fbpx
Kolumnit

Vetääkö Pöölin Kartio tai muu taideteos pääsi purppuraksi? Käy shokkihoidossa!

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Katsoitko sen uuden leffan, joka oli ihan surkea? Näitkö ne valokuvat, jotka olivat tosi epätarkkoja? Oletko käynyt siellä nykytaiteen paskanäyttelyssä, joka oli ihan hanurista?

Taiteesta ei ole pakko pitää, mutta jos haluaa ilmaista mielipiteensä, niin luulisi sitä ihminen parempaankin pystyvän kuin edellä mainitusti. Pelkkä kiukku ei johda mihinkään.

Ei ryhmätyöskentelykään onnistu, jos työpanoksia arvioidaan vastaavilla argumenteilla: sun ideat on surkeita, oot aika perkeleen laiska sekä muutenkin huono ihminen.

Taide ei muutu miksikään kivikautisella, pää purppurana tapahtuvalla huutoäänestyksellä, kuten ei ihminenkään.

Kriittinen saa ja pitää olla, sitä taidekin parhaimmillaan on. Perusteluja, ihmiset! Niitä kaipaisitte itsekin.

 

Parkkihalli Pöölin Kartio-taideteos herättää tunteita Hämeenlinnassa.

Sillä ei ole taiteen kannalta mitään merkitystä, kuinka paljon haukut sitä. Kaikki taide ei nimittäin ole kaunista silmäkarkkia.

Suoraviivainen taidekin voi olla täynnä piilotettua symboliikkaa ja viittauksia. Pöölin Kartion tapauksessa teos viittaa suoraan liikenteenohjaukseen.

Vai olisiko Pöölin kylkeen pitänyt panna roikkumaan kokonainen auto tai vaikka pieni parkkihalli, jonka sisällä on pikkuautoja?

Sillä on väliä, miten koet taidetta. Jos taide herättää sisälläsi mitä tahansa tunteita, on teos silloin onnistunut. Se on saanut sinut tuntemaan, ruokkinut ehkä myös ajattelemaan. Huolimatta siitä, vaikka taideteos kuinka tuntuisi väärin perustein apurahalla toteutetulta vuosituhannen kusetukselta.

Se on taiteen tehtävä.

Kolumni jatkuu kuvan jälkeen.

Pöölin kartio. -Minua viehättää ajatus siitä, että Kartio on kuin kaupunkitilan valmisesine (objet trouvé). Teos muistuttaa liikennekartiota, joka on kuin puun oksaan ripustettu paita”, taiteilija Neeme Külm kuvailee teostaan. Kuva: Riku Hasari

Shokkihoidossa käyn välillä, siellä nykytaiteen museossa Kiasmassa.

Joka kerta, kun lähden sieltä, tunnen jotakin. Enimmäkseen tunnen ärsytystä, mutta välillä myös iloa oivalluksista: “Ai sen voi tehä myös nuin!”

Kokemus kirvoittaa kerta toisensa jälkeen keskustelua. Ärsyttävistäkin kokemuksista saa aikaan hauskaa vänkäämistä, jota voi kutsua myös väittelyksi.

Kokemus muistuttaa minua siitä, että on olemassa muitakin maailmoja kuin se, jossa itse elän.

Kaikki mielipiteet ja tulkinnat ovat yhtä hyviä, perusteltuina.

Joskus on myös tervettä kyseenalaistaa omiakin ajatuksia. Vaikkapa, miksi se Pöölin Kartio saa ihmisen nyt niin tolaltaan.

Menot