Kolumnit

Viime vuonna katkesi yksitoista ypäjäläistä napanuoraa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Vale, emävale, tilasto. Höpöhöpö. Se on näin: totuus, vuorenvarmuus, tilasto.

Kaikenmaailman tilastot ja taulukot ovat ihania.

Viime viikot ovat olleet Kanta-Hämeessä tilastofriikin riemujuhlaa. On tullut ikääntymistaulukoita, muuttajatutkimusta ja väestökatsausta.

Penskana aloin tilastoida jääkiekon MM-kisojen pistepörssiä, sen pohjalta mitä mustavalkoisesta Salorasta selvän sai. Kunnes isoveli kuittasi, että katsos tuosta sanomalehdestä, ovat siellä jo valmiina.

Menin tienvarteen ruutuvihkon kanssa ja aloin tilastoida rekkareiden alkukirjaimia. Vartin jälkeen näytti ilmeiseltä, ettei S-kirjaimen voittoa estä mikään.

Projekti oli etuajassa. Kilpien vaihtopakosta kotiläänistä muutettaessa luovuttiin vasta vuonna 1972.

Mutta ei tilastoviehätystä noin vain nujerreta. Onhan noita, muiden tekemiä. Kuten maakuntaliiton ennakkoväkilukutilasto, ja siellä vaikkapa kerrassaan valloittava luonnollinen väestönlisäys eli elävänä syntyneiden ja elävänä kuolleiden erotus.

Ilmenee, että viime vuonna ei ypäjäläistä napanuoraa katkaistu edes kerran joka kuukausi, mutta Hämeenlinnassa soivat kellot enemmän kuin kahdelle vainajalle joka ikinen päivä.

Vuosina 2006–08 huiteli maakuntamme väkiluvun kasvu peräti noin 1 500:ssa, per vuosi! Alueelliset edunvalvojat tuolloin ihan vakavalla naamalla ja syystäkin puhuivat Kanta-Hämeestä pääkaupunkiseudun paisuntasäiliönä ja perustivat sille strategioitaan.

Hyvä, ettei vertauskuva läikkynyt markkinointimateriaaleihin asti: ”Tule asumaan luonnon keskelle, hyvien liikenneyhteyksien varrelle – paisuntasäiliöön!”

Olen tulomuuttaja, vuosikertaa 1994. Tilasto seuraavalta vuodelta kertoo, että silloin Kanta-Hämeen väkiluvun muutos kääntyi pitkästä aikaa negatiiviseksi. Syytön siihen siis minä olen.

Viime vuodenvaihteessa meitä kantahämäläisiä oli yli 6 000 enemmän. Syytön siihenkin minä olen. Kolme tunnustan.

Vaan puhutteleva on tieto, että viiden vuoden välein jaotelluista ikäryhmistä on miehistä eniten minunikäisiä, 55–59 -vuotiaita.

Tilasto ei valehtele. Vääristellä niitä voi. Jos minunikäisiä on aina eniten, eikö maailma olekin vain minunikäisiä varten?

Ei ole. Onneksi tilasto myös tasapainottaa: vielä enemmän on 60–74 -vuotiaita naisia.

Päivän lehti

2.12.2020

Fingerpori

comic