Kalle Ropposen teatteriura alkoi Riihimäen nuorisoteatterissa, ensi keväänä hän pääsee määrittelemään koko alan suuntaa

Vuonna 1995 Kalle Ropponen istui muiden Riihimäen nuorisoteatterilaisten kanssa kaupunginvaltuuston lehterillä ja jännitti.

Valtuustossa päätettiin Kino Sammon purkupäätöksen perumisesta tehdystä aloitteesta. Aloitteen takana oli joukko riihimäkeläisiä: kotiseutuaktiiveja, elokuvaharrastajia, museoalan ihmisiä ja myös nuorisoteatterilaisia.

– Kaavakin oli jo muutettu purkamisen mahdollistamiseksi. Valtuustossa kokoomuksen rivit hajosivat ja aloite meni läpi kahdella äänellä, Ropponen muistelee nyt.

Kino Sampo on edelleen pystyssä ja edelleen Riihimäen nuorisoteatterin koti.

Myös Ropponen on pysynyt lestissään, ainakin osittain. Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt freelancerina teatterien valosuunnittelijana ja lavastajana.

Ensi vuoden huhtikuussa hän ottaa urallaan uuden askeleen aloittaessaan Kansallisteatterin valo-, ääni- ja video-osastojen päällikkönä.

 

” Minulle ammattilaisuuden pitää löytyä teatterista”

Alun perin Ropposesta piti tulla näyttelijä. Hän pyrki Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalle kahdesti.

– Pääsin molemmilla kerroilla toiseen vaiheeseen. Olin realisti ja ymmärsin, etten ehkä ollut vain tarpeeksi lahjakas.

Tämän jälkeen hän opiskeli vuoden taideterapeutiksi sosiaalialalle.

– Tajusin pian, että se oli itsepetosta. Minulle ammattilaisuuden pitää löytyä teatterista.

Ropponen lähti miettimään, mitä hän voisi teatterissa tehdä näyttelemisen sijaan. Hän luki Teatterikorkeakoulun hakuvihkosen läpi kannesta kanteen, ja lopulta alaksi valikoitui valosuunnