Tampereella nähdään tänä keväänä kattava kokonaisuus taidetta yhdeltä aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Kiki Smith (s.1954) asuu ja työskentelee New Yorkissa, ja hänet tunnetaan erityisesti nykykuvanveiston edelläkävijänä.
Sara Hildénin taidemuseon näyttelykokonaisuus esittelee Smithin tuotantoa uran alkuvaiheista nykyhetkeen saakka. Painopiste on veistotaiteessa, mutta näyttely nostaa Smithin esiin myös kiinnostavana piirtäjänä ja taidegraafikkona sekä tekstiilitaiteilijana.
Smithin työskentelyssä lähtökohtana on materiaali, ei aihe.
Näyttelyssä esitettävässä Claudia Müllerin dokumenttielokuvassa Kiki Smith: Work taiteilija kertoo siitä, miten liiallinen juuttuminen teoksen ideaan on este teoksen vapaalle kehittymiselle. Hänen mukaansa kaikki todella kiinnostava alkaa tapahtua vasta vuoropuhelussa materiaalien kanssa.
Smith tunnetaankin taiteilijana, jolla on erityislaatuinen kyky antaa materiaaliensa puhua. Hänen käsissään esimerkiksi pronssi, kipsi, lasi, posliini, pigmentit, alumiini, lateksi, höyhenet ja mehiläisvaha pääsevät välittämään viestejään kullekin ominaisimmilla tavoilla.
Myös Smithin paperipohjaisissa teoksissa materiaalin tuntu on voimakas. Hänen piirros- ja kaiverrusjälkensä on vahvaa ja elävää ja yhtä varmalla otteella hän muovaa myös pohjaa, jolle kuva on tehty tai painettu.
Teospari Long Drawing on mustan ja valkoisen erotteluun ja päällekkäisiin kerroksiin perustuva paperileikkuuteos, jossa unenomainen lause nousee esiin ja toistuu nepalinpaperikerrosten keskeltä. Paperin sävy ja valittu kirjasintyyppi aiheuttavat mielleyhtymiä keskiaikaisiin kirjoituksiin.
Materiaaleista Smithin uusin aluevaltaus ovat jacquard-tekniikalla toteutetut kuvakudokset. Aikavälillä 2012–2017 toteutetut 12 kudosta ammentavat mytologiasta ja kosmologiasta – aihepiireistä, joita Smith käsitteli teoksissaan erityisesti 1990-luvun loppupuolella.
Keskiaikaiset uskonopit ovat innoittaneet tätä taiteilijan henkilökohtaista luomiskertomusta, jossa taivaankappaleet, villi luonto ja jumalattaret kietoutuvat yhteen. Smith on ottanut kuvakudoksiinsa vaikutteita myös Raamatun Ilmestyskirjaan pohjautuvista Angersin gobeliineista (1377–1382).
Materiaalien ensisijaisuus ei tarkoita sitä, ettei Smithin töissä olisi sanomaa. Päinvastoin. Hänet tunnetaan erityisesti ihmisen ruumiillisuuden radikaalista käsittelystä.
Smith päätyi ihmiskehon käsittelyyn töissään jo uransa alkuvaiheessa, 1980-luvulla, jolloin hän koki ahdistusta Yhdysvalloissa käydystä sukupuolta, seksuaalisuutta ja AIDS-kriisiä käsittelevästä yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Smithin veistoksissa ihmiskehon sisäpuoli nousee näkyviin. Näyttelyn alakerrassa nähdyt varhaiset veistokset nostavat esiin ihmisen rakenteita; luita, sisäelimiä ja eritteitä. Smith ei pyri shokeeraamaan, vaan kaikki esillä oleva on visuaalisesti huoliteltua ja usein esteettisestikin esitettyä.
Liian pehmiteltyjä esittämistavat eivät kuitenkaan ole.
Teokset pistävät katsojan värisemään ja jättävät paljon ajattelemisen aihetta. Kuten näyttelyn kuratoinut Petra Giloy-Hirtz toteaa näyttelykatalogin artikkelissaan, Kiki Smithin työt on tehty herättämään tunteista korkeinta: ihmetystä. Ihmetys johtaa kysymyksiin ja parhaimmillaan ymmärtämisen prosessiin.
Smith vakuuttaa teostensa vahvalla visuaalisella kielellä ja syvälle ihmisyyteen menevillä aiheillaan ja jättää katsojan ajattelun aktiiviseen tilaan. Tässä tilassa tiivistyy taiteen näkemisen ja kokemisen voima.
Procession-näyttelystä lähtiessään näyttelyvieras voi kokea yhteyttä sekä muihin eläviin olentoihin, että syvälle omaan itseen. Smithiä kiinnostava conditio humana, ihmisen osa, näyttäytyy hetken kaikessa vahvuudessaan.
