Lastenelokuvien sinänsä hyvä, mutta latteaksi kliseeksi herkästi lipsuva teema on itsensä ja erilaisuuden hyväksyminen. Sitä on julistavinaan ison rahan animaatio UglyDolls.
Mutta kyseessä on pelkkä kyyninen tuotemarkkinointi elokuvan täyttäville mielestään herttaisille marketnukeille. Suurinta huumoria niissä edustaa harvahampaisuus, joka sekin on laskelmoitua samastumiskelpoisuutta pienille lapsille.
Tuotelähtöiset animaatiot voivat olla laadukkaitakin, kuten Lego ja Angry Birds. Niissä visuaalisesti alkeellisista hahmoistakin on saatu eloisia ja hauskoja.
Tässä kaikki on latteaa. Heppoinen tarina omistajaa kaipaavista leluista ei edes piilottele todellisia motiivejaan. Pophittejä imitoiva musiikki edustaa omaperäisyyden nollapistettä.
Harmittomaan viihteeseen on vaikea suhtautua hyväntahtoisesti, kun kyyninen kaupallisuus kohdistuu päiväkoti-ikäisiin ja heitä rahoittaviin vanhempiin. Elokuvan heikko menestys onneksi todistaa, ettei mikä tahansa sentään mene läpi tehokkaalla markkinoinnillakaan.
