Kulttuuri

Arvio: Galleria Koneessa on heinäkuun ajan nähtävillä valoa ja liikettä pinnan alla

Sirpa Hynninen & Vesa-Ville Saarinen. GalleriaKONE Hämeenlinnan Verkatehtaalla 30.7. saakka.
Kaiku, 2018, installaatio, still-kuva teoksesta. Kuva: Muu
Kaiku, 2018, installaatio, still-kuva teoksesta. Kuva: Muu

Paikallista näyttelykesää täydentää heinäkuun ajan Sirpa Hynnisen (s.1963) ja Vesa-Ville Saarisen (s.1960) yhteisnäyttely Galleria Koneessa.

Lappeenrantalaistaiteilijat toteuttavat yhteistyössä tila-, ympäristö- ja videotaidetta sekä veistoksia, jotka syntyvät usein tilan ja paikan ehdoilla. Hämeenlinnassa nähtävä kokonaisuus koostuu kahdesta itsenäisestä teoksesta, Kaiku ja Roskakalat. Näyttelynsä teemoiksi Hynninen ja Saarinen nimeävät ihmisen muokkaaman luonnon, tapahtumien toistumisen sekä ajan kulumisen.

Taiteilijakaksikon teoksia löytyy muun muassa Helsingin, Lahden ja Lappeenrannan taidemuseoiden kokoelmista.

 

Hynnisen ja Saarisen yhteisnäyttely löytyy hämärästä ja hiljaisesta galleriatilasta.

Päätyseinälle projisoitu videoteos Kaiku kuvaa pitkälle abstrahoitua vedenpintaa, jonka alle on kuvattu vuoroin katoavia ja esiin nousevia ihmiskasvoja. Eri-ikäisiksi hahmottuvien ihmisten silmät sulkeutuvat ja avautuvat suorastaan hypnoottisen hitaaseen tahtiin, rakentaen vaikutelmaa teokseen piilotetuista merkityksistä.

Erilaisista oletetuista sukupuolista ja ikäkausista toiseen vaihtuvat kasvot pakenevat muotokuvamaisuutta, johdatellen ajatukset yksityisestä yleiseen ja ihmisyyteen ylipäänsä.

Liike muodostuu olennaiseksi osaksi myös näyttelyn toista teosta, kattoon siimoin ripustettua Roskakalat-installaatiota. Mobilen muotoon työstetty kokonaisuus koostuu sadoista läpinäkyvistä akryylilevykaloista, jotka ilmanliike saa pyörimään. Juuri ja juuri havaittava liike heittää galleriatilan pinnoille erilaisia varjokuvioita ja liikkuvia valokohtia.

 

Sekä videoprojisointi että kalamobile palauttavat ajatukset 1960-luvun kineettiseen taiteeseen, joka syntyi kiinnostuksesta liikkeeseen.

Modernistitaiteilijoiden teoksiin liike rakennettiin aikanaan usein liikkeen vaikutelmana tai rakentamalla teos niin, että se liikkui fyysisesti. Kineettinen taide toi taiteeseen voimanlähteinä toimineet moottorit ja magneetit, mutta myös ilmavirran vaikutuksesta liikkuvat mobilet saivat paikkansa taiteen kentällä.

Hynnisen ja Saarisen kokonaisuus osoittaa, että nykytaide tuo liikkeen tutkimiseen omat näkökulmansa. Kaiku ja Roskakalat tuovat onnistuneesti esiin sen, miten nykytaiteen tilallis-ajalliset teokset korostavat usein teoksen ja katsojan kohtaamista sekä vuorovaikutusta. Äänettömän teoskokonaisuuden hidas liike, valot ja varjot ottavat katsojan osaksi omaa maailmaansa, vievät pinnan alle ja ulkomaailman hälyn ulottumattomiin.