Kulttuuri Hämeenlinna

Bio Rex avasi jo kahden teatterin ovet – Hittielokuvien ensi-illat siirtyvät siirtymistään

Hämeenlinnan ja Porvoon Bio Rexit avasivat ovensa meteliä pitämättä jo viikonloppuna. Tämän viikon perjantaina tulevat ensimmäiset ensi-illat sitten maaliskuun.
Hämeenlinnan Bio Rex avattiin jo viime viikonloppuna. Toimitusjohtaja Aku Jaakkola ottaa pitkästä aikaa tuntumaa samettipenkkiin. Kuva: Sara Aaltio
Hämeenlinnan Bio Rex avattiin jo viime viikonloppuna. Toimitusjohtaja Aku Jaakkola ottaa pitkästä aikaa tuntumaa samettipenkkiin. Kuva: Sara Aaltio

Elokuvateatterit avaavat porrastetusti oviaan. Bio Rex avasi Hämeenlinnan- ja Porvoon-teatterinsa yleisölle suurta meteliä pitämättä jo viime viikonloppuna. Loput ketjun teatterit avataan tämän viikon perjantaina.

– Viikonloppu oli rauhallinen. Vielä ei varmaan niin tiedettykään avaamisesta, ja sää houkutteli ihmisiä ulos, koska oli tiedossa, että helteet loppuvat nyt, sanoo Bio Rex -ketjun toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Porrastus on tarpeen teattereillekin, sillä koskaan aiemmin ei ole ollut tilannetta, jossa laitteistot ja ohjelmat olisivat olleet kuukausia poissa käytöstä. Rauhallinen aloitus on myös salien koekäyttöä.

Saleja ei myydä täyteen, vaan seurueiden väliin jää aina kaksi tyhjää penkkiä. Hygieniasta huolehtimista on korostettu.

 

Jaakkola uskoo, että elokuvissakäynti aktivoituu taas hiljalleen. Tällä hetkellä teatteritkin yhä opettelevat, sillä tämänkaltaisessa tilanteessa ei ole oltu vielä koskaan.

– Keväällä jäi paljon elokuvia kesken, mutta kukaan ei tiedä, miten niiden kanssa käy, sillä ala on perustunut siihen, että uusia ensi-iltoja tulee joka viikko.

Tällä viikolla valkokankaille saapuvat ensimmäiset ensi-illat kevään jälkeen. Isoa hittirysäystä ei ole tiedossa, sillä kesälle pedatut isot nimet ovat siirtyneet jo useita kertoja. Sekä Disneyn Mulan että Christopher Nolanin ohjaus Tenet on vastikään siirretty elokuulle – tällä haavaa.

– Joissain Euroopan maissa elokuvateatterit on päätetty tämän vuoksi pitää edelleen kiinni, Jaakkola sanoo.

 

Suomessa koronavirustilanne on moneen muuhun maahan verrattuna hyvä. Täällä ollaan kuitenkin varsin riippuvaisia yhdysvaltalaisesta elokuvatuotannosta.

– Ja siellä asiat ovat koronaviruksen vuoksi aivan sekaisin.

Elokuvien tulevaisuus on kaksijakoinen kysymys. Aku Jaakkola uskoo, että ala kokonaisuudessaan nousee takaisin jaloilleen, ja kankaalta esitetyt elokuvat kiinnostavat ihmisiä jatkossakin.

Elokuvia pyörittävien yritysten jatko sen sijaan riippuu pitkälti siitä, millainen taloustilanne niillä oli ennen ovien sulkemista. Jatkamisen helppous ja vaikeus ovat siis toimijakohtaisia.

– Koronavirus tuotti hetkellisen, ison loven. Ala on kasvanut hyvin jo yli kaksikymmentä vuotta, ja on remontoitu, digitalisoitu ja rakennettu uutta. Tällainen isku lisää velkataakkaa.

Koronavirus voi vähintään hidastaa teatterien kehittämistä pitkälläkin aikavälillä.

 

Bio Rex on viime vuosina rakentanut uusia teattereita ja remontoinut perusteellisesti vanhoja. Kymmenestä teatterista yhdeksän on jo myllätty perin pohjin, ja kymmenettäkin uudistetaan.

– Takana on valtava investointiohjelma, Aku Jaakkola sanoo.

Ketjun taloudellinen tilanne on silti vakaa. Jaakkola sanoo olevansa onnellinen siitä, että Bio Rexin takana on pitkän linjan perheyritys eikä sijoitusyhtiö.

 

Jatkon helppous riippuu kuitenkin edelleen siitä, miten koronavirus käyttäytyy. Jaakkolan mukaan teattereiden sulku osui sinänsä onnekkaasti vuoden hiljaisimpaan aikaan.

Jos ovet pitäisi syksyllä sulkea uudelleen, tilanne vaikeutuisi huomattavasti.

– Paras jakso vuodesta on vasta edessä. Jos elokuvia voi näyttää syksyllä, tämän vuoden tappiot jäävät siedettäviksi. Jos syksyn sesonki menee alta, alkaa ahdistaa ihan tosissaan. HÄSA

Päivän lehti

3.7.2020