Kulttuuri

Elokuva-arvio: Perheellä on nielemistä, kun rovasti-isä haluaa pukeutua kukkamekkoon

Isäni Marianne (Bio Rex). Ohjaus Mårten Klinberg. Pääosissa Rolf Lassgård, Lena Endre, Hedda Stiernstedt1 t 50 min. ★★★★
Rolf Lassgård tavoittaa tunnevoimaisesti roolinsa eri puolet. Kuva: Ola Kjelbye Fotografi AB
Rolf Lassgård tavoittaa tunnevoimaisesti roolinsa eri puolet. Kuva: Ola Kjelbye/Fotografi AB

Hanna, suurta maailmaa nähnyt kolmekymppinen liberaali, joutuu palaamaan työttömänä ja suhde katkenneena pieneen kotikaupunkiinsa. Siellä kaikki on ikävystyttävän ennallaan, nuoruuden kaverit ja veli vain perheellistyneet ja keskiluokkaistuneet.

Kotona tihkuu kuitenkin omituinen ilmapiiri. Syyksi paljastuu isän, arvovaltaisen hillityn rovastin, halu laittautua naiseksi. Eikä yksin omien seinien sisällä, vaan pitkin turuja ja toreja.

Siinä on perheellä nielemistä. Ja yllättäen eritoten Hannalla, vaikka hän on pitänyt itseään junttikylän avarakatseisena sieluna.

Pappi transvestiittina kuulostaa halvimmalta puskakomedialta. Ester Roxbergin romaanin väljä filmatisointi on kyllä humoristinen tilannekomiikkaa unohtamatta, mutta pohjimmiltaan vakava tutkielma itsensä tunnustamisesta, ennakkoluuloista ja perhesuhteista.

Lämpö nousee läheisten reaktioista

Isä ei tunne itseään ehjäksi, ellei saa toteuttaa naisellista puoltaan. Hän kuitenkin pelkää ennen kaikkea läheistensä reaktioita.

Tästä ristiriidasta nousee elokuvan syvä lämpö. Sillä koville kaapista tulo ottaa kaikille, ei vähiten lapsille.

Vaikka he ovat aikuisia, käsitys vanhemmista on juurtunut tajuntaan kaukana lapsuudesta. Sen järkkyminen on isompi asia kuin etenkään Hanna arvasi.

Psykologisesti terävimmät ja hauskimmat viipaleet kuoritaankin hänen vaikeuksistaan kohdata isän muodonmuutos. Sivistyneen aikuisen naisen alta paljastuu isän pieni lellityttö, joka hädissään torjuu totuutta ja sen paljastumista vähättelemässään yhteisössä kaikin keinoin.

Hanna hellyttää herttaisessa järkytyksessään, kun isä täytyy hahmottaa aivan uudella tavalla tuhoamatta aiemmin rikkumatonta kiintymystä.

Äiti, tavallinen konservatiivinen papinrouva, yrittää väistellä tilannetta parhaansa mukaan. Sänkyyn saa puoliso silkkivaatteissa livahtaa, mutta julkinen esiintyminen vetää naaman kalpeaksi.

Huumorintajuinen poika sulattaa oudon käänteen lopulta helpoiten. Hänen arkinen maaseutukonservatisminsa on lopulta joustavaa. Se tuo hienon nyanssin ihmiskuvaukseen.

Koska kyseessä on hyvänmielen komedia, ongelmat lutviutuvat parhain päin. Mutta aiheen kipeyskin käy selväksi. Perheyhteyden vaarantuminen on suurin uhka jokaiselle.

Rolf Lassgård tavoittaa tunnevoimaisesti roolinsa eri puolet. Hänen hellä intohimonsa kukkamekkoihin, korkokenkiin ja meikkeihin kihisee itsensä löytämisen hiljaista riemua, kaukana halpahintaisesta komiikasta.

Lassgård isänä ja pappina on iso, ystävällinen ja turvallinen, ja sitten naisena hän tarkastelee pohdintaan. Rauhallisella toiminnalla hän osoittaa sekä iloa että ahdistusta. Hän on täydellinen rooliin. Suurella rohkeudella ja ylpeydellä hän siirtyy silkkisistä yöpaidoista kukkamekkoihin ja korkokenkiin. HÄSA

Päivän lehti

5.8.2020