Kolumnit

Ylös, ulos – ja penkille

Siinä ei ole tippaakaan mitään uutta, että ihmiset halutaan saada ylös, ulos ja liikkeelle.

Tätä tavoitetta kohti kansaa potkitaan esimerkiksi rakentamalla uusia ja kohentamalla vanhoja ulkoliikuntapaikkoja, mistä Hämeenlinnassakin on tuoreita esimerkkejä (HäSa 21.6.).

Kuntosalin toivotaan houkuttelevan ihmisiä huolehtimaan maallisesta tomumajastaan, kun sinne ei ole kynnystä lainkaan, avainkorteista tai aukioloaikojen mukaan sulkeutuvista ovista nyt puhumattakaan.

Kauniisti sanottuna puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä ja ihmisten hyvinvoinnista. Rumasti sanottuna kyse on siitä, että yhteiskunnan rahoituksen pohja pitää vettä edes parin litran verran paremmin, jos kansan työkyky romahtaa vasta viisi-, ei nelikymppisenä.

No, ikävä asenne hetkeksi sikseen.

Jokainen uusi liikuntapaikka on arvokas – erilaisilla käyttökieltokylteillä varustetut ja vähintään rälläkkää sisäänpääsyyn vaativat ulkokentät kun ovat valitettavasti totta vielä nykypäivänäkin. Ja näissä kyse on nimenomaan kunnallisista liikuntapaikoista, joiden kai lähtökohtaisesti tulisi olla auki.

Liikuntapaikka, jonka pelätään kuluvan liiasta liikunnasta, on lähtökohtaisesti vähän hassu ajatus. (Selvennyksenä ennen kuin ensimmäinen kenttämestari tulee ristiinnaulitsemaan: tässä ei nyt tarkoiteta luonnonnurmia, joita täytyy säästää virallisiin otteluihin.)

Tärkeä näkökohta uudentyyppisissä ulkoliikuntapaikoissa on se, että ne on rakennettu ja suunniteltu monen ikäisiä silmälläpitäen.

Tämä pätee myös niin ikään ilmaisiksi paikoiksi tehtyihin frisbeegolf-ratoihin, joita on tehty tällä vuosikymmenellä vähän joka niemeen ja notkoon.

Kun liikuntapaikalle voi tulla koko perheen voimin, sillä on moninaisia myönteisiä merkityksiä.

Olisi kuitenkin hurskastelua uskotella, että uudetkaan liikuntamahdollisuudet saavat liikkeelle heitä, jotka eivät muutenkaan liiku, olivat paikat sitten kuinka uusia, toimivia ja hienoja vaan.

Viisastenkiveä tämän kansanosan liikuttamiseen on miettinyt vuorollaan varmaan jokainen mahdollinen taho, mutta ratkaisut ovat vähissä.

Useimmat heistä saa korkeintaan ylös, ulos – ja penkille. Mutta parempi sekin kuin neljän seinän sisällä.