopan unioni sopivan hyvin.

Suurvaltojen käytös ei vuosikymmenten aikana ole muuttunut mitenkään. Krimin niemimaa on Venäjälle sijainniltaan strateginen kohde kuten Kaliningrad Itämerellä.

Suomi liittyi Euroopan unioniin 1990-luvulla ja kahdenvälisten puolustussopimusten kautta myös sotilaallisesti. Putinin tulon jälleen Suomeen voi tulkita hyväksynnäksi tälle, vaikka varsinainen Nato-jäsen emme vielä olekaan.

Ajattelin viedä nuoremman 13-vuotiaan poikani aistimaan Helsingin helteistä suurvaltatunnelmaa. Maailma on muuttunut paljon 43 vuodessa, ihmiset tuskin.