fbpx
Kulttuuri Hämeenlinna

Hämeenlinnan teatterin uutuus on pukusuunnittelijalle kuin lottovoitto – "Olen yrittänyt unohtaa ne, etten ala matkia"

Satu Suutari on tehnyt Järki ja tunteet -näytelmän vaatteiden eteen töitä jo vuoden alusta saakka. Näyttelijä Pihla Maalismaa ihastui Hämeenlinnan teatterin saliin.
Lucy Steel (Sonja Salminen) ja Elinor (Elviira Kujala) törmäävät Lontoon kadulla. Järki ja tunteet -näytelmän päähineitä ovat olleet valmistamassa Ammattiopisto Tavastian modistiopiskelijat. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Lucy Steel (Sonja Salminen) ja Elinor (Elviira Kujala) törmäävät Lontoon kadulla. Järki ja tunteet -näytelmän päähineitä ovat olleet valmistamassa Ammattiopisto Tavastian modistiopiskelijat. Kuvat: Esko Tuovinen / HäSa

– Tämähän on kuin lottovoitto, Hämeenlinnan teatterin pukusuunnittelija Satu Suutari myhäilee.

– Paljon tehdään nykypäivän näytelmiä, joten kun tällaista pääsee joskus tekemään, se on tosi ihanaa.

Suutarin sukellus kahden vuosisadan taakse alkoi tämän vuoden alussa. Hänen ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, kun kysyttiin, haluaako hän suunnitella puvustuksen Jane Austenin klassikkoon Järki ja tunteet.

– Tämä on minulle uusi aikakausi, joten perehtyminen vei enemmänkin aikaa. Alku on netistä ja kirjoista etsimistä, kun kasaan ensin ideakansion, Suutari kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pukusuunnittelija Satu Suutari on tehnyt paljon taustatyötä. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Pukusuunnittelija Satu Suutari on tehnyt paljon taustatyötä.

Hän on katsonut työnsä alkuvaiheessa teoksesta tehtyjä elokuvia ja näytelmiä ja niiden puvustusta, mutta koettanut sen jälkeen pyyhkiä muistijäljen.

– Olen yrittänyt unohtaa ne, etten ala matkia. Jotain sieltä on jäänyt takaraivoon, mutta yritän tehdä oman maailman ja värit.

Pääroolit Marianne (Pihla Maalismaa) ja Elinor (Elviira Kujala) ovat lavalla lähes koko ajan, joten siirtymät ovat lyhyitä.

– Heidän vaatetukseensa olen tehnyt pieniä vaihteluja, joilla yritän luoda ajan kulkua ja tuoda hahmoille kaaren, Suutari kertoo.

Työlästä mutta innostavaa

Puvustus on tiennyt teatterin pienelle ompelimolle paljon töitä, mutta niihin on tartuttu Suutarin mukaan innolla.

– Tämä on ollut ompelimolle työlästä, mutta ihanaa vaihtelua, ja henkilökunta pääsee näyttämään kaikki taitonsa.

Ammattiopisto Tavastian modistiopiskelijat ovat olleet valmistamassa näytelmässä käytettyjä päähineitä.

Suutarin mukaan teatterin ompelimossa käydään vaatesovitusten yhteydessä keskusteluja näyttelijöiden kanssa, mutta Järjen ja tunteiden kaltaisessa epookkinäytelmässä mennään tiukasti aikakauden ehdoilla.

Pukusuunnittelija voi joskus hyödyntää vaatetusta miettiessään myös näyttelijöiden persoonallisuutta. Tämä toteutuu varsinkin tuttujen, talon omien näyttelijöiden kohdalla.

– Esimerkiksi Johanna Reilin nauttii joka hörselöstä, joka hänellä on päällään, Suutari sanoo rouva Jenningsin roolin esittäjästä.

Näyttelijälle maistuu klassikko

Puvustus ja muut puitteet vievät 1800-luvulle, mutta kuinka helppoa muuten nykyihmisen on sujahtaa tuon ajan nuoren naisen maailmaan?

– Olen itse lähestynyt sitä ajatuksella, että itse asiassa ihmiset eivät ole muuttuneet hirveästi parissa sadassa vuodessa, Pihla Maalismaa sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Pihla Maalismaa ja Markku Haussila seikkailevat järjen ja tunteiden maailmassa.

– Puitteet tekevät tästä astetta kiinnostavampaa kuin jos olisimme olevinamme jossain lukiossa ihastuneina. Klassikot ovat klassikkoja. Niitä on aina kiinnostava tehdä.

“Salissa on hyvä fengshui”

Viime keväänä Teatterikorkeakoulusta valmistunut Elviira Kujala tekee nyt uransa toistaiseksi suurimman teatteriroolin.

– Tunteet ja ihmisten väliset suhteet ovat aika lailla samanlaisia, toki ympäröivä yhteiskunta on asettanut tuohon aikaan erilaisia paineita. Silloin naimisiin pääseminen on ollut naiselle ainoa keino pärjätä, Kujala muistuttaa.

Maalismaalle ja Kujalalle Järki ja tunteet on ensimmäinen vierailu Hämeenlinnan teatterissa.

– Kun ensimmäisen kerran menin teatterisaliin, se teki vaikutuksen. Se on todella sopivan kokoinen: siinä on ison salin tuntu, mutta samaan aikaan se on niin intiimi, ettei tunnu stadionilta, Maalismaa kuvailee.

– Tekisi mieli sanoa, että siinä salissa on hyvä fengshui. HÄSA

Järki ja tunteet

Ensi-ilta Hämeenlinnan teatterissa torstaina 28.10.

Päärooleissa Elviira Kujala (Elinor) ja Pihla Maalismaa (Marianne).

Muissa rooleissa Markku Haussila, Eino Heiskanen, Miika Laakso, Matti Leino, Birgitta Putkonen, Johanna Reilin, Sinikka Salminen, Sonja Salminen, Katariina Kuisma-Syrjä ja Toni Wahlström.

Ohjaaja Satu Rasila, lavastussuunnittelu Heidi Wikar, pukusuunnittelu Satu Suutari, valosuunnittelu Veikko Pulli ja äänisuunnittelu Harri Kuittinen.

Järki ja tunteet (alun perin Sense and Sensibility) on englantilaisen kirjailijan Jane Austenin romaani vuodelta 1811.

Se oli ensimmäinen julkaistu Austenin teos. Ensijulkaisunsa aikaan se julkaistiin nimimerkillä “a Lady”.

Austenin romaaniin perustuva Ang Leen ohjaama elokuva Järki ja tunteet sai ensi-iltansa vuonna 1995.

Pääosia näyttelivät Emma Thompson ja Kate Winslet. Thompson oli myös käsikirjoittaja ja sai Oscar-palkinnon parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Menot