Kulttuuri

Juhannusta juhlittiin, koska se takasi naima- ja sato-onnen – Koristelisitko kotisi ja ruokkisitko vieraasi näiden perinteiden mukaan?

Miksi jussina kannetaan yhä koivut portaanpieliin? Entä mitä tietää vihta saunan katolla? Kokosimme yhteen vanhoja suomalaisia juhannusperinteitä.
Juhannus Karkun Ellivuorella 1950-luvulla. Kuva: Museovirasto

Keskikesällä juhlittiin jo paljon ennen kuin kristinusko saapui Suomeen ja juhannus lainasi nimensä Johannes Kastajalta.

Alun perin säänjumala Ukon juhlaa vietettiin kesäkuussa tulevan sadon varmistamiseksi. Varhaiskeskiajalla kirkko omi juhlan 24. kesäkuuta vietettävän Johannes Kastajan syntymäpäivän kunniaksi.

Juhannusta on vanhastaan kutsuttu myös mittumaariksi, mikä on väännös ruotsin kielen midsommar-sanasta.

Lipunnosto juhannuksena Kalvolassa 1950-luvulla.
Kuva: Pekka Kyytinen / Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma.

Koristeet

Juhannusaattona sisälle tuotiin esimerkiksi kukkivien pihlajien ja tuomien oksia ja seinille ja ikkunoihin kukkaseppeleitä, sillä vehreimmillään olevan luonnon uskottiin sisältävän erityisiä voimia.

Pääoven pieli tai rappuset koristeltiin nuorilla juhannuskoivuilla. Tuvan lattioita peittivät lehtikasat lasten ja kotieläinten leikeille.

Joskus koristeilla haluttiin turvata myös karjaonni. Esimerkiksi Itä-Hämeessä aattona kiedottiin kaisloja ja kieloja lehmien sarviin.

Juhannus Karunan kirkossa Helsingin Seurasaaressa vuonna 1937.

Saunaperinteitä

Juhannussaunaa varten taiteltiin koivun ja joskus myös katajan, haavan ja pajun oksista jokaiselle saunojalle oma, uusi vihta. Sillä kylvettiin vain kerran.

Naimattomien neitojen vihtoja heiteltiin saunan jälkeen katolle. Niistä ennustettiin, mistä ilmansuunnasta oli saapumassa sulhasia kosimaan.

Juhannusyön kokko Vihdissä 1890-luvulla.
Kuva K. Grotenfelt / Museovirasto

Juhannuskokko

Juhannustulia on poltettu muuallakin Euroopassa kesän pisimmän päivän ja Pohjolassa yöttömän yön kunniaksi. Niiden on uskottu parantavan viljelysten, karjan ja ihmisten hedelmällisyyttä.

Alun perin Itä-Suomesta ja Suomenlahden rannikolta 1800-luvulla länteenkin yleistynyt juhannuskokko rakennettiin rannalle tai korkean mäen päälle. Risujen lisäksi tulessa paloi usein vanhoja veneitä ja työkaluja.

Väki kerääntyi tanssimaan, laulamaan ja leikkimään kokon ääreen.

Kokon napapuusta ennakoitiin kylän tai talon tytärten tulevaisuutta. Jos puu jäi pystyyn, jäi kylään vanhapiikoja. Jos se paloi ja kaatui, tiedossa olisi häitä.

Juhannussalko talon pihassa vuonna 1965 Föglössä, Ahvenanmaalla. Kuva on Museoviraston kansantieteen kuvakokoelmasta.

Juhannussalko

Ruotsista Ahvenanmaalle ja Länsi-Suomeen levinnyt juhannussalko on erityisesti ruotsinkielisten keskeinen juhannusperinne.

Juhannussalko tuo mieleen laivan maston. Tankoa koristavat havuista ja luonnonkukista sidotut seppeleet ja köynnökset. Sen ympärillä tanssimisen uskottiin tuovan onnea lemmenpuuhiin.

Taikoja

Lemmentaiat olivat muuallakin isossa roolissa aattoyönä. Tytöt kävivät pyörähtämässä mielitiettynsä ruispellossa, jotta lempi siirtyisi viljan mukana pojan leipään.

Jos puoliso oli vielä etsinnässä, hän saattoi ilmestyä yöllä uneen, jos tyynyn alle sujautettiin seitsemän yrttiä tai sitomattoman vihdan tai jos kiersi kolmesti keskiyöllä saunan, kaivon tai lähteen.

Keskikesän kastetta kerättiin talteen ennen auringonnousua ja sillä hoidettiin kauneutta, silmäsairauksia, korvakipua ja hedelmällisyyttä.

Mies makaa metsässä juhannusjuhlissa Rovaniemellä vuonna 1967. Kuva on Museoviraston kansantieteen kokoelmasta.

Ruoka

Maito eri muodoissaan oli keskeisessä roolissa perinteisessä juhannuspöydässä, sillä lehmät alkoivat tuottaa laitumelle päästyään runsaasti maitoa. Punaiset juhannusjuustot, maitovellit, muurinpohjaletut sekä karjalanpiirakat ja munamaito olivat tyypillisiä juhannusherkkuja.

Pohjanmaalla nuoret miehet kulkivat jussina vaihtamassa lehviä juustoon. Huolellisesti valmistetun juuston arveltiin kertoi talon tyttären vaimo-ominaisuuksista.

Etelä-Hämeessä pojat rakensivat koivuista lehtimajan, jossa syötiin tyttöjen paistamia lättyjä. Savossa ja Karjalassa annettiin lusikallinen puuroa ja lehmän maitoa pellolla olevalle kivelle. Se takasi hyvin karja- ja viljaonnen.

Juhannushäät

Juhannus oli yleinen ripillepääsypäivä, mutta juhannushäät yleistyivät vasta 1800–1900-luvulla. Sitä ennen häitä tanssittiin yleisimmin vasta syksyllä tai jopa syystalvella, kun työväellä oli juhlintaan paremmin aikaa.

2000-luvulle tultaessa juhannushäät ovat jälleen muuttuneet harvinaisemmiksi. Nykyisin suosituimmat vihkikuukaudet ovat heinä- ja elokuu.

Lähteet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, perinnekulttuuria ylläpitävä Taivaannaula-järjestö ja Suomen evankelisluterilainen kirkko

Päivän lehti

6.7.2020