Kulttuuri

Hämeenlinnan seudun parhaat – Näin kahdeksasluokkalaiset arvioivat dystopianovellia

Luetko sinä -kampanjaan osallistuneet Hämeenlinnan seudun kahdeksasluokkalaiset löysivät useita yhtymäkohtia nykyajan ja Fotosynteesi-novellin synkän tulevaisuuden välille.
Kuva: Satu Kettunen
Kuva: Satu Kettunen

Varjomaailman reunalla

Jitta Järvelä, Kaurialan koulu 8A

“En löydä sinua.” Näin kuiskaa kruununsa menettänyt polarkki täristen todellisuuden seinien kaatuessa päälle. Enää hän ei voisi paeta.

Siiri Enorannan novelli Fotosynteesi kertoo saastuneen tulevaisuuden kautta nykyajan ongelmista. Se viittaa siihen, kuinka portailla tuhoon voi vielä kääntyä parempaan. Portaiden kapuaminen on raskasta, mutta se on tehtävä.

Polarkit kokevat olevansa jalompia ja parempia. He uskovat korjaavansa vanhan kansan virheitä ja pelastavansa lemmikit vaaralliselta todellisuudelta, vaikka eivät edes tunne todellisuutta. Muistoja laukaisevat kruunut, jotka ylettyvät aivoihin, ovat polarkeille kuin teineille älylaitteet: pako todellisuudelta.

Novellin päähenkilö Jin on syntynyt polarkiksi ja näin on ylevämpää rotua. Novellin toinen päähenkilö Kay on siepattu joutomailta 7-vuotiaana. Siitä hetkestä häntä on opetettu lemmikiksi.

Lemmikit ovat polarkkien palvelijoita, jotka koulutetaan vahtimaan polarkkeja, kun he lymyilevät muistoissaan.

Kun lemmikit ovat polarkkien mieliksi, he saavat huumaavan helmen. Kruunun ollessa kännykkä helmi on kuin matopeli: pieni maistiainen ylevämpien onnellisuudesta.

Miljöö on purppurapilvien ympäröivä kaupunki, jossa hologrammit ja leijuvat raitiovaunut ovat arkipäiväisiä keksintöjä. Se sijoittuu tulevaisuuteen, jossa aika mitataan jaksoilla.

Novellissa on kaksi minäkertojaa: Jin ja Kay. Sivuhenkilöt ovat Jinin ystävä Bao ja vanha lemmikki.

Novellissa mainitaan myös rikkurit – kruununsa vapaaehtoisesti poistaneet polarkit – ja Jinin isä, mutta heidän hahmoistaan puuttuu sisältö.

Teema perustuu nykyajan ongelmiin: ilmastonmuutokseen, saastuneisuuteen ja hallitsevien itsekkyyteen. Novelli viittaa myös siihen, kuinka toivo maailmassa on nuorilla, mutta sitä johtavat välinpitämättömät aikuiset.

Yleviä elämiään jatkamalla ja pelastukseen naiivisti uskomalla, muttei sen hyväksi työskentelemällä, polarkit ovat itsekkäitä. He piileskelevät muistoissaan, kun maailma heidän ympärillään sortuu.

Lemmikit ovat kuin nuoret esimerkissäni: he korjaavat polarkkien virheitä, kun polarkit jatkavat vanhan kansan virheiden toistamista.

Iso käännekohta novellissa on, kun Kay kohtaa vanhan lemmikin, joka viisauksineen saa Kayn kyseenalaistamaan polarkkien valtaa.

Nähtyään unessa oman sieppaamisensa Kay vakuuttuu tuomaan Jinin muistonsieppaajan aukiolle, jonne vallankumous sijoittuisi. Maailmassa, jossa pelastautuminen vaatii myönteisen vastauksen, Kayn on pakko toimia itse ja repiä kruunu Jinin päästä.

Tämä jättää Jinin tärisemään polvilleen ja etsimään lohtua. “En löydä sinua”, hän kuiskaa murtuneena. Muisto Kaysta olisi enää vain raunio itsestään.

Polarkit ovat naiiveja, mutteivät viattomia. He ovat ylimielisiä ja nauravat ajatukselle, että avuttomat lemmikit tietäisivät paremmin. Voisi ajatella, että polarkit olisivat novellin pahiksia, mutta arvonimien ollessa mitättömiä jää jäljelle haavoittuva ihminen, joka on avuton todellisuuden kynsissä.

Novelli loppuu seuraaviin sanoihin: “Joku, joka ei tuntenut meitä, ajattelisi varmaan, että näytimme samalta.”

Niin kuin novellissa, nykymaailman johtajat ja palvelijat ovat tittelin unohdettaessa täysin samanarvoisia. Tämä lukukokemus oli jälkensä jättävä.

Tietyt kohdat ovat niin kauniisti kerrottuja, että kyyneleet nousevat silmiin – ainakin tämänkaltaisella herkällä tytöllä.

 

Kuva: Satu Kettunen
Kuva: Satu Kettunen

Purppurapilvien katveessa

Silja Turunen, Mila Koskinen, Parolan Yhteiskoulu 8C

“Mutta sääli oli heikkoutta – minä olin syntynyt polarkiksi ja Kay lemmikiksi, me kumpikin suoritimme omaa tehtäväämme.”

Mitä tapahtuu, jos ilmastonmuutosta ei ehditä pysäyttää? Kuinka moni ihminen menettää kotinsa, mitä tapahtuu luonnolle? Siiri Enoranta on antanut oman käsityksensä ilmastonmuutoksen jälkeisestä maailmasta novellissaan Fotosynteesi.

Novellin kertojina ja päähenkilöinä ovat polarkki Jin ja häntä avustava lemmikki Kay. Polarkeilla on päässään bioteknologisesti tuotettu kruunu, joka voi lähettää muistoja kantajalleen.

Kun polarkki katselee muistojaan, hän on vain juuri ja juuri tietoinen nykyhetkestä. Jin elää enimmäkseen muistoissa samalla, kun häntä ohjaa nykyhetkessä Kay.

Hän on aluksi kuuliainen ja tottelevainen lemmikki, mutta novellin edetessä alkaa kyseenalaistaa asemaansa polarkkien alaisuudessa.

Enorannan novelli sijoittuu ihmisten aiheuttaman katastrofin, todennäköisimmin ilmastonmuutoksen, tuhoamaan maailmaan.

Jin ja Kay asuvat futuristisessa kaupungissa, joka on täynnä hologrammeja, leijuvia raitiovaunuja ja kirkkaita neonvaloja. Kaupungin ulkopuolelta alkaa kuitenkin asuinkelvoton myrkyllisten purppurapilvien peittämä joutomaa.

Jinin ja Kayn kotikaupungissa polarkit elävät huoletonta elämäänsä. Kay on tottunut siihen, että hän on olemassa vain Jiniä varten, mutta muut lemmikit alkavat olla kyllästyneitä palvelijan osaansa.

Kun Jin on muistolassa katselemassa muistojaan, vanha lemmikki lähestyy Kayta: “Jos ei olisi lemmikkejä, ei olisi myöskään polarkkeja. He ovat vallassa vain koska me palvelemme.”

Kay säikähtää näitä puheita, mutta vanhan lemmikin sanat jäävät Kayn mielen perukoille. Hän alkaa pohtimaan, voisiko maailmanjärjestys tosiaan muuttua…

Novellin pääteemana on yhteiskunnan epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus. Polarkkien väheksyvä suhtautuminen lemmikkeihin estää heitä kuulemasta lemmikkien varoituksia lähestyvästä täydellisestä ympäristötuhosta. Samalla novelli varoittaa myös ilmastonmuutoksesta ja sen kieltämisen vaarallisuudesta.

Novelliin voi olla aluksi haastavaa päästä sisään, mutta ajan kanssa sen tarina alkaa avautua. Monia asioita jätetään selittämättä, kuten mikä tekee polarkista polarkin ja lemmikistä lemmikin tai onko muualla ehjinä säilyneitä kaupunkeja tai kulttuureja.

Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta ja jotkut asiat pitää tulkita itse. Se on kuitenkin osa sitä, mikä tekee Enorannan novellista niin kiinnostavan. On virkistävää, että kaikkea ei ole selitetty puhki, vaan lukija saa miettiä itse, miten asiat toimivat.

Tarinan kerronta etenee sujuvasti ja näkökulmat sekä tapahtumat vaihtuvat soljuvasti. Se, että novellia kerrotaan Jinin sekä Kayn näkökulmasta auttaa ymmärtämään, miten erilaisissa maailmoissa he elävät.

Novellin loppua kohden jännitys alkaa tiivistyä. Se kuitenkin loppuu yllättävästi ja jättää lopun avoimeksi, joten lukija saa kuvitella lopun itse. Jin, Kay ja novellin maailma aukeavat jokaiselle lukijalle aina omanlaisinaan, mutta silti lukukerrasta toiseen salaperäisyytensä säilyttäen.

 

Kuva: Satu Kettunen
Kuva: Satu Kettunen

Purppurapilvet lähestyy

Aura Autio, Hämeenlinnan lyseo 8A

Fotosynteesi on novelli, jonka on kirjoittanut Siiri Enoranta. Se julkaistiin Hämeen Sanomissa kolmessa osassa 2.9.2019 alkaen.

Fotosynteesi-novelli sijoittuu tulevaisuuteen, aikaan sen jälkeen, kun vanha kansa on aiemmin tuhonnut maapallon. Novelli on kirjoitettu minä-muodossa ja tarinaa kertoo enimmäkseen päähenkilö Jin, mutta joitakin kohtauksia kerrotaan myös Jinin lemmikin Kayn näkökulmasta. Toisina sivuhenkilönä ovat myös Jinin ystävä Bao ja Baon lemmikki.

Tarinan kaupungissa on arvojärjestys: synnyt joko lemmikiksi tai polarkiksi ja toimit sen mukaan. Lamaantuneet lemmikit seuraavat unelmoivia polarkkeja ja palvelevat heitä.

Polarkit syöttävät lemmikeille jonkinlaista huumetta “helmiä” joilla saa lemmikit helpommin palvelukseensa. Lemmikit alkavat kapinoida epäreiluuden takia.

Polarkeilla on parempi mahdollisuus muistoihin ja ajatuksiin kruunun avulla, joka on vähän kuin toiset aivot. Kruunut saavat energiansa yhteyttämisestä, johon tarvitaan hiilidioksidia. Kruunut siis vetävät kaupungin joutomailla leijuvia hiilidioksidisaastepilviä puoleensa lähemmäs kaupunkiin.

Kay yrittää kertoa Jinille tilanteen vakavuudesta, jonka takia kruunut pitäisi lopettaa, mutta Jin ei kuuntele, sillä haluaa itsekkäästi pitää muistonsa.

Jin vakuuttaa, ettei ole mitään hätää ja etteivät vanhan kansan teot toistu, sillä “isä lupasi, että keksitään keino ennen kuin pilvet käyvät liian vaarallisiksi” ja sillä “vanhan maailman ihmiset olivat sivistymättömiä, me emme ole”.

Tarinan teema viittaa ilmastonmuutokseen, mikä on hyvä, sillä ilmastonmuutos on ajankohtainen asia. Novellissa aiheena on ainakin osittain ihmisten itsekkyys, sillä vaikka kansa voisi tehdä ongelmalle jotain, he eivät halua oman viihtymisensä takia.

Mielestäni tarina oli vähän epäselvä, sillä siinä oli esimerkiksi outoja sanoja, joiden tarkoitus piti tajuta itse. Tarinan alussa ei oikeastaan kerrota mitä on tapahtunut, mikä antaa lukijalle paljon omaa tulkinnanvaraa ja se vaikeuttaa tekstin ymmärtämistä. Kun novellia lukee eteenpäin, sitä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää enemmän.

Uskon, että Fotosynteesi-novellin avulla voidaan vaikuttaa jotenkin maan pelastamiseen ilmastonmuutokselta. Novelli on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

 

Lue myös: Fotosynteesi, osa 1

Lue myös: Fotosynteesi, osa 2

Lue myös: Fotosynteesi, osa 3

Luetko sinä

Suomen Kustannusyhdistyksen ja Sanomalehtien Liiton yhteiskampanja, jonka tavoitteena on edistää nuorten lukemisen ja kirjoittamisen taitoja.

Kampanja järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa.

Kampanjassa kahdeksasluokkalaiset kirjoittavat arvioita novellista, jonka julkaistiin syyskuussa mukaan lähteneissä sanomalehdissä.

Tämänvuotisen novellin ”Fotosynteesi” on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja Siiri Enoranta.

Parhaat arviot lähetetään aluekisaan omaan lähilehteen. Kampanjaan osallistui yhteensä lähes 10 000 kahdeksasluokkalaista.

Valtakunnallisen kampanjan voittajatekstit palkitaan koko luokan yhteisillä luokkaretkirahastipendeillä. Hämeenlinnan seudulta valtakunnalliseen kilpailuun lähtevät tässä julkaistut kolme arviota.