Kaikki pojat haaveilevat supersankariudesta, mutta mihin ihmekyvyt kukakin kohdentaisi? Sitä joutuu puntaroimaan orpo teini Billy, joka ykskaks muuttuu taikasanan kajauttamalla Teräsmiehen klooniksi fantasiaspektaakkelissa Shazam!.
Hämmennyksen jälkeen lystiä piisaa, kun hän kaverinsa opastuksella totuttelee herkkuihinsa lasernäöstä luodinkestävyyteen. Kun ulkomuotokin on kuin bodatulla Elviksellä, niin jo päähänpotkitun reppanan kelpaa.
Supersankarit perinteisesti huiskivat yhteisen hyvän nöyränä palvelijana, kuten Billy hyvin tietää. Mutta tämän superaikuisen kropassa hyrrää nuorukaisen sielu, joka kaipaa vähän itsekeskeisempää menoa.
Ihmiskunnan pelastamisen sijaan Billy keskittyy kukkoiluun, palkkioiden keräämiseen ja kaunottarille flirttailuun. Ihanassa hässäkässä jo läheiseksi tullut sijaisperhekin unohtuu.
Superpahiksen liihottaessa kaupungin ylle Billyn on valittava huolettoman narsismin ja vastuun välillä. Päätös tuskin yllättää.
Aiemmin ryppyotsaiseen supersankarielokuvien lajityyppiin on kuroutunut humoristinen ja itseironinen haara, jonka parempaan päähän Shazam! asettuu. Se suhtautuu ainakin enimmäkseen rennon satiirisesti lajin kliseisiin psykologisen realismin pohjalta.
Niin, tuolla tavallahan superkykyjä useimmat käyttäisivät – hupaisaan pöyhistelyyn ja kalavelkojen kostamiseen.
Hauskimmilleen komedia äityy sijaisperheen lasten herttaisissa ja terävissäkin karikatyyreissa. Rampa veli ja suulas pikkusisko tuovat vitsikkääseen tarinaan ehtaa lämpöä ja inhimillisiä tasoja, jotka suuren rahan spektaakkeleissa jäävät yleensä muoviseksi teeskentelyksi.
Zachary Levi ei ole maailman lahjakkain koomikko, mutta hyvällä tilannetajulla hän pellepuvussaan velmuilee.
