Kulttuuri

Arvio: Kalle Carlstedtin näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa esittelee vahvan viivan graafikon

Kalle Carlstedt, 26.4.2019 – 16.2.2020, Hämeenlinnan taidemuseo.
Kalle Carlstedt: Sumuinen tie, 1918–42. Kuva: Muu
Kalle Carlstedt: Sumuinen tie, 1918–42. Kuva: Muu

Kalle Carlstedtin puupiirrokset yllättävät varmalla viivallaan ja puupiirroksissa harvoin nähtävillä lähes pastellimaisilla sävyillään.

Näyttelyn parasta antia on taiteilijan 1920–1940-lukujen tuotanto, jossa kaiverrusten varma oma kädenjälki on täysin erilainen kuin alkuvuosien hapuilevat akvarellit. On selvää, että puupiirroksista Carlstedt löysi oman tapansa ilmaista.

Puupiirrosten rinnalla on esillä myös myöhäisempään tuotantoon kuuluva tussilaveeraus Myllymäeltä (1937) jonka ilmaisu on tylsää ja latteaa. Teos onkin luonnos tulevaan kaiverrukseen.

 

Carlstedt oli puupiirrostekniikassa itseoppinut, mikä voi osaltaan selittää myöhäiskauden teoksissa nähtävää varmuutta. Itse opitun ja hyväksi todetun tekniikan hiominen sekä sävykokeilut ovat selvästi vapauttaneet alkuvuosien maalausten kaavamaista ja muiden taiteilijoiden tuotantoa jäljittelevää ilmaisua niin aiheiltaan kuin tekniikan puolesta.

Puupiirroksen saattaminen valmiiksi grafiikan lehdeksi vaatii täysin omanlaistaan kuvan hahmottelua ja työstämistä pitkän ajan kuluessa. Kuva-aiheeseen sitoutuminen on pitkäjänteistä ja valmiin kaiverretun laatan muuttaminen ei ole yksinkertainen asia.

 

Näyttelyssä on esillä alkuvuosien maalausten ja myöhempien puupiirrosten lisäksi ex libriksiä ja kirjakuvituksia. Ex librikset ovat hauska lisä näyttelyyn, sillä ne on tehty tilauksesta ja niissä on usein tilaajan persoonaan, harrastuksiin tai ammattiin liittyviä vihjeitä. Kirjakuvitusten ja ex libriksien formaatti hyvin pieninä kuvina verrattuna isompiin taidevedoksiin todistavat Carlstedtin monipuolisesta osaamisesta graafikkona.

Näyttelyripustus on hyvin onnistunut, teokset ovat sopivalla katselukorkeudella siten, että katsoja pääsee tarkastelemaan teoksia ja niiden herkkiä yksityiskohtia lähelle ja valaistus ei heijastu teoksia suojaavista laseista. Herkät valöörit ja utuiset sävyt ovat edelleen vangitsevia, vaikka ajan keltaiseksi patinoima paperi hieman syökin hentoja värejä.

Teosten kokonaisuudesta on nähtävissä taiteilijan kehitys kehnohkosta maalarista vahvan viivan graafikoksi.