Kolumnit

Vapaudesta, viisaudesta ja terveydestä

Tämän viikon kulttuurisekoilu vei huomion Poriin. Se, miten asia ratkesi, oli oivallinen esimerkki upeasta vapauden, avarakatseisuuden ja ymmärryksen syvenemisestä henkisen ja fyysisen syrjimättömyyden saroilla.

Festivaalin toimitusjohtajaksi valittu ei päässyt edes aloittamaan työssään, kun hänen onnettomat möläytyksensä paikallislehden sivuilla lopettivat uran.

Että homous muka olisi jotakin, jonka voisi poistaa. Että sen voisi lopettaa niin kuin huumeiden käytön.

Aloitteleva toimitusjohtaja ei huomannut, että rakkautta ei voi poistaa. Rakkaus joko on tai ei ole olemassa. Siitä ei käsittääkseni ole välimuotoja.

On myös outoa ajatella, että rakkaudesta pitäisi parantua tai päästä eroon tai että se olisi haitallista ja verrattavissa huumeiden käyttöön, joka tunnetusti tappaa. Rakkaus lienee ainoa sairaus, johon kaikki nimenomaan haluavat sairastua.

 

Jazzissa, jos missä, näitä rajoja ei ole.

Jazz on vapauden musiikkia, lähtökohtaisesti vapauden kaipuusta syntynyttä, rajoja murtavaa. Jazzilla on faktisesti laulettu ja soitettu orjien sanomaa vapauden kaipuusta. Siksi juuri jazzin ja kyseisen tapahtuman edustajien uskoisi edustavan avarakatseisinta kansanosaa.

Onneksi ei ole minkään toimitusjohtajan vallassa arvottaa ja arvioida muiden rakkauksia.

Yhdessä päivässä iso joukko eturivin taiteilijoita irtisanoutui tapahtumasta, koska sen tuleva keulahahmo tölvi typeryyksiä. Taide on vapaa. Taide on viisas ja taide on hyväksyvä.

 

Väistämättä tätä miettiessä törmään ihmetteleväni, että joku voi vieläkin ajatella, että rakkaus olisi sairaus. Ja että kun nyt on jo niin hienosti asiat maailmassa, että hyväksymme kaikenlaisen rakkauden, olemmeko kohta jo lähellä sitäkin hetkeä, jolloin hyväksymme ennakkoluulottomasti myös ihmisten muut erilaisuudet.

Ja lopulta myös sairaudet. Vammojaan ja sairauksiaan ei itse voi valita. Eräs ystäväni on onnettomuudessa vaikeasti halvaantunut, toinen vaikeasti ylipainoinen sairauden seurauksena, enollani on kädessään näkyvä kehitysvaurio, äitini on puolikuuro syntymästään saakka, isäni oli kahdesti aivoinfarktin läpikäynyt, veljeni sairasti kolme syöpää.

Olen läpi elämäni nähnyt, miten fyysisiin rajoitteisiin tai neurologisiin ongelmiin suhtaudutaan hyvin ennakkoluuloisesti. Työelämän rakenteet ovat jo muuttuneet kovin paljon parempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan ja muuttuvat yhä, jotta tässä kiiltävässä yhteiskunnassa vähemmistötkin voisivat pärjätä yhtä hienosti kuin tavalliset ja terveet. Ennakkoluulot ja vanhanaikaiset harhakuvitelmat leimaavat yhä osin arkielämää.

 

Meillä taiteilijoilla on mahdollisuus vaikuttaa ennakkoluuloihin ja sananvapauteen. Me saamme työllämme yrittää lisätä ymmärrystä ja tasa-arvoa ja rakentaa maailmaa näiltä osin vapaammaksi ja viisaammaksi, mukavammaksi paikaksi.

Kirjoittaja on Hämeenlinnan teatterin johtaja.

Päivän lehti

19.1.2020