Kulttuuri

Elokuva-arvio: Taiteilijanerokin tarvitsee rakkautta – Helene on myös intohimodraama

Helene (Bio Rex). Ohjaus Antti J. Jokinen. Pääosissa Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho, Jarkko Lahti. 2 t 2 min.
Laura Birn esittää taidemaalari Helene Schjerfbeckiä. Kuva: andres.teiss@gmail.com
Laura Birn esittää taidemaalari Helene Schjerfbeckiä. Kuva: Andres Teiss

Helene Schjerfbeck on imagoltaan kuin naispuolinen Vincent van Gogh: sisäisesti palava kummajainen, joka loi nerokasta taidetta sosiaalisessa ja henkisessä yksinäisyydessä. Schjerfbeckiin on liittynyt vielä mielikuva fyysisestäkin rääpäleestä, jonka sisäinen hauraus heijastuu lukemattomien omakuvien ahdistuneesta pälyilystä.

Antti J. Jokisen Helene, joka perustuu Rakel Liehun romaaniin, ravistelee käsitystä monesta kulmasta. Se keskittyy jo reippaasti keski-ikäisen Schjerfbeckin vuosiin Hyvinkäällä, jossa hän kylläkin eli melkoisessa eristyksessä, vaikeissa olosuhteissa työskennellen.

Tärkeäksi henkireiäksi aukeaa suhde torniolaiseen metsänhoitajaan ja taiteilijaan Einar Reuteriin, josta tulee ennakkoluuloja vastaan taistelevan Schjerfbeckin tärkein tukija ja rakastettu.

Reuter oli eurooppalaisen modernismin tuntijana edelläkävijä, joka ymmärsi syvällisesti Schjerfbeckiä niin taiteilijana kuin ihmisenä. Heidän suhteensa on paikoin myrskyisäkin kommunikaation ajoittain pätkiessä, mutta ennen kaikkea palkitseva ja kestävä.

 

Schjerfbeckistä hahmottuu vahva ja värikäs persoona. Herkän tunteikkuuden ohessa hän on älykäs ja innokas keskustelija, joka nauttii suuresti monitasoisesta suhteestaan Reuteriin.

Sikäli Schjerfbeck istuu perinteiseen mielikuvaansa, että elinolot olivat viheliäiset. Köyhyys, ahtaus ja monella tavalla sairas äiti syövät paljon aikaa ja henkisiä eväitä.

Senkin takia Reuterin tuesta tulee niin tärkeä. Vaikka Schjerfbeck on taiteilijana arvonsa tunteva ja tavoitteistaan selvillä, hän tarvitsee hyväksyntää ja vuorovaikutusta. Naisen, varsinkin taiteellisen pioneerin, oli sitä taidepiireissä vaikea saada.

 

Kyse on myös intohimodraamasta, joskin enimmäkseen pidätetyssä muodossa. Sanattomien jännitteiden tiheys onkin elokuvan koskettavin taso.

Tunteet kuohuvat, mutta ulos ne läikkyvät vain pieninä eleinä ja ilmeinä. Se huokuu etenkin Johannes Holopaisesta, joka häikäisi vähäeleisyydellään jo Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kariluotona. Hillityn arvokkaissa ja humaaneissa hahmoissa on paljon samaa. Holopainen ilmaisee syviä tunteita laidasta laitaan pelkästään silmillään. Hieno näyttelijä.

Hyvä on myös Laura Birn ristiriitojen repimänä Schjerfbeckinä. Ehkä hän ei aivan tavoita taiteilijan omakuville ominaista kohtalokasta sielukkuutta, toisaalta kykenisikö siihen kukaan. Kyse on sentään maalaustaiteen omaleimaisista klassikoista. Joita elokuva pursuaakin siinä mitassa, että siitä tulee kattava dokumentti Schjerfbeckin tuotannosta.

Maalauksista muodostuu itsenäisen taidenautinnon ohella tärkeä kerronnallinen elementti. Taitelijan elämä ja työ aukeavat toisiaan tukien.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic