Kolumnit

Jalkapallon paitsiosäännön muuttaminen on vaihtoehto videotuomaroinnille

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Puolivälierävaiheeseen edenneet naisten jalkapallon MM-kisat ovat toimineet videotuomaroinnin ensimmäisenä isona kansainvälisenä tulikasteena.

Useissa Euroopan sarjoissa jo viime kaudella käytössä ollut VAR on näyttänyt kuluvan turnauksen aikana lähes kaikki kasvonsa. Sen käyttö konservatiivisessa lajissa jakaa todella vahvasti mielipiteet, eikä Ranskan MM-turnaus ole kyennyt lähentämään eri kantoja. Oikeastaan päinvastoin.

Videotarkastusten isoin ongelma on niiden vaatima aika. Skotlanti–Argentiina-pelissä yhden rangaistuspotkun tarkistaminen vei kahdeksan minuuttia, joista erotuomarin määräämään lisäaikaan päätyi lopulta vaivainen minuutti.

Epäkohta on räikeä ja näin ei voi jatkua. Osin tilanne paranee varmasti tuomareiden kasvavan kokemuksen myötä ja ehkä videotuomarin pitää jatkossa ottaa isompaa roolia päätösten teossa. Päätuomari on luottanut avustaviin tuomareihinsa jo iät ja ajat, miksei hän voisi tehdä samoin myös kuvaruudulta ottelua seuraavan kollegansa kanssa?

 

Jokaisessa lajissa on säännöt ja niitä on noudatettava. Miksi jalkapallon pitäisi poiketa siitä vain sen takia, että siihen on kaksi vuosisataa sitten keksitty sääntöjä, joiden toteutumista ihmissilmän on mahdotonta havaita?

Videotuomarointia on kritisoitu muun muassa siitä, että sillä tarkastetaan maaleja mahdollisesti edeltäneet paitsiot lähes senttien tarkkuudella.

Kriitikoilta voisi kysyä, mikä on se raja, milloin paitsio todella on paitsio? Viisi senttiä? 20 senttiä? Puoli metriä? Ennen videoita puolen metrin paitsiot menivät heittämällä läpi. Samoin räikeät käsivirheet rangaistusalueella. Inhimillistä? Ehkä. Oikeudenmukaista? Ei ikinä.

 

Videotuomaroinnin vaihtoehto on tehdä muutoksia lajin tiettyihin sääntöihin, esimerkiksi paitsiosääntö pitäisi muuttaa täysin. Paluuta vanhaan ei ole.

Kuvaruutujen tuominen mukaan peliin on paljastanut karusti sen, kuinka paljon vääriä tuomioita, väärin perustein hyväksyttyjä sekä hylättyjä maaleja jalkapallon historia pitää sisällään.

Ranskan MM-kisat ovat eurooppalaisen naisjalkapallon voimannäyte. Laji on kehittynyt mantereellamme viime vuosina hurjaa vauhtia ja esimerkiksi ainoa ei-eurooppalainen maa vielä mukana, USA, saa olla todella huojentunut voitostaan Espanjaa vastaan. Aivan kuin miehissä, Afrikasta tulee taitavia yksilöitä, mutta menestyäkseen aivan liian kurittomia joukkueita. Etelä-Amerikassa Argentiinalle voi povata parempaa menestystä jatkossa, mutta maanosan ykkönen, Brasilia, on sekin uuden tilanteen edessä. Nykymeno ei riitä, Eurooppa menee kovempaa. Japani oli Aasian ykkönen ja paikka kahdeksan joukossa oli Hollantia vastaan todella lähellä.

 

Kisat ovat hieman tahmeiden alkulohkojen jälkeen syttyneet eloon. Neljännesvälierien Ranska–Brasilia, Ruotsi–Kanada sekä Norja–Australia ovat olleet niin laadullisesti kuin draamallisestikin parasta mahdollista mainosta naisjalkapallolle. Kisojen pelaajaksi nostaisin tällä hetkellä Ranskan Kadidiatou Dianin, niin hengästyttävän hyvin nainen murtautuu laidaltaan vastustajan muotoon.

Yksittäisistä suorituksista Ruotsin maalivahdin, Hedvig Lindahlin torjuma rangaistuspotku Kanadaa vastaan on yksi MM-historian torjunnoista, miesten kisat mukaan lukien.