Kulttuuri

Arvio: Verkatehtaalla kuultu Sinfonia Lahden Beethoven jäi jähmeäksi oodiksi

Beethoven: Sinfonia n:o 9 op. 125 d-molli, Sinfonia Lahti, joht. József Hárs, Marjukka Tepponen, sopraano, Anna Danik, mezzosopraano, Mika Pohjonen, tenori, ja Nicholas Söderlund, basso, Dominante, valm. Seppo Murto, ja Beethoven-juhlakuoro, valm. Jukka Jokitalo. Verkatehdas, 15.5.2019.
József Hárs.

Ihmisääni on länsimaisen taidemusiikin ensimmäinen instrumentti; soittimet tulivat mukaan vasta myöhemmin. Sinfonisen musiikin alkutaival 1700-luvulla oli sen sijaan instrumentaalinen, ja vasta Beethoven otti laulun mukaan viimeisessä sinfoniassaan sen viimeisessä osassa.

Yhdeksännen sinfonian kuoro-osuudesta on myös sanottu, että se mursi absoluuttisen musiikin kahleet sekä tasoitti tien sinfonisen ajattelun ja musiikkidraaman yhteensulautumiselle.

Saksan klassismin ja valistusajan suuren kirjailijan Friedrich Schillerin Oodista ilolle tuli veljeyden ja ystävyyden musiikillinenkin ylistys. Beethoven ajatteli tekstin säveltämistä jo kauan ennen yhdeksättä sinfoniaa.

 

Teoksen vahva orkesteri ja toisaalta raskas kuoro-osuus vaativat tukevaa laulajistoa. Nyt Dominante-kuoroa oli täydennetty lahtelaisilla harrastajilla. Nuorehkot ja raikkaat äänet suoriutuivat tehtävästään hyvin ja tasapainoisesti. Kuorolaulun hienouksia tässä ei kuultu, ei tietenkään odotettukaan.

Sinfonia Lahtea johti pikahälytyksen saanut József Hárs. Tilanteesta johtuen jouduttiin tinkimään varmaan monista tulkinnallisista asioista.

Ensimmäisen osan esitysmerkinnästä painottui majesteettinen maestoso, ei niinkään keveyttä ja iloa tuova allegro. Aloitus oli raskas. Volyymi oli puuduttavan voimakas, eikä puhallinpuurosta voinut erottaa tärkeitä asioita.

Toisen osan vikkelä tempo oli luonteva. Puhaltimien sointujen tasapaino oli edelleen sattumanvarainen. Rytmi oli kuitenkin Hársin hallinnassa, ja osan hankalahkot ylimenot toteutuivat kauniisti varsinkin lopussa.

 

Jos saisin hautajaisiini sinfoniaorkesterin, ohjelmatoivomuksena voisi olla tämän sinfonian kolmas, hidas osa – ei kuitenkaan näin arkisen harmaana esityksenä kuin se nyt jouduttiin kuulemaan. Hárs toimi luotettavana metronomina, mutta vaikkapa soinnillista vaihtelua tai fraseerauksen kauneutta oli tänään turha odottaa häneltä tai orkesterilta.

Marjukka Tepponen, Anna Danik, Mika Pohjonen ja Nicholas Söderlund hoitivat tehtävänsä finaalin solisteina ammattimaisesti. Äänten tasapainotus kvartettina olisi voinut olla paljon parempi, mutta yksittäisiä laulajia kuunteli mielellään.

Kuulimme siis rutiiniesityksen, mutta emme mitään mieleen painuvaa. Vahinko, sillä teoksen herkut ovat kuitenkin muualla kuin massassa ja volyymissa.