Kulttuuri

Elokuva-arviot: Monitasoista hulinaa Tunisiassa

Terapiaa tunisialaisittain (Bio Rex). Ohjaus Manele Labidi. Pääosissa Golsifteh Farahani, Majandra Delfino. 1 t 28 min. ★★★★
Pääroolissa oleva Golshifteh Farahani (oik.) törmää valkokankaalla muun muassa kapinallisen siskonsa kanssa, jota näyttelee Aïcha Ben. Kuva: Carole Bethuel
Pääroolissa oleva Golshifteh Farahani (oik.) törmää valkokankaalla muun muassa kapinallisen siskonsa kanssa, jota näyttelee Aïcha Ben. Kuva: Carole Bethuel

Autoritaarisesti hallittu ja köyhäkin arabimaa Tunisia tuottaa yllättävän laadukkaita elokuvia, joiden rusinat leviävät Eurooppaankin. Osaltaan sen mahdollistavat vankat siteet entiseen siirtomaaisäntään Ranskaan.

Maiden yhteistyötä on myös Terapiaa tunisialaisittain, jossa Pariisissa opiskellut psykoanalyytikko palaa kotikonnuilleen perustaakseen praktiikan. Paikalliset väittävät moisten kotkotusten olevan tarpeettomia Tunisiassa, jossa ihmiset pälpättävät muutenkin kuin viimeistä päivää, ja jumala hoitaa ongelmat.

Ennakkoluuloja ei vähennä, että terapeutti on kuvankaunis nuori nainen. Mutta niin vain luvatta pystyyn improvisoidulle vastaanotolle tulvii väkeä kirjavine taakkoineen.

Vaikka iso osa komediasta vierähtääkin istunnoissa fetsin päähänsä saaneen Sigmund Freudin muotokuvan alla, varsinainen terapiakäytäntö jää vitsikkääksi alaviitteeksi, joka vain tarjoaa tirkistysluukun sikäläiseen elämänmenoon.

Se paljastuu hilpeäksi, värikkääksi ja traagiseksi. Pikkukaupungin arkisissa tallaajissa on yliholhoavia vanhempia ja heidän tuskaantuneita lapsiaan, transseksuaaleja, poliittisesti pettyneitä juoppoja, vainottuja toisinajattelijoita.

Luonnosmaiset karikatyyrit eivät poraudu järin syvälle, mutta otoksesta avautuu hauska ja ilmeikäs panoraama paikallisesta kulttuurista eri puolineen. Konservatiiviset asenteet ja ennakkoluulot hallitsevat, mutta etenkin nuoret polvet ovat avoimia uusille tuulille.

Ohjaaja Manele Labidin tulokulma on kriittinenkin, mutta ennen kaikkea myötätuntoinen ja lämmin. Korruptoitunut ja kireäpipoinen virkavaltakin kuvataan letkeällä huumorilla.

Tunisia näyttäytyy nuoren länsimaisesti sivistyneen päähenkilön silmissä ahdasmielisenä ja nuhjuisena takapajulana, mutta silti niin rakkaana kotina, että sen puolesta kannattaa urakoida hankalissa oloissa puoli-ilmaiseksi.

Elokuvan Venetsian festivaaleilla voittama yleisöpalkinto ei varmasti mennyt väärään osoitteeseen.

Rakkaus ei käytössä kulu

Lauluja rakkaudesta (Bio Rex). Ohjaus Anu Kuivalainen. 1 t 10 min. ★★★

Ihminen menettää vanhetessaan vähän kaiken, muttei kykyä ja tarvetta rakkauteen. Se käy selväksi Anu Kuivalaisen dokumentista Lauluja rakkaudesta, jossa iäkkäät pariskunnat ja yksineläjät avaavat suhteitaan.

Tunteet sykkivät elämän loppusuoralla kirjaimellisesti viimeiseen asti. Seksuaalisuuskin kukkii, vaikka rapistunut keho asettaa rajoituksensa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Viisi vuotta leskenä ollut Raija, 85, kertoo surutyöstään Lauluja rakkaudesta -elokuvassa. Kuva: Jarkko T. Laine
Viisi vuotta leskenä ollut Raija, 85, kertoo surutyöstään Lauluja rakkaudesta -elokuvassa. Kuva: Jarkko T. Laine

Ymmärtävän puolison menetys on raju isku, aivan kuin toinen puoli itsestä katoaisi. Heille, joilla se on vasta edessä, tietoisuus tulevasta syventää yhdessäoloa.

Kaikki onnelliset perheet ovat sitä samalla tavalla, muotoili osuvasti Leo Tolstoi. Tässä dokumentissa se näkyy kirkkaana, mutta ehkä koskettavimmin homoseksuaalien Ahdin ja Paavon pitkässä suhteessa.

Heidän onnensa tiellä on tulvinut häpeää, pelkoa, ulkopuolisten tuomioita ja itsetuhoista alkoholismiakin, mutta rakkaus on hyvittänyt kaiken. Moinen keskinäinen kiintymys elämän vaivojen täyttämässä iltaruskossa pysäyttää. HäSa

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic