Kulttuuri

Arvio: Olen toisaalla, palaan myöhemmin – Sara Hildén on tänä kesänä Out of Office

Out of Office 1.6.–28.8.2019, Sara Hildénin taidemuseo, Tampere.
Tapani Kokko: Kattaus kahdelle, 2016–2019, puu, sekatekniikka. Kuva: Jussi Koivunen
Tapani Kokko: Kattaus kahdelle, 2016–2019, puu, sekatekniikka. Kuva: Jussi Koivunen

40-vuotisjuhlavuoden kesänäyttelyllään Sara Hildénin taidemuseo esittelee laajoja kokoelmiaan, jotka sisältävät suomalaista ja kansainvälistä, modernia ja postmodernia taidetta sekä nykytaidetta.

Näyttelyssä nähdään myös kokoelman tuoreimpia hankintoja ja ennennäkemättömiä teoksia.

 

Näyttelykokonaisuus kutsuu pohtimaan yksilön roolia osana yhteiskuntaa, sekä yksilön mahdollisuuksia poistua julkisesta tilasta yksityisen piiriin.

Museon yläkerran ensimmäinen näyttelysali esittelee kokoelman vanhemman taiteen helmiä, viime vuosisadan alun taiteilijoita kotimaasta ja ulkomailta. Nämä kuuluisat nimet, kuten Picasso, Miró, Schjerfbeck, ovat kiinnostava nähtävää, vaikka muodostavatkin lähinnä ajallisesti yhteen nivoutuvan kokonaisuuden.

Yläkerran muissa saleissa teemalliset kokonaisuudet ovat kantavampia.

Sosiaalisista ja yhteiskunnallisista odotuksista kärsiminen ja irtipääsyn kaipuu ilmenevät Stiina Saaristolle tyypillisen suurikokoisessa ja inhorealistisessa lyijykynäpiirroksessa Pupun kosto (2006–2007). Piirroksen henkilö kietoutuu turkiksiin ja ympäröi itseään luksuksella, pakokauhun viitteet kasvoillaan.

Saariston kanssa samaa mielenmaisemaa kuvastavat Kari Vehosalon hyytävän vähäeleiset, fotorealistiset maalaukset 3 figuuria näyttämöllä ja Dorian Grayn muotokuva. Taiteilijoita yhdistää teosten tunnelman lisäksi tekninen taituruus ja viimeistelty ilmaisu.

Vehosalon teosten lavastuksenomaisessa ilmapiirissä jatkaa seuraavassa salissa puolalainen Wilhelm Sasnal, jonka unenomaiset maalaukset Tarnów (2005) ja Wandan kukkula (2007) henkivät samaan aikaan rauhaa ja pahaenteisyyttä.

 

Yläkerran vasemmanpuoleinen sali rakentuu erilaisten struktuurien ja tekstuurien varaan. Vähäeleisyys ja minimalismi sulautuvat koristeellisuuteen ja maalauksellisuuteen, ja kokonaisvaikutelma on kuulas. Vastakkaisilta seiniltä toisiaan katsovat ja vuoropuhelua käyvät Marianna Uutisen kankaan draperiaa ja maalausjäljen voimaa korostavat teokset sekä Carolus Enckellin äärimmäisen minimalistiset työt.

Alakertaan laskeuduttuaan katsoja tulee kiskaistuksi mukaan salaperäiseen juhlaan. Tapani Kokon Kattaus kahdelle (2016–2019) riemastuttaa raadollisella runsaudellaan ja kimalluksellaan. Tunnelmaa muovaa mystiseen suuntaan juhlapöytää, vai kenties alttaria, ympäröivät Kain Tapperin ylvään vähäeleiset puuveistokset.

Tapperin puumaterian voimaa ylistävien teosten ääreltä on luontevaa siirtyä kiviaineen äärelle. Jonna Kinan marmoriveistoksesta Retractor Hydrobag ja videosta Somnivm koostuva kokonaisuus kutsuu materian ja taiteen tekemisen tarpeen ytimeen.

Näyttelystä katsojan saattelee pois Kaarina Kaikkosen seinäteos Ja meri oli tyhjä (1998). Teos on täydellinen päätösteos näyttelykierrokselle. Siihen tiivistyy jotakin oleellista näyttelyn tematiikasta: samanaikaisesta läsnä- ja poissaolosta sekä yksityisen ja yhteisen ikuisen häilyvästä rajanvedosta.