Kolumnit

Yrityksestä huolimatta mindfulness ei vain onnistu – Otan harjoitukset liian kirjaimellisesti

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Paljon puhutaan siitä, kuinka mindfulness-harjoitukslla voidaan lievittää muun muassa stressiä ja ahdistusta. Tietoisen läsnäolon harjoituksissa harhailevat ajatukset pysäytetään keskittymällä vain tähän hetkeen.

Olen mestarimurehtija, ajoittainen stressaaja ja saan ajatukset pyörimään hyrränä ikävien asioiden ympärillä.

Valitettavasti en vain löydä tietä tietoisen läsnäolon maailmaan, vaikka yrittänyt olen. Kerron esimerkin.

Valitsen Youtubesta harjoitteen, joka lupaa pysäyttää harhailevat ajatukset.

Makaan ”itselleni mukavassa asennossa hämärässä huoneessa” kuten ohje kuuluu. Nainen videolla kertoo, että olemme kesäisen viljapellon äärellä.

Minun tulee miettiä lintua, joka kuvaa ajatuksiani.

Lintu ja viljapelto? Eli jokin lintulaji. Olkoon fasaani, sillä ajatukseni muistuttavat fasaanin ryöpsähtävää lentoa ja pitävät yhtä kovaa meteliä.

Seuraavaksi ajatukset eli linnut kasataan yhdeksi parveksi. Näen fasaaniparven lentämässä viljapellolla ja kulmani kurtistuvat jo tästä epäloogisuudesta.

Sitten nainen pudottaa pommin: ”Kuvittele linnut puhelinlangalle.”

Fasaanit puhelinlangalla! Minua naurattaa. Tiedän. Oma vikani, kun otan asiat liian kirjaimellisesti.

Nainen yrittää parhaansa keskittääkseen ajatukseni vain tähän hetkeen. Peli on kuitenkin menetetty.

Pohdin, mitä lintubongarit tuumivat, kun puhelinlankoja ei enää ole. Petolintujahan on ollut hyvä bongata nököttämässä pylväiden päissä.

Mihin pääskyt jatkossa kerääntyvät ennen muuttomatkalle lähtöään? Puhelinpylväät olivat olennainen osa lapsuuteni peltomaisemaa. Nyt niitä ei enää näe.

Ja niin edelleen. Lopetan typerän harjoituksen.

Joku viisas on keksinyt, että lemmikin rapsuttaminen lievittää stressiä, sillä elimistöstä vapautuu mielihyvähormonia, oksitosiinia.

Ujutan käteni vierellä makaavan koirani turkkiin ja ajatukset sinkoilevat. Koiran pitkät karvat lipuvat sormieni välissä. Muutaman minuutin päästä havahdun kuin hypnoosista.

Olipa rentouttava hetki. Tällaisia hetkiä saisi olla useammin.

Koirani on samaa mieltä.

Menot