Kulttuuri

Arvio: Ari Asterin Midsommarissa ruotsalaisen juhannuksen päivänpaiste tehoaa hyvin

Midsommar – Loputon yö. Ohjaus Ari Aster. Pääosissa Florence Pugh, Jack Reynor, Julia Ragnarsson. 2 t 27 min. Bio Rex. ★★★
Kauhuohjaaja Ari Asterin uusin tuotos Midsommar vie amerikkalaisen opiskelijaporukan keskelle ruotsalaista juhannusta. Kuva: Csaba Aknay
Kauhuohjaaja Ari Asterin uusin tuotos Midsommar vie amerikkalaisen opiskelijaporukan keskelle ruotsalaista juhannusta. Kuva: Csaba Aknay

Uskonnot ovat kauhuelokuvan perusmateriaalia yleensä yliluonnollisten ulottuvuuksiensa vuoksi. Niitä ei sisällä amerikkalaisen kulttiohjaajan Ari Asterin pääosin ruotsalaisin voimin tuotettu Midsommar, vaikka sen puitteet ovatkin uskonnolliset.

Elokuvan aluksi amerikkalainen opiskelijaporukka saa kaveriltaan kutsun ruotsalaiseen juhannusjuhlaan. Ihan perussvenssonien kekkereistä ei ole kyse, kun kaavuissa käyskentelevä kirjavan ikäinen hippilauma tarjoaa tervetuliaisiksi huumesieniä. Kohta sulkeutunut yhteisö pursuaa paljon kummempaakin.

 

Uskonnolliset kultit tarjoaisivat herkullista ainesta älylliseen analyysiin. Aluksi Midsommarin suunta primitiiviseen luontomystiikkaan hurahtaneiden körttien synkässä satiirissa hiukan siltä haiskahtaakin. Pintaa syvemmälle ei kuitenkaan mennä, vaan oudot rituaalit jäävät omaleimaisuudestaan huolimatta perinteisen sarjakuvamaiseksi kauhurekvisiitaksi.

Ihmiskuvaus tyrehtyy lajille ominaisesti karikatyyreiksi, mutta ne ovat kansallispukuja ja konemaisen vilpillisiä hymyjä myöten tyyliltään hiottuja. Hihhulien kohteliaisuuden alla tykyttävä sisäänlämpiävyys käy aina vain ahdistavammaksi.

Tulokkaat ovat pysyvästi ulkopuolisia, jotka eivät koskaan pääsisi osaksi yhteisöä kuin hyväksikäytön kohteena. Vitsikkäästi kulttia voi pitää ruotsalaisen tekopyhyyden huumorittomana ironiana.

 

Ylipitkä tarina kääntyilee hitaasti, mutta sen tunnelma tehoaa. Jo valon käyttö elokuvassa on omaleimaista, koska kauhulle ominaisen pimeyden sijaan jokainen kohtaus tulvii surrealistista päivänvaloa.

Aitoa pohjolan yötöntä paistetta se ei tosin ole, sillä kuvaukset toteutettiin Unkarin vuorimaisemissa. Joka tapauksessa efekti on oivaltava kliseet kiertävän äänisuunnittelun kanssa.

Painostavan pitkän hiljaisuuden katkaisee kamarikuoro tai kansanmusiikki. Bobby Krlicin instrumentaalinen musiikki tuo mieleen viime vuosien elokuvasäveltäjien aateliset Johnny Greenwoodin ja Max Richterin.

Taiteellista kunnianhimoa ei pienen budjetin tuotannosta puutu, vaikka viihteestä pohjimmiltaan kyse onkin.