Kulttuuri

Elokuva-arvio: Uusi Les Misérables on rasismin ruumiinavaus

Les Misérables (Bio Rex). Ohjaus Ladj Ly. Pääosissa Damien Bonnard, Alexis Manenti, Djebril Zonga. 1 t 43 min. ★★★★ Tuulten taottu maa (Bio Rex). Ohjaus Joosep Matjus. 1 t 3 min. ★★★★
Les Misérables kertoo selkkauksista poliisin ja nuorten välillä Pariisissa. Kuva: Muu
Les Misérables kertoo selkkauksista poliisin ja nuorten välillä Pariisissa.

Alkukuvassa Pariisin keskustaan pakkautunut kaikista entisen siirtomaavallan väestöryhmistä koostuva ihmismassa juhlii Ranskan jalkapallon maailmanmestaruutta toissa kesänä. Koko kansa vetää yhtä köyttä väristä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Auvoisan sulatusuunin todelliset kasvot aukeavat betonilähiöissä, jota Les Misérables viiltelee auki kahden partiopoliisin matkassa. Toinen heistä edustaa julkisen vallan tunkkaisinta puolta: mielivaltaa, korruptiota, rasismia, seksuaalista ahdistelua.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat jatkuvien törkeyksien kohteena. Tuore värillinen virkaveli laittaisi jarruja, mutta noviisin järkipuhe ei tietenkään tehoa.

Halpamainen järjestelmä nojaa ryhmäkuriin ja esimiesten suojeluun. Poliitikkojen kauniit puheet kaikuvat kaukana tästä karusta todellisuudesta.

 

Jännitteet tihentyvät arvattavaksi väkivaltaiseksi purkaukseksi, joka saa kimmokkeen teinipojan sosiaalisessa mediassa leviävästä videotaltiosta.

Sosiodraama on kuin yhdistelmä Mathieu Kassovitzin Vihasta ja poliisisarjasta Langalla. Parhaiten se iskee alkupäässään eritellessään väestöryhmien mutkikkaita hierarkioita.

Katujengeillä ja uskonnollisilla radikaaleilla on omat asemansa ja valtansa. Peli on kovaa ja enimmäkseen kyynistä, mutta myös vivahteikasta.

Lopun verinen myrsky lähestyy jo toimintakliseetä, vaikka varoittaa painekattilan räjähdyksestä yhteiskunnallisen muutoksen puuttuessa.

Elokuvan viivästynyt tulo oli sikäli onnekas sattuma, että viime viikkojen tapahtumat Yhdysvalloissa ja muuallakin todistavat teeman polttavan ajankohtaiseksi. Todellisuus osoittautui valitettavasti fiktiota hurjemmaksi, mutta tämä valottaa tarkasti sen taustat.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tuulten taottu maa kertoo Viron villistä luonnosta.

 

Viron luonto taideteoksena

Vaikka Viron rantaviiva näkyy Helsinkiin kirkkaalla säällä, on naapurin luonto yllättävän erilainen. Sen paljastaa kotimaassaan hitiksi ponkaissut luontodokumentti Tuulten taottu maa.

Yleisilme lehtoineen on pehmeämpi ja intiimimpi kuin meikäläisten havumetsien. Matalan maan omaleimaisimman osan muodostavat jokien herkästi tulvivat suistot ja laajat kosteikot.

Niiden eläimistö on varsinkin linnuston osalta todella runsas ja monimuotoinen. Vetisillä jättömailla riittää tuokaa ja turvaa.

Luontodokumentit ovat paljolti toistensa kaltaisia. Joosep Matjusin ohjaus kuitenkin eroaa edukseen hienolla kameratyöllä, joka luottaa maisemien ja eläinten kauneuteen.

 

Helppohintaisella dramatiikalla ja eläinten sentimentaalilla inhimillistämisellä ei katsojaa kosiskella. Pääroolissa on luonto sellaisenaan, niin myös hiukan hajanaisessa taustakertomuksessa.

Terrence Malickin luontokuvauksia muistuttavat kohtaukset ovat kuin maalauksia, niin laajat ilmapanoraamat kuin lähikuvat eläimistä jokapäiväisissä touhuissaan. Ylevää tunnelmaa tukee kuulas saamelaisvaikutteinen kansanmusiikki.

Sekaan mahtuu raikasta huumoriakin. Villisikaperhe tarpoo suota hirviperheen perässä, koska isot rohjakkeet tallaavat hankalaan maastoon valmiin polun. Kiimainen hirviuros on asetellut sarviinsa heinistä komean liehuperuukin naaraat hurmatakseen.

Päivän lehti

8.8.2020