Kulttuuri

Elokuva-arvio: Aivopestyn natsipojan herätys

Roman Griffin Davis, Taika Waititi ja Scarlet Johansson syövät illallista. Kuva: Kimberley French
Roman Griffin Davis, Taika Waititi ja Scarlet Johansson syövät illallista. Kuva: Kimberley French

Jojo Rabbit (Bio Rex)

Käsikirjoitus ja ohjaus Taika Waititi. Pääosissa Roman Davis, Taika Waititi, Scarlett Johansson, Sam Rockwell. 1 t 49 min.&bigstar&bigstar&bigstar&bigstar

Natsismia harvemmin lähestytään huumorilla, silloinkin yleensä synkällä ja sapekkaalla. Charlie Chaplinin Diktaattori ja Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille kuuluvat kepeässä satiirissaan poikkeuksiin, joiden latuja harva on tallannut niiden taiteellisesta ja kaupallisestakin menestyksestä huolimatta.

Taika Waititin Jojo Rabbitin tulokulma natsismiin on satiirinen ja hyvinkin synkkä, mutta ote enimmäkseen lämpimän humoristinen kuin lastenelokuvassa. Sellaisesta tavallaan kyse onkin.

Jojo on kymmenvuotias saksalaispoika, joka toisen maailmansodan lopuilla hinkuaa propagandan runnomana natsien nuorisojärjestöön. Äidin yksinhuoltama nappula on luonut Hitleristä niin vahvan isän korvikkeen, että hän käy mielikuvituksesssaan keskusteluja mahtavan suojelijansa kanssa.

Tyranni kannustaa Jojoa seuraajakseen, ja poika haluaa pysyä uskollisena. Sisäinen kamppailu alkaa, kun Jojo löytää ullakolla piileskelevän juutalaistytön Elsan.

Omaksumiskykyinen poika on niellyt natsien juutalaisstereotypiat, joita rohkea ja sanavalmis Elsa ravistelee urakalla. Samoin vaikuttaa tihentyvä kiintymys sympaattiseen tyttöön.

Teemaltaan Jojo Rabbit ei ole sikäli omaperäinen, että sosiaalisten ja kulttuuristen ristiriitojen törmäyksille pohjaavat tuhannet elokuvat romanttisia komedioita myöten. Se tämäkin tiettyyn mittaan on, joskin olosuhteet, henkilöt ja tarina lipuvat kauas tavanomaisesta. Vaikka Jojon kehitysprosessin lopputulosta ei ole vaikea arvata.

Pohjimmainen teema on aivopesun helppous. Jojo on vain herkkä lapsi, joka omaksuu yhteisönsä arvot ja asenteet jokaisen kasvavan ja tukea janoavan ihmisen tapaan. Opitun kyseenalaistaminen onnistuu, muttei sormia napauttamalla.

Erikoista on, että vakavaa aihetta käsitellään naivistisella huumorilla. Se on kuin brittiläisistä lastenelokuvista puhetapaa myöten. Hitlerkin on yksinäiselle pojalle herttainen mielikuvituskaveri ja vertaistuki. Jojo ei vain hahmota diktaattorin propagandan kauheutta, ensi alkuun.

Lapsille tämä ei silti ole suunnattu jo joidenkin rajujen kohtausten vuoksi. Natsien murhajärjestelmän julmuus tuodaan esiin, joskin vain lyhyinä kohtauksina.

Konsepti ei kaikin osin toimi, eikä huumori kauheasti naurata rankkojen olosuhteiden vuoksi. Mutta omaperäisyyttä ja uskallusta ei puutu.

Parhaasta roolista vastaa monipuolinen Sam Rockwell natsiupseerina. Hänkin havahtuu itsepetokseensa ja omaksumansa ideologian tuhoisuuteen, joskin kovin myöhään.

Mainio on myös Scarlett Johansson älykkäänä ja sosiaalisesti taitavana äitinä, joka onnistuu luovimaan pitkään vastenmielisessä yhteiskunnassa.

Päivän lehti

29.1.2020