Onko kirjan kuunteleminen sama asia kuin sen lukeminen?

– Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Kustantaja Gummerus 2018. Lukijana Pirjo Heikkilä, sanoo näyttelijä Pirjo Heikkilä kuulokkeissani.

Istun junassa matkalla Hämeenlinnasta Ouluun ja kuuntelen ensimmäistä kertaa elämässäni äänikirjaa suoratoistopalvelun kautta.

Kyseessä on testi. Sen lisäksi, että käytän valitsemaani Bookbeatia ilmaiseksi 14 päivän testausjakson varjolla, haluan testata, miten kirjojen kuunteleminen eroaa niiden lukemisesta.

Voisinko minä, vannoutunut painetun kirjan ystävä, tykästyä äänikirjoihin?

 

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ei suinkaan ole elämäni ensimmäinen äänikirja. Lapsena olin niiden suurkuluttaja.

Yksi varhaisimpia muistojani on, kun istun sängylläni, syön jälkiuunileipää, revin tapettia seinästä ilman lupaa ja kuuntelen jotain Uppo-Nalle-kirjaa. Olen noin nelivuotias.

Ne ovat vahvasti osa lapsuuttani, mutta eivät aikuisuuttani. Sen jälkeen, kun opin lukemaan, äänikirjat siirtyivät automatkoille. Kuuntelin monta kasettia käsittäviä kasettikirjoja walkmanillani.

Vähitellen myös kasettikirjat jäivät pois. Automatkoilla kuuntelin musiikkia.

Mutta nyt 35-vuoden kypsässä iässä olen päättänyt kokeilla kirjojen kuuntelemista uudestaan, koska kaikkihan sitä nykyään tekevät.

 

Äänikirjoista on tosiaan tullut trendi.

Kirjallisen aikakauslehti Parnasson (3/2019) mukaan viime vuonna Ruotsissa neljä kymmenestä kirjasta ostettiin suoratoistopalveluiden kautta. Vaikka Suomessa luvut eivät vielä huitele aivan samoissa lukemissa, ovat äänikirjat yleistyneet valtavasti ja niitä vaikutetaan kuluttavan nimenomaan suoratoistopalveluiden kautta.

Suomessa suoratoistopalveluja toimii neljä: testaamani Bookbeat, Storytel, Nextory ja Elisa Kirja. Kolme ensimmäistä toimivat kiinteällä kuukausimaksulla, jolla kirjoja saa kuunnella rajattomasti. Elisa Kirjasta ostetaan krediittejä, joilla voi lunastaa kirjoja.

Suoratoistopalvelujen tarjonta laajenee tosin heti, jos ei vaadi palvelulta suomenkielisiä kirjoja. Maailmanlaajuisista palveluista suurin on Amazonin omistama Audible.

 

Heti kuuntelurupeamani alussa huomaan ensimmäisen hankaluuden. Kirjan lukujen erottamiseen pitää harjaantua, etenkin, kun Savonlahden kirjassa lukujen nimet ovat toteamuksia eivätkä esimerkiksi numeroita.

Opin tähän onneksi muutaman luvun jälkeen, mutta heti hieman ärsyttää. Painetun kirjan kanssa ei olisi tätäkään ongelmaa.

Sitten törmään seuraavaan hankaluuteen. Koska junani on täynnä, ei VR:n tarjoama wifi-yhteys toimi kunnolla. Kirja pätkii jatkuvasti. Wifistä irrottautuminen ei auta, koska Pohjanmaan lakeuksilla 4G ei ole itsestäänselvyys.

Tämä ei tietenkään ole suoratoistopalvelun, vaan VR:n vika. Ja hieman myös ihan minun itseni. Olisin voinut ennakoida tilanteen lataamalla kirjan puhelimeeni, jolloin sitä voisi kuunnella offline-tilassa.

 

Olen selkeästi aloittelija ja tunnen itseni vanhaksi, mutta jälkimmäisessä olen väärässä.

Siinä missä 1990-luvulla äänikirjat olivat minulle lasten kasettikirjoja, kuluttavat nykyisiä suoratoistopalveluja etupäässä minun ikäiseni, suurissa kaupungeissa asuvat naiset.

Useimmiten äänikirjat ovat työmatkaviihdettä, mikä on jossain määrin arvattavaa. Esimerkiksi auton ratissa ei kirjaa voi eikä saakaan lukea. Äänikirja pysyy korvilla myös siirtymissä kulkuneuvosta toiseen tai pyöräillessä.

Pendelöin itse Hämeenlinnaan päivittäin Tampereelta. Junamatkan aikana luen yleensä kirjaa, siis sellaista painettua. Jos en jaksa lukea, kuuntelen musiikkia, koska se ei vaadi samanlaista keskittymistä.

Tässä tuleekin äänikirjan seuraava hankaluus: En osaa keskittyä siihen samalla tavalla kuin painettuun kirjaan. Välillä havahdun siihen, että olen tuijottanut ulos junan ikkunasta enkä ole rekisteröinyt mitään, mitä Pirjo Heikkilä on minulle kertonut.

En myöskään pysty selaamaan sivuja taaksepäin samaan tapaan kuin painetussa kirjassa. Savonlahden kirjan aluksi kertoja luettelee ja kuvailee lyhyesti kirjassa esiintyvät ystävänsä. Ystävien kertaaminen kirjan edetessä osoittautuu jos ei nyt mahdottomaksi niin aivan liian vaivalloiseksi.

 

Suhtauduin äänikirjatestiini alun alkaen kriittisesti. Ajattelin, ettei striimattu kirja voi mitenkään vertautua luettuun.

Eikä se voikaan. Painetun kirjan lukija on minun mielikuvitukseni, jonka korvaaminen tässä tapauksessa Pirjo Heikkilällä köyhdytti kokemusta. Jossain vaiheessa kuuntelua meinasin jopa jättää kirjan kesken tämän takia.

Onneksi en jättänyt. Kuuntelutuntien kertyessä myös kokemukseni karttui. Opin kuuntelemaan kirjaa.

Kirjan loppuessa olen hereillä, ja sen loppusanat jopa liikuttavat minua hieman. Tosin tämä on hieman epämukavaa, koska istun täyteen ahdetussa lähijunassa, missä ei ole soveliasta itkeskellä.

Ainakaan tässä elämänvaiheessani minusta ei tule äänikirjojen suurkuluttajaa. Todennäköisesti poistan sovelluksen puhelimestani ennen ilmaisjakson päättymistä ja siirryn takaisin painettuihin kirjoihin.

En kuitenkaan suhtaudu suoratoistoon enää puritistisen torjuvasti. Kirja on aina kirja, mutta äänikirja on parempi kuin ei kirjaa ollenkaan.