Kulttuuri

Elämäkerta-arvio: Meryl Streep ei puhu itse, vaan tuloksena on tietorikas fanikirja

Erin Carlson: Meryl Streep – Valkokankaan kuningatar. Suom. Sirpa Parviainen. Minerva 2020. 357 s.
Meryl Streepin viime vuosien rooleihin kuuluu myös Florence Foster Jenkins, nainen, joka lauloi taidoistaan huolimatta. Kuva: NICK WALL
Meryl Streepin viime vuosien rooleihin kuuluu myös Florence Foster Jenkins, nainen, joka lauloi taidoistaan huolimatta. Kuva: NICK WALL

Harvalla elokuvanäyttelijällä on niin komea ura kuin yhdysvaltalaisella Meryl Streepillä – verrattuna niin miehiin kuin naisiinkin.

Viime vuonna 70 vuotta täyttäneestä näyttelijästä ei ole julkaistu omaelämäkertaa, eikä julkaista nytkään. Erin Carlsonin kirjoittama ja Sirpa Parviaisen suomentama Meryl Streep – Valkokankaan kuningatar perustuu runsaisiin medialähteisiin ja haastatteluihin, joissa puhuvat muut kuin näyttelijä itse.

Lähipiirikään ei ole puhunut elämäkerturille, mutta tämä on siitä huolimatta saanut aikaan kattavan teoksen Streepin urasta. Aikakauslehti- ja Hollywood-toimittaja Carlsonin aikaisempiin meriitteihin kuuluu käsikirjoittaja-ohjaaja Nora Ephronin elämäkerta.

 

Tuore teos tarjoilee kattavan kuvan Streepin näyttelijänurasta. Carlson käy läpi näyttelijän elämänvaiheet, mutta tämän ajatusmaailma jää pitkälti arvailujen ja tulkintojen varaan.

Streepin ääni kirjaan saadaan vanhoista lehti- ja tv-haastatteluista, mutta se kaikki on silti toisen käden tietoa. Näistä tiedoista on silti saatu kasaan yllättävänkin eheä kokonaisuus.

Teos on kuin suuri palapeli, jossa näkyy laaja maisema, muttei kovin tarkkoja yksityiskohtia.

Carlson on sujuva kirjoittaja – silloin kun malttaa antaa tekstin kantaa. Kiinnostava tietovirta katkeaa piinallisen usein kiusalliseen tuttavallisuuteen ja hauskaksi tarkoitettuun nokkeluuteen.

 

Kaikista mukana vilahtavista henkilöistä käytetään etunimeä. Mukana seikkailevat niin ”Robert” (De Niro) kuin ”Jack” (Nicholson). Välillä Carlson jopa toruu ”Meryliä” esimerkiksi sosiaaliseen mediaan kuulumattomuudesta.

Lukujen otsikot ovat suorastaan sietämättömiä. ”Meryl ydinvoimaisena”, Meryl leijonana”, ”Streeppinen nero”. Streep-nimen väänteleminen jatkuu tekstissä: näyttelijä on muun muassa ”hänen streeppiytensä”.

Kun ”streepteetti” kättelee Englannin kuningatarta, kirja on pantava hetkeksi sivuun.

Alkuteos ilmestyi viime vuonna, ja suomennoksesta välittyy kiireen tuntu. Se haittaa lukemista, välillä jopa ymmärtämistä. Esimerkiksi: Samalla tavalla kuin Mike Nichols pani merkille, mahtoiko Meryl herättää roolihahmojensa välisen vihamielisyyden toisiaan kohtaan elokuvan takia.

Tässä puhutaan siitä, miten Streep alkaa produktioiden aikana muistuttaa kulloistakin roolihenkilöään ja herättää samankaltaisia reaktioita.

 

Elämäkerta on oikeastaan pitkä ihailijakirje näyttelijälle. Streepiä kuvaillaan ylisanoilla ja hänet asetetaan usein vastakkain muiden näyttelijöiden ja taiteilijoiden kanssa, vaikka erityisyys piirtyisi esiin ilman vertailujakin.

Carlson kuvaa jo johdantoluvussa naista, joka ”ei hyväksy epätyydyttäviä rooleja, joihin toisten naisnäyttelijöiden on tyydyttävä”.

Kyllä, Streep on raivannut tietä esimerkiksi yli nelikymppisille naisille esittää muutakin kuin äitiä tai noitaa – tai ylipäätään mitään rooleja.

Silti hänen innokas eristämisensä jonkinlaiseksi erehtymättömäksi jumalattareksi pikemmin etäännyttää häntä kuin tuo häntä lähelle.

 

Mutta kun näistä seikoista pääsee yli, voi nauttia Carlsonin luomasta elokuvatähden kehityskertomuksesta, joka kulkee Mary Louise Streepin mukana tien kouluaikojen ujosta miellyttäjästä itsenäiseksi oman tiensä kulkijaksi.

Streep syntyi 22.6.1949 New Jerseyssä perheeseen, jonka juuret juontuivat isän puolelta Saksasta (muodossa Streeb) ja äidin puolelta kveekareista. Tytärtä kutsuttiin jo kotona Meryliksi.

Streep oli lahjakas laulaja ja aloitti 12-vuotiaana laulutunnit. Hän sai opetusta merkittäviltä oopperaopettajilta, mutta lopetti opintonsa 16-vuotiaana ja keskittyi cheerleadingiin ja itsensä muuttamiseen kliseiseksi kaunottareksi.

Vassarin yliopistoon päästyään Streep vapautui muiden miellyttämisen paineista ja alkoi löytää itsensä. Samalla hän antautui teatterille. Ura alkoi muun muassa kesäteatterinäyttelijänä, mutta pian kykyjenetsijä löysi hänet, ja hänelle tarjottiin pientä roolia elokuvassa Muistojeni Julia.

Aluksi Streep epäröi elokuvabisnekseen lähtemistä.

 

Streep tunnetaan etenkin muuntautumiskyvystään, suorapuheisuudestaan ja perhe- ja työelämän pitämisestä visusti erillään. Tämä näkyy kirjassakin siten, että elokuvista ja niiden tekoprosesseista tarinaa irtoaa runsaasti, mutta näyttelijän yksityiselämästä hyvin vähän.

Kiinnostavaa tietoa on kuitenkin esimerkiksi näyttelijän ystävystyminen laulaja-näyttelijä Cherin kanssa ja sekin, missä rooleissa Streep ei toiveistaan huolimatta esiintynyt, kuten Evitana.

Jako toimii, sillä Streepin ura on kiinnostava, värikäs ja moniulotteinen, ja anekdootteja riittää. Teos myös muistuttaa, miten häkellyttävän paljon elokuvia Streep on ehtinyt tehdä.

Carlson kertoo myös, millä tavoin Streep on käyttänyt vaikutusvaltaansa elokuvien ulkopuolella. Viime aikoina hän on muun muassa kritisoinut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toimintaa.

Päivän lehti

25.11.2020

Fingerpori

comic