Kulttuuri Hämeenlinna

Ainutlaatuinen konsertti: Kuusi pianistia soittaa Sampsa Ertamon säveltämän trilogian kaikki osat.

Sampsa Ertamo (vas.), Kimmo Tapanainen, Christian Freund, Iina Harjula, Juha Rouhikoski ja Saila Märkjärvi tutkivat sävellystrilogian nuotteja. Konsertissa Vanaja-salin lavalla on kuusi kannetonta flyygeliä. Visuaalisesta puolesta vastaa valotaiteilija Rouhikoski. Kuva: Esko Tuovinen

– Yleensä pianonsoitto on tosi tylsän näköistä. Ihminen istuu huonossa ryhdissä ja kädet heiluu.

Näin sanoo pianisti Kimmo Tapanainen.

– Itseä harmittaa eniten se, että soittajana en ole näkemässä tätä esitystä. Kauhean usein taidemusiikin mukana ei tule visuaalisuutta, ja onko moni muu missään muualla soittanut tämmöisessä kokoonpanossa? jatkaa Tapanainen.

Vuosia sitten alkaneiden useiden pianistien yhteisesitykset ovat saamassa loppuhuipennuksensa. Konsertit Verkatehtaan Lasipihalla ovat vetäneet mainiosti väkeä, mutta piste iin päälle – tai oikeastaan koko ii – kuullaan Vanaja-salissa.

Kuusi pianistia kantaesittää kannettomilla flyygeleillä Sampsa Ertamon trilogian viimeisen osan Flame ja soittaa heti perään vain kerran aikaisemmin kuullut teokset Flow ja Flux.

– Flux on itselle jo kuin vanha hitti, nauraa pianisti Iina Harjula.

Piano-orkesteri on todella outo ilmestys, mutta myös siihen pätevät ryhmädynamiikan lainalaisuudet.

– Porukka on hitsautunut hyvin yhteen. Toisten soittotyylit tunnistaa ja soittaminen on ollut ainakin minulle tänä vuonna helpompaa, kertoo Harjula.

Säveltäjä Ertamo muistaa hyvin, kun hän kuuli Sibelius-opiston opettajien soittavan useita flyygeleitä samanaikaisesti ensimmäisen kerran.

– Ajattelin, että tuossahan on hyvä soundi, ja sävelsin Fluxin.

Sävellysten sointi piti ajatella aivan eri tavalla kuin yhdelle pianolle säveltäessä, muuten lopputulos on tunkkaista sotkua, sanoo Ertamo.

– Pitää ajatella, että kuusi pianoa on yksi soitin, ja miten tämä yksi soitin soi kirkkaasti.

Kokonaismuodon ajattelu johtaa säveltäjän mukaan väistämättä siihen, että musiikista tulee lyömäsoittimellista.

– Hyvin yleinen kommentti harjoituksissa on ollut: otetaanko vähän hiljempaa, heittää pianisti Christian Freund.

Flamen ja Fluxin nuoteissa on rytmiä tukevat tahtiviivat, mutta trilogian keskimmäinen osa on niin sanotusti vapaapulsatiivinen. Pianistit myöntävät auliisti, ettei sävellystä vedetä lonkalta eikä löysin rantein.

– Kuinka siihen saa rakennettua muodon? Sellaista on vaikea pitää koossa, sanoo pianisti Saila Märkjärvi.

Flow sisältää sointuja, jotka koostuvat 14 sävelestä.

– Se oli itselle tosi hyvä harjoitus siinä, miten saan näin ison massan säveliä kulkemaan hyvin, sanoo Ertamo.

– Minun on pakko tehdä tosi isoja sointuja!

Konsertin järjestäminen Vanaja-salissa mahdollistaa huomattavasti monipuolisemman tekniikan käytön kuin lasipihalla. Valotaiteilija Juha Rouhikoski sanoo tavoittelevansa avaruudellisuutta.

– Tämä on ollut projektina aina aika kokeellinen ja myös kokemuksellinen.

Kun kantaesitettävän sävellyksen nimi on Flame, lähestyy Rouhikoski uutta tehtäväänsä myös hyvin kirjaimellisesti.

– Nyt mennään sata vuotta taaksepäin valotehon suhteen. Siihen aikaan teatterihistoriassa, kun näyttämöt valaistiin lyhdyillä ja soihduilla.

Luvassa on isokokoisia, heijastettavia kynttilänliekkejä ja jonkin verran pyrotekniikkaa.

– Toisessa biisissä soittelen ikään kuin mukana videokuvilla ja kolmannessa valoilla, kertoo Rouhikoski.

Tuleva konsertti on tekijöiltään suuri ponnistus. Jo pelkkä soitinten roudaus ja treenien järjestäminen on ollut vaativaa.

Ainutlaatuisen projektin toteutumisesta kuuluu kiitos myös Sibelius-opistolle soittimista ja tiloista, samoin Verkatehtaalle sen antamasta tuesta.

– Joku palo pitää sisällä olla, että lähtee tällaista tekemään, sanoo Tapanainen. HÄSA

Six Pianos: Flame-Flow-Flux. Verkatehtaan Vanaja-sali lauantaina 23.2. kello 19. Kesto n. 45 min., ei väliaikaa.

Flyygeliorkesteri

Yhdysvaltalainen Steve Reich sävelsi teoksen Six Pianos vuonna 1973. Kuudelle pianolle tehdyn minimalistisen sävellyksen työnimi oli Pianokauppa, koska Reich sai pianokaupan omistaneelta ystävältään luvan käydä iltaisin soittamassa liikkeessä kollegoidensa kanssa.

Huhtikuussa 2012 Sibelius-opiston pianonsoiton opettajat esittivät Reichin Six Pianosin neljällä pianolla ja kahdella flyygelillä.

Helmikuussa 2013 lähes sama työryhmä esitti Urmas Sisasksin teoksen Voice of Universe Verkatehtaan Lasipihalla. Konsertin visuaaliseen ilmeen loi valotaiteilija Juha Rouhikoski.

Säveltäjä Sampsa Ertamo näki esityksen ja on sen jälkeen säveltänyt teokset Flux, Flow ja Flame.

Flux esitettiin kuudella flyygelillä Lasipihalla vuonna 2016, Flowssa oli mukana myös tanssija vuonna 2017.

Trilogian Flame-Flow-Flux soittavat Christian Freund, Iina Harjula, Kristiina Kask-Valve, Tommi Mursunen, Saila Märkjärvi ja Kimmo Tapanainen.