Kulttuuri Hämeenlinna

Miltä tuntuu elää, jos ympäristö tuhoutuu ja hyvinvointiyhteiskunta muuttuu totalitarismiksi? – Dystopiakuvaukset vastaavat tähän

Dystopia on kauhukuva tulevaisuudesta, jossa tiede ja teknologia ovat maailman parantamisen sijaan tuhonneet sen. Hämeenlinnalainen valokuvaaja Pasi Vähänen käytti dystopiakuvastoa uuden näyttelynsä inspiraationa.
Handmaid's Talessa Yhdysvaltojen tilalle on perustettu Gileadin tasavalta, jossa hedelmälliset naiset on alistettu univormuihin puetuiksi synnytyskoneiksi yläluokalle. Kuva: Take Five/Hulu
Margater Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuvassa The Handmaid's Talessa Yhdysvaltojen tilalle on perustettu Gileadin tasavalta, jossa hedelmälliset naiset on alistettu univormuihin puetuiksi synnytyskoneiksi yläluokalle. Kuva: Take Five/Hulu

Nuori nainen istuu polviensa varassa valokuvan etualalla. Hänen vaatteensa hohtavat hopeisina ja päässään hänellä on silmiä suojaava visiiri.

Naisen taustalla näkyy pelkkää autioitunutta tasankoa, joka häviää harmaaseen usvaan.

Kuva tuo mieleen scifi-elokuvat ja jopa maailmanlopun.

 

Pasi Vähäsen kuvissa kuvataan dystooppista muotia.

Dystooppista muotia kierrättäen

Maailmanlopusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan hämeenlinnalaisen valokuvaajan Pasi Vähäsen näkemyksestä dystooppisesta muodista. Hänen aihetta käsittelevä valokuvanäyttelynsä avautui kauppakeskus Goodmanissa lauantaina 27. huhtikuuta.

– Kuvissa käsitellään sitä, miltä tulevaisuus näyttää, jos kaikki ei menekään ihan niin kuin pitää, Vähänen kertoo.

Vähänen on kuvaamisen lisäksi valmistanut kuvien asut itse. Asuihin on käytetty pääasiassa kierrätysmateriaaleja ja jopa roskia.

– Esimerkiksi kuvissa oleva visiiri on purettu rikkinäisestä kypärästä. Vaatteissa on käytetty muun muassa kadulta löydettyä, repaleista auton ikkunan aurinkosuojaa ja vanhoja moottoripyörän suojakamoja.

 

Utopian vastakohta

Dystopia on sananmukaisesti utopian vastakohta. Siinä missä utopia viittaa ihanneyhteiskuntaan, tarkoittaa dystopia epätoivottavaa yhteiskuntaa, kauhukuvaa siitä, mitä voisi olla tiedossa.

Yleensä dystopiakuvauksissa yhdistyvät totalitaristinen yhteiskunta ja osin elinkelvottomaksi esimerkiksi saastumisen, ilmastonmuutoksen tai ydintuhon jäljiltä muuttunut maapallo.

– Dystopioita voi pitää tapana kritisoida nykymaailmaa. Ne ovat varoittavia tarinoita siitä, mitä voi tapahtua, jos emme muuta elintapojamme, kertoo dystopioihin keskittynyt kirjallisuudentutkija Saija Isomaa Tampereen yliopistosta.

Tunnetuin dystooppinen kuvaus maailmasta lienee vuonna 1949 julkaistu George Orwellin romaani 1984. Dystopiat ovat kuitenkin tunkeutuneet käytännössä kaikkialle länsimaiseen kulttuuriseen kuvastoon. Esimerkiksi Tähtien sota -elokuvien kuvaama Imperiumin hallitsema yhteiskunta on dystooppinen.

Viime vuosina julkaistuista dystopioista hyviä esimerkkejä ovat Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanista (1985) tuotettu hittitelevisiosarja Handmaid’s Tale ja etenkin nuorten suosiossa olevat Nälkäpeli-romaanit ja -elokuvat.

 

Kuvasto Ilmestyskirjasta

Isomaa kertoo, että nykyisestä suosiostaan huolimatta dystopiat eivät ole länsimaisen populaarikulttuurin keksintö, vaan niiden juuret juontavat paljon kauemmas.

– Yksi keskeinen dystopiakuvastojen lähde on Raamattu ja etenkin Ilmestyskirja, missä on kuvattu koko maailman huononemisen prosessi kuten vesien saastuminen, ihmisten pakeneminen elinkelpoisille alueille ja totalitarismin nousu antikristuksen muodossa. Tosin kuvaukset ovat hyvin symbolisia.

Varsinainen dystooppinen traditio sai alkunsa 1800-luvun lopulla. Se liittyy sata vuotta aiemmin nousseeseen valistuksen ajatteluun, johon kuului vahva usko teknologian ja tieteen parantavaan voimaan.

– Tuolloin julkaistiin useita utopiakuvauksia, mutta 1800-luvun lopulta alkaen niiden rinnalle ilmestyi synkempiä tulevaisuudenkuvia, joissa kuviteltiin ihmiskunnan vähittäinen tuhoutuminen.

Dystopioissa tiede ja teknologia kääntyivät parantavista voimista tuhoaviksi.

 

Suosittu The Handmaid’s Tale on Suomessa nähty suoratoistopalvelu HBO:ssa ja Ylellä.

Ilmastonmuutos näkyy myös dystopioissa

Dystopiakuvaukset voidaan jakaa eri alalajeihin sen mukaan, millainen niiden kuva maailmasta on ja mitä näkökulmia niissä nostetaan esille.

Esimerkiksi Atwoodin Orjattaresi on niin sanottu feministinen dystopia. Siinä kuvataan yhteiskuntaa, jossa ihmisen hedelmällisyyden laskettua kriittisen huonoksi, hedelmälliset naiset on pakotettu synnytyskoneiksi hallitsevalle, uskonnolliselle yläluokalle.

Orjattaresi on myös realistinen dystopia, koska toisin kuin esimerkiksi Tähtien sota -elokuviin, siihen ei liity scifi-kuvastosta tuttua mielikuvituksellista teknologiaa tai avaruusmatkailua.

– Nykyään monet dystopiat ovat realistisia. Atwoodhan on kommentoinut, ettei hän ole kuvannut Orjattaresi-romaanissa mitään, mitä ei olisi jo tapahtunut historiassa, Isomaa sanoo.

Toinen nouseva trendi dystopiakuvauksissa on ilmastonmuutos tai pikemminkin sen vaikutukset. Tällaisissa ekodystopioissa hahmot saattavat esimerkiksi muistella, millainen ympäristökehitys tai -katastrofi on johtanut yhteiskunnan siihen pisteeseen, missä se dystopiassa on.

 

Innoite Alieneista ja Blade Runnerista

Pasi Vähäsen muotikuvat voitaneen luokitella juuri ekodystopioiksi, jotka ammentavat myös scifi-kuvastoista. Ne kuvaavat aikaa, jolloin maapallon saastuminen ja ilmaston lämpeneminen on ajanut yhteiskunnan kaaokseen.

– Idea kuviin tuli samoista kysymyksistä, joiden kanssa nuori ilmastoaktivisti Greta Thurnberg painii. Miksi ihmeessä emme tee ilmastonmuutokselle mitään, vaikka tiedeyhteisö melko yksimielisesti kertoo sen olevan seurausta elämäntyylimme tuottamista kasvihuonepäästöistä?

Vähänen kertoo ottaneensa kuviin ja niiden kuvaamiin asuihin vaikutteita esimerkiksi Alien– ja Blade Runner -elokuvista.

– Tulevaisuus voi olla myös tyylikäs, mutta toisaalta nykykehitys pelottaa minua todella paljon.

 

Tapa käsitellä pelkoja

Vähänen ei ole reaktionsa kanssa yksin. Isomaan mukaan dystooppisten kuvausten nykyistä suosiota selittää juuri se, että ne pureutuvat aikamme pelkoihin.

Tiede ennustaa, mitä tulevaisuudessa voi olla luvassa esimerkiksi sääolojen tai muiden olosuhteiden osalta. Se ei kuitenkaan voi ennustaa, miltä tulevaisuudessa tuntuu elää.

– Fiktio ikään kuin selventää, mitä tieteen visiot merkitsisivät ihmiselle. Tässä kokemuksellisuudessa on niiden voima koskettaa ihmistä. Dystooppisissa tarinoissa pohditaan ihmisyyttä ja sen perimmäisyyttä, kun kaikki tiede ja teknologia on riisuttu pois.

Tavallaan länsimaisen elämäntyyliin yltäkylläisyys myös antaa tilaisuuden tällaisille peloille. Koska ihmisillä ei ole välitöntä pelkoa omasta jokapäiväisestä selviytymisestään, he voivat huolestua mahdollisista tulevaisuuksista.

– Se on ensimmäisen maailman huolta potentiaalisista uhkista. Mutta tämä ei tee huolia yhtään pienemmiksi, Isomaa muistuttaa. HÄSA

Pasi Vähänen: Tulevaisuuden muotia – Dystopian fashion Kauppakeskus Goodmanin itäisellä sisäänkäynnillä 10.5.2019 asti.

Dystopia

Kielteinen tulevaisuusvisio, ihanneyhteiskunnan eli utopian vastakohta.

Dystopiakuvaukset syntyivät 1800-luvun lopulla. Ensimmäisiä dystopiaromaaneja olivat H. G. Wellsin Aikakone (Time Machine, 1895) ja Jevgeni Zamjatinin Me (My, 1920).

Kuvasto suurelta osin peräisin Raamatusta, etenkin Ilmestyskirjasta.

Kuvauksissa yleisiä aineksia ovat totalitaristinen yhteiskunta ja pilaantunut ympäristö. Osa kuvauksista voi myös sijoittua maailmanlopun, suuren katastrofin jälkeiseen aikaan.

Suomalaisia dystopiakuvauksia ovat esimerkiksi Olli Jalosen Hotelli eläville (1983) ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja (2012).