Kulttuuri

Elokuva-arvio: Rintaman arki on kauhua

Myös Benedict Cumberbatch on mukana taisteluissa. Kuva: Francois Duhamel
Myös Benedict Cumberbatch on mukana taisteluissa. Kuva: Francois Duhamel

Taistelulähetit 1917 (Bio Rex)

*****
Ohjaus Sam Mendes. Pääosissa George Mackay, Dean-Charles Chapman, Mark Strong. 1 t 59 min.

Teatteriohjaajana menestynyt Sam Mendes räjäytti potin niin taiteellisesti kuin kaupallisesti kaksikymmentä vuotta sitten esikoiselokuvallaan American Beauty. Alan Ballin kirjoittama keski-iän turhautumisdraama hätkäytti intensiivisellä ihmiskuvauksella.

Samalle tasolle Mendes ei ole sittemmin yltänyt jo vaatimattomampien tekstienkin takia. Sen puolesta ei myöskään Taistelulähetit 1917 ole esikoisen tasoa, mutta nyt Mendesin kyky luoda raastavia tunnelmia ja tilanteita pääsee oikeuksiinsa.

Ensimmäinen maailmansota rytisee kuumimmillaan, kun kaksi sotilasta joutuu toimittamaan etulinjan taakse huipputärkeän viestin. Se pelastaisi suuren armeijakunnan varmalta kuolemalta, samalla toisen veljen.

Hengenvaarallisesta tehtävästä kuoriutuu kiihkeä psykologinen trilleri ja kauhuelokuva. Tauottoman kuolemanpelon vallassa miehet etenevät sodan karmeudesta toiseen.

Groteskit maisemat ruumiskasoineen ovat tuttu ensimmäisen maailmansodan miljöö, mutta Mendes nostaa helvettikuvaston liki surrealistiselle tasolle, irtautumatta silti todellisuuden mausta.

Kyse ei ole vain oksettavuuksilla mässäilystä. Vihollisen akuutin uhan väistyessä tunnelmat ovat jopa seesteisiä, mikä sekin kuuluu sotaan.

Noitakin kohtauksia hallitsee hurja psykologinen tiheys, joka heijastaa miesten sisäistä tilaa. Jokin rauhallinen peltoaukea yksinäisine lehmineen on kuin pelottavaa unta, jossa rento tuokio romahtaa koska tahansa painajaiseksi.

Kuten kohta tapahtuu. Sota ei anna armoa kuin ohikiitäväksi hetkeksi. Varsinkin, kun viestin toimittamisen velvollisuus jyskyttää mielessä luotimyrskyn vaietessakin.

Joillekin sodasta on tullut itsetarkoitus, jossa lopputuloksella ei ole väliä. Mutta tappamisen turhuudessa sinnittelevät myös toveruus ja tuntemattomastakin lähimmäisestä huolehtiminen. Tältä osin lähin rinnastuskohta on Terence Malickin Veteen piirretty viiva.

Ehkä Mendesin oman käsikirjoituksen taso ei aivan suureksi sotaklassikoksi yllä, mutta omaleimaisena kauhutrillerinä mitat kyllä täyttyvät. Pitkät yhden otoksen kohtaukset ovat unohtumattomia.

George Mackayta riepotellaan pääroolissa vakuuttavasti ahdistuksesta toiseen. Moniulotteinen ei sielututkielma ole, mutta tunteet paahtavat senkin edestä.

Päivän lehti

20.2.2020