Kulttuuri

Anna-Kaisa Linna-Aholle inspiraatio olisi luksusta – Paperijoutsen-romaani syntyi lasten uimahallikäyntien aikana

Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisromaani Paperijoutsen kertoo sota-ajan arjesta ja ihmissuhteista.
Anna-Kaisa Linna-Aho kirjoitti myöhään illalla ja lasten ollessa puistossa tai uimahallissa. Kirjan viimeistelyvaiheessa hän teki paljon töitä kahvila Villa Marengissa. Kuva: Esko Tuovinen
Anna-Kaisa Linna-Aho kirjoitti myöhään illalla ja lasten ollessa puistossa tai uimahallissa. Kirjan viimeistelyvaiheessa hän teki paljon töitä kahvila Villa Marengissa. Kuva: Esko Tuovinen

Hämeenlinnalaisen Anna-Kaisa Linna-Ahon haave on ollut lapsesta asti kirjan kirjoittaminen. Nyt haave on käynyt toteen. Otava julkaisi syyskuussa Linna-Ahon esikoisteoksen Paperijoutsen.

– Minulla oli iso kynnys aloittaa kirjoittaminen. Alussa kirjoitin pelkästään itselleni. En uskaltanut ajatella, että tekstini julkaistaisiin vielä joskus.

 

Idea sivukorvalla kuullusta keskustelusta

Paperijoutsen sijoittuu jatkosodan viimeisiin vuosiin. Se ei kuitenkaan ole perinteinen sotaromaani.

– Minua eivät ole kiinnostaneet niinkään suuret sotatapahtumat, vaan arkihistoria ja esimerkiksi pula-aika, jota käsitellään myös kirjassa, Linna-Aho kertoo.

Idean romaaniinsa hän sai kahden vanhemman naisen keskustelusta, jonka sattui kuulemaan.

– He keskustelivat siitä, kun miehet palasivat sodasta, eikä kotona juuri tiedetty heidän kokemuksistaan.

Paperijoutsenessa miehet palaavat juoksuhaudoista kotiin, jonne jääneet naiset ovat eläneet turvallista elämää. Sotatraumojen lisäksi kirjassa käsitellään ihmissuhteita ja niiden ristiriitoja.

– Sanoisin, että teoksen kantava teema on selviytyminen ja sisukkuus. Helsingin kirjamessuilla kirjaa esitellään otsikolla Elämä taivuttaa, muttei murra, mikä kuvaa teoksen ydintä hyvin.

 

Kullanarvoinen tuki kotoa

Kirjan ensimmäiset lauseet Linna-Aho kirjoitti jo viisi vuotta sitten. Elämä tuli kuitenkin kirjan väliin.

– Kirjoittaminen keskeytyi, koska tein töitä. Sitten syntyi vauva, ja toinen vauva.

Viimeiset kaksi vuotta Linna-Aho on kirjoittanut tavoitteellisesti. Tosin sekään ei ole onnistunut ilman järjestelyjä.

Linna-Aholla ja hänen miehellään on kolme lasta, joista nuorin on yksivuotias. Lisäksi he ovat rakentamassa omakotitaloa.

– Mieheni on ollut kullanarvoinen tuki. Minulla ei ole ollut sitä luksusta, että olisin voinut odottaa inspiraatiota, vaan olemme sopineet esimerkiksi, että lauantaina tiettyyn aikaan voin kirjoittaa. Mieheni on lähtenyt tuolloin lasten kanssa puistoon tai uimaan.

Linna-Aho kertoo kirjoittaneensa paljon myös alkuyöstä, jolloin lapset olivat nukkumassa.

– Ehkä se on ollut minulle myös luonteva tapa kirjoittaa. Tekstiä syntyy, kun on pakko.

 

”En ollut yhtään varma siitä, että kirja tulee valmiiksi”

Linna-Aho kertoo miehensä myös toimineen esilukijana ja yleisenä kannustajana kirjaprojektissa.

– Hän rohkaisi minua kirjoittamaan kirjan loppuun ja lähettämään sen kustantajille. Itse en ollut yhtään varma siitä, että kirja tulee valmiiksi.

Paperijoutsen lähti Otavan lisäksi muutamalle muulle kustantajalle. Linna-Aho kertoo saaneensa myös tarjouksia useammalta kustantajalta.

– Mutta Otavan kustannustoimittaja tuntui heti siltä, että hänen kanssaan haluan tehdä kirjan loppuun. Hänellä oli hyviä kommentteja ja selvä näkemys siitä, mihin suuntaan kirjaa pitäisi viedä.

Kustannussopimuksen jälkeen Linna-Aho työsti Paperijoutsenta vielä vuoden. Käsikirjoitukseen tuli paljon muutoksia, mutta prosessi oli opettavainen.

– Opin kirjoittamisesta ihan yksittäisten sanavalintojen tasolla, mutta myös laajemmin näkökulmista ja kohtausten rajaamisesta. Se oli hyvä koulu.

 

Jatko työn alla

Paperijoutsenen viimeisen version Linna-Aho lähetti kustantajalle toukokuussa. Sen jälkeen hän ei ole tekstiä enää lukenut.

Työn alla on kuitenkin jo jotain uutta.

– Olen vähän aloittanut seuraavaa teostani. Mutta vasta vähän, koska rakennusprojektin kanssa on ollut niin kiireistä.

Hän kertoo haluavansa jatkaa Paperijoutsenessa alkanutta tarinaa.

– En tiedä vielä, miten jatko muotoutuu. En vain ole vielä tehnyt sitä, että olisin istunut alas ja kirjoittanut. HÄSA

Anna-Kaisa Linna-Aho

34-vuotias kieltenopettaja ja kirjailija.

Esikoiskirja Paperijoutsen julkaistiin syyskuussa 2019 Otavan kautta.

Asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja kolmen lapsen kanssa.

Kotoisin Perhosta Keski-Pohjanmaalta.

Työskennellyt opettajana muun muassa Ylivieskassa ja Lammilla.

Harrastaa lukemista ja kirjoittamista.

Viimeksi luin toisen Otavan esikoiskirjailija Maija Kauhasen romaanin Eliitti, jossa käsitellään nuorten kokemaa ulkopuolisuutta.