Analyysi: Hämeenlinna ei sitoudu kulttuuriinsa – esitykset tehdään hissun kissun, ei-asiantuntevin voimin
Millainen on kulttuurikaupunki ilman omaa teatteria?
Se varmaan nähdään tuota pikaa Hämeenlinnassa. Kesän hiljaisimpana aikana esitettiin, että kaupunginteatterista halutaan tehdä tuotantotalo. Toisin sanoen teatterista tahdotaan ulkopuolisten vierailijoiden käyttämä kuori.
Asia ajettiin eteenpäin juhannusviikolla, jolloin soraääniä ei ollut odotettavissa. Tapa on toiminut hienosti ennenkin, kun kulttuuria on haluttu tappaa.
Jälkikäteen on ollut turvallista ihmetellä, miksi asia on herättänyt niin vähän keskustelua, kuten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) teki Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten haastattelussa elokuun alussa.
On vaikea keskustella asiasta, jota käsitellään mahdollisimman hiljaa ja epämääräisesti. Teatteriväki ei sano mitään – onhan heidän työpaikkansa uhattuna.
Päättäjät ovat pysytelleet hissun kissun teatterin hallituksen esityksen takana. Moraalisia näkemyksiä asiasta ei ole kellään, kaupungin kulttuuripäällikölläkään. Eihän asia suoraan Janne Niemiselle kuulu, mutta päätös vaikuttaa kaupungin kulttuuritarjonnan kokonaisuuteen.
Onhan täältä katoamassa taiteellisesti kunnianhimoinen, itsenäinen ammattiteatteri, jolla on vaikutusta koko maakuntaan.
Keskustelussa etusijalla pitäisi olla taiteen, kulttuurin ja perinteiden. Näistä ovat toistaiseksi olleet huolissaan lähinnä teatterimies Martti Töttölä ja Hämeenlinnan teatterin entinen johtaja Heikki Paavilainen Kaupunkiuutisissa ja taiteen ammattilaiset sosiaalisessa mediassa.
Paavilainen huomautti maakunnallisen identiteetin menettämisestä, ja huomautuksessa on perää.
Teatterin tulevaisuutta ovat suunnitelleet pääasiassa ihmiset, jotka eivät ole teatterin ammattilaisia.
Selvityshenkilöksi valittu elinkeinoelämän vaikuttaja Matti Apunen on työskennellyt Aamulehden kulttuuritoimittajana, mutta lopetti ne hommat jo 1990-luvulla. Hän oli erikoistunut elokuvaan. Nykyään hänet tunnetaan varsin kylmänä talousmiehenä.
Teatteriammattilaisuus on Appelrothin johtamassa teatterin hallituksessa vähemmistössä. Siinä istuvat eläkkeellä oleva TUL:n liikuntapäällikkö, tiedottaja-sihteeri, sairaanhoitaja, sahtiyrittäjä, psykologi, yksi Hämeenlinnan teatterin näyttelijä ja yksi vapaa näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja.
Jäsenten nimet ovat Riikka Helenius (kesk.), Heli Kannisto (kok.), Antti Kemppainen (vas.), Pekka Kääriäinen (kok.), Jari Nurmi (sd.) ja Birgitta Putkonen.
Ehkä talousmiehen valinta selvityksen tekijäksi johtuu pelosta. Viime joulukuussa apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo (kok.) muistutti Hämeen Sanomien haastattelussa, että teatterin hallituksen jäsenillä on ”henkilökohtainen vastuu sekä taloudellisesta toiminnasta että henkilöstön hyvinvoinnista”.
Sisäiset ristiriidat ilmeisesti aiotaan korjata poistamalla henkilöstö.
Entä taide? Muutosjohtaja on ennen kaikkea talousjohtaja. Hänelle mahdollisesti valitaan pariksi taiteellinen johtaja. On todettu, että taiteellinen johtaja voisi työskennellä osa-aikaisesti tai työpanos voitaisiin ostaa ulkopuolelta.
