Kolumnit

Vanhan liiton harrastajaan iskee mustasukkaisuus, kun nykyään kaikki pelaavat golfia

Kuva: Pekka Rautiainen
Toimittaja AP Sarjanto. Kuva: Pekka Rautiainen

Alussa maa oli autio ja tyhjä. Sitten skottilainen paimen kekkasi pamauttaa käyräpäisellä sauvallaan lampaankikkaretta, ja ihminen sai järkevän selityksen eksistenssilleen.

Aloitin golfin isän jalanjäljissä jo pikkupoikana vuonna 1972 Aulangon 9-reikäisellä kentällä. Nykypäivän golffarit tuskin pystyvät kuvittelemaan, millaista pioneeriaikaa tuolloin elettiin.

Viitisenkymmentä vuotta sitten koko Suomessa oli vähemmän rekisteröityjä pelaajia kuin pienessä Hämeenlinnassamme on nykyään.

 


”Lajia pidettiin koomisena omituisuutena ja joutilaan herrasväen harrastuksena.”


 

Ei ollut puhettakaan, että olisin koulussa leuhkinut pelaamisellani. Lajia pidettiin koomisena omituisuutena ja joutilaan herrasväen harrastuksena.

Ihmisten mielikuvat elitismistä vuoroin naurattivat ja suututtivat. Golfin parissa touhusi kirjavaa porukkaa kaikilta mahdollisilta elämänaloilta.

Parhaat pelurit olivat Sairion rintamamiestalojen kasvatteja, jotka olivat tulleet lajin pariin tienaamaan taskurahoja mailapoikina. 1970-luvulla heistä oli kasvanut SM-mitalisteja ja maajoukkuepelaajia.

 

Noihin aikoihin suomalaiset golfin harrastajat olivat yhtä perhettä. Aulangon kisoissa kävi turkulaisia, porilaisia, lahtelaisia ja helsinkiläisiä, joita tapasin joka kesä.

Moikkatuttuja olivat maalivahtilegenda Jorma Valtonen ja leijonakapteeni Juhani Tamminen, joka oli todella tykissä kunnossa. Äijän käsivarret olivat kuin joulukinkut.

Myöhemmin Aulangolle ilmestyi myös Spede Pasanen, joka hämmästytti kaikkia olemalla pelikaverina totaalisen sanaton ja hymytön heppu.

Läheisempiä tuttuja olivat Veikko Kankkonen ja Juhani Kärkinen, jotka poikkesivat meillä kotonakin kahveella. Kerran tein sen virheen, että kerroin asiasta koulun pihalla ja jouduin sikarinkiin.

Eihän sitä kukaan uskonut. Sen verran kovia nimiä olivat mäkihypyn olympiavoittaja ja maailmanmestari vielä noihin aikoihin.

Lue myös: Golfin ystävillä on riittänyt tänä kesänä pelattavaa varhaisesta keväästä lähtien

 

Helsingin ulkopuolella golfkenttien klubitalot olivat pelkkiä puukioskeja, joissa oli hyvällä tuurilla pieni sadekatos. Jokainen harrastaja kanniskeli muovipussissa omia harjoituspallojaan, joihin oli kynsilakalla merkattu nimikirjaimet. Lähtöaikoja ei tarvinnut varata, vaan pelaamaan lähdettiin silloin kun sopiva porukka löytyi. Ihanaa salaseuran lämpöä oli noissa ajoissa.

 

Niinhän siinä kävi, että olin golfin parista poissa 30 vuotta. Tiesin kuitenkin aina, että joskus palaan viheriöille.

Oli uskomaton kokemus pelata ensimmäistä kertaa Aulangon Everstin 18-reikäinen kenttä ja talsia komeaan klubitaloon myymälöineen, ravintoloineen ja saunoineen. Harrastajia on kuin pipoa ja suomalaiset lähestyvät maailman huippua.

Vähän siinä iski mustasukkaisuus. Samalla tavalla kuin teini-iässä, kun uskollisesti kannattamastasi marginaalibändistä tulikin yhtäkkiä suosittu.

Missä te kaikki olitte, kun golfille vielä naurettiin?

Asiasanat

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic