Kolumnit

Vihdoin muutakin kuin joulupukin kotimaa

Suomi paistatteli hetken valokeilassa, kun Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaaminen toi Helsinkiin toistatuhatta journalistia eri puolilta maailmaa.

Kiinnostus huippukokouksen järjestäjämaata kohtaan heräsi jo ennen h-hetkeä. Kuten tiistain Hämeen Sanomat (17.7.) kertoi, moni pääkaupunkiin saapunut toimittaja vieraili maanantain molemmin puolin myös muissa kohteissa, esimerkiksi Porvoossa ja Turussa.

Ulkoministeriö lupasi viime viikolla, että kansainvälinen huomio hyödynnetään maakuvatyössä. Erityisesti palvelujen toimivuus ja kansainvälisten mediavieraiden viihtyvyys olivat isäntämaan tähtäimessä.

Probably the Happiest Press Center in the World -keskukseksi nimetyssä lehdistön tukikohdassa Suomi-kuvaa luotiin mansikoilla, herneillä, ahvenanmaalaisella kirjolohella ja kotimaisella designilla.

Tampereella järjestettyjen alle 20-vuotiaiden yleisurheilun MM-kisojen kehutusta hanavesitarjoilusta oli otettu koppi, ja vesipullojen sijaan tarjolla oli suoraan hanasta täytettäviä kierrätyspulloja.

Saunomaankin toimittajat pääsivät, ja tätä varten Helsinkiin hankittiin pikapikaa kotimainen kiuas Raumalta (Länsi-Suomi 17.7.). Pikavauhtia siksi, että ensin oli käydä nolosti. Finlandia-talon pihaan järjestetyistä saunoista toisen kiuas oli lauantaiaamuun asti virolainen.

Mielikuvatyötä tekivät myös muut kuin viralliset tahot ulkoministeriö ja sen kumppani Helsinki Marketing.

Mielenosoittajat marssivat kaduilla, ja Kallion kirkon torniin kiinnitettiin seurakunnan ja ympäristöjärjestö Greenpeacen yhteistyönä kaksi banderollia, joiden viesti oli ”Warm our hearts not out planets”. Sanomatalon ulkoseinää taas valaisi teksti ”Mr President, welcome to the land of free press” lehdistönvapauden muistutuksena.

Presidenttien kohtaaminen on nyt takanapäin. Vaikka kansainvälisen lehdistön katseet kääntyvät toisaalle, imagon rakentamista ei kannata jättää tähän.

Kuten ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä totesi Uudensuomen haastattelussa (16.7.), ikuisesta ja ikonisesta ”joulupukki ja poro” -mielikuvasta on jo aika päästä eroon. Suomi on niin paljon muutakin. Lähiruoka, kotimainen design, luonto, ympäristöteot ja sananvapaus ovat kaikki asioita, joita kannattaa korostaa myös muulloin kuin valtiovierailujen aikana.