Pitkäjännitteisyys ja teatteritaiteeseen sitoutunut näkemys eivät siis ainakaan ole haussa. Suunnitelma halveksii nimenomaan taidelaitoksen omaa taiteellista työtä. Ja sitä Hämeenlinnan teatteri on Kirsi-Kaisa Sinisalon johdolla tehnyt hyvin.
Tuotantotalomallissa teatterista on tulossa eräänlainen Verkatehtaan mallilla toimiva näytelmien pätkätehdas.
Sari Rautio harmittelee Kaupunkiuutisten haastattelussa sitä, että teatterista keskustellaan ”talous edellä”. Apusen läsnäolo prosessissa vauhdittaa tätä ajattelua, ja suoraan talouteen viittaa myös teatterin hallituksen puheenjohtajan Irja Appelrothin (sd.) maininta teatterin ”tyhjäkäynnistä” (Hämeen Sanomat 14.6.)
Tällä Appelroth tarkoittaa sitä, ettei teatterin kaikissa tuotannoissa ole roolia koko henkilökunnalle. Tyrmistyttävä perustelu. Taideteoksia ei valita sillä perusteella, että kaikki pääsevät lavalle. Ei olla päiväkodissa.
Ei olla virastossakaan. Teatteriväki on töissä kuusi päivää viikossa, ja päivät ovat kaksiosaisia. Usein esityksiä tehdään vastapareina eli samaan aikaan harjoitellaan kahta tai useampaa esitystä. Vaikka joku ei olisi mukana päiväharjoituksissa, hän luultavasti esiintyy illalla tai päinvastoin.
Koko ”tyhjäkäynti”-kommentti on vastenmielinen. Paljon on Vanajan vettä virrannut siitä, kun Appelroth kesällä 2013 kirjoitti Kaupunkiuutisten kolumnissa: ”Elinvoimainen kulttuurikaupunki tarvitsee oman, itsenäisen teatterinsa”.
Tuotantotalo ei ole itsenäinen teatteri. Pois jäävät juuri tietylle näyttämölle valmistuvat esitykset. Tilalle saapuu kenties ansiokkaitakin tuotantoja, jotka viipyvät kaupungissa pari iltaa. Ensi-ilta kutsuvieraille ja toinen rahvaalle. Näkee ken ehtii.
Lue Matti Apusen ajatuksia: Hämeenlinnan teatteria odottaisi hidas kurjistuminen, ellei muutoksia tehtäisi
Teatteri on sinnitellyt vuosittain vähenneiden tukiensa varassa yllättävän hyvin. Kaupunki päättää tuestaan, ja entistä pienempi menoerä varmasti ilahduttaisi päättäjiä. Taloudellinen ”kestämättömyys” on siis lähtöisin jostain muualta kuin teatterista itsestään.
Sosiaalisessa mediassa on myös ennustettu, että teatteri voisi tuotantotalona menettää henkilötyövuosiin sidotun valtionosuusrahansa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, millaista henkilökuntaa talossa jatkossa olisi. Hämeenlinnan teatterin kohdalla puhutaan joka tapauksessa tänä vuonna lähes 900 000 eurosta.
Suunnitelmat ovat siinä vaiheessa, että teatterin hallitus haastattelee muutosjohtajaehdokkaita. Paikkaa haki yksitoista ihmistä, haastatteluun kutsuttiin neljä. Nimiä ei julkistettu. Emme tiedä, ovatko he edes teatterin asiantuntijoita vai toisia apusia.
Yksitoista hakijaa ei ole paljon, ja kaksi vuotta on lyhyt aika. Eräs teatterialan ammattilainen totesi, että siinä ajassa johtaja ehtii erilaisten halujen ristitulessa lähinnä riitautua kaikkien kanssa, mutta ei saada vielä mitään aikaan.
Lisää aiheesta: Hämeenlinnan teatterista halutaan kahden johtajan tuotantotalo – Tavoitteena talouden vakautus
