Kolumnit

Yksi novelli ennen nukkumaanmenoa

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Usein novelleja huomaa mainostettavan nopeasti luettavina kirjallisina välipaloina. Kuin pikaeineksinä kärsimättömille nykyihmisille.

Aivan toisenlaisen näkemyksen sain ilokseni kuulla lukupiirissä, jossa keskusteltiin novellin ominaispiirteistä. Eräs osanottaja sanoi tuolloin mieleeni painuneen kommentin: ”Minun mielestäni novellia pitäisi lukea kuin runoa. Hitaasti ja ajatuksella.”

 

Novelli kirjallisuuden muotona on omanlaisensa ja erityinen. Sen kerronta poikkeaa romaanin laveammasta tyylistä siten, että siinä esitetään jokin tilanne tai tapahtumasarja tiiviinä, tarkasti valittuna välähdyksenä.

Taikaa on se, että suurempi taustatarina voi valjeta lukijalle tuon yhden ainoan välähdyksen kautta. Lukijan ei siis tarvitse ahmia koko kakkua – yksi viipale paljastaa maun, ainekset ja rakenteen.

Hyvä novelli toimii kuin mikroskooppi. Se suo lukijalle mahdollisuuden nähdä näennäisen pienessä suurta.

Koska novellin muoto ei veny pitkille sivupoluille eikä rönsyileville taustoituksille, kirjailijan on osattava rajata aiheensa ja poimittava siitä olennainen. Hän joutuukin lataamaan sanottavansa ja tiivistämään lauseensa huolella.

Hyvä novelli toimii kuin mikroskooppi. Se suo lukijalle mahdollisuuden nähdä näennäisen pienessä suurta. Se voi zoomata arkisenkin tapahtuman uuteen kulmaan.

 

Vannoutuneet tiiliskiviromaanien ystävät perustelevat usein novellipenseyttään sillä, etteivät he voi uppoutua novellien maailmaan viikoiksi, tarinat kun ”päättyvät niin nopeasti.”

Tähän olen joskus vastannut, että vaikka sinä et jäisi pitkäksi aikaa novellin maailmaan, novelli voi jäädä sinuun – jopa loppuiäksi, jos teksti on ollut lukukokemuksena merkityksellinen.

Moni novellien lukija on kertonut, kuinka heidän lukemansa kertomus on alkanut myöhemmin ikään kuin hehkua mielessä ja ajatukset ovat palanneet päivän mittaan kuin varkain tarinan tilanteisiin ja henkilöiden reaktioihin.

Aika moni on myös kertonut pitävänsä novellikokoelmaa yöpöydällä ja lukevansa iltaisin yhden novellin kerrallaan, hätiköimättä. Yksi novelli ennen nukkumaanmenoa voisi olla hyvä suositus kenelle tahansa.

 

Novellisti voi kokea olevansa yksinäinen susi romaanikirjailijoiden suuressa väkijoukossa.

Yksinäisiä susia tarvitaan. Runoilijoiden tapaan novellistit kulkevat ketterästi omia teitään ja vainuavat merkityksellistä siellä mistä muut kulkevat ohi.

Miten sitten itse runoja, romaaneja ja novelleja kirjoittaneena vertailisin näitä kolmea lajia keskenään? Ehkäpä luomalla niistä karrikoidut hahmot: Jos Romaani on kartanon isomahainen, korskea isäntä, ja Runo isännän mystisiä näkyjä kokeva tytär, olkoon Novelli se nurkassa kyyhöttävä, pistäväsilmäinen ja teräväsanainen sukulaistäti, joka osuu aina lähimmäksi totuutta ja jota ei kaikista yrityksistä huolimatta saada millään hengiltä.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.