Kulttuuri

Arvio: Kimppakyytikytät on tappamista ihannoiva puskakohellus

Kimppakyytikytät. Ohjaus Michael Dowse. Pääosissa Kumail Nanjiani ja Dave Bautista. 1 t 45 min. Bio Rex. ★
Myös showpainijana uraa tehnyt Dave Bautista ja Kumail Nanjiani sekoilevat samassa autossa Kimppakyytikytissä.

Michael Mannin tarinaltaan yliampuvassa hittitrillerissä Collateral (2004) Jamie Foxx sai taksiinsa kiireisen palkkamurhaajan, jonka kanssa oli tehtävä hyytävää tuttavuutta pitkä verinen yö. Saman asetelman toistaa komediana Kimppakyytikytät.

Kyydittävä on nyt huumeparoneita jahtaava poliisi, joka silmäoperaationsa takia tarvitsee vastentahtoisen keikkakuskin. Kimppakyytijärjestelmän vuoksi autoon on tunkemassa jatkuvasti muutakin porukkaa, joten äänekästä hulinaa riittää.

 

Reissudraamojen tapaan kaksi persooniltaan ja taustoiltaan erilaista ihmistä löytää kosketuspinnan yhteisten kokemusten kautta. Kun tarpeeksi riehuu katuja pitkin tussari kourassa, tulee myös kohteliaasta nörtistä ja omavaltaisesta raakalaisesta toisiaan arvostavia kavereita.

Ja kilttikin mies oivaltaa, mitä vallantäyteistä, maskuliinista huumetta on ihmisen ampuminen. Saahan komediassa liioitella, mutta Kimppakyytikytissä väkivalta lipsuu karrikoitunakin mauttomaksi.

Elämänsä lientä kauhistelevana kuskina nähtävän Nanjial Kumanin koomikon lahjat eivät riitä pelastamaan Quentin Tarantinoa etäisesti imitoivaa suuren rahan puskakohellusta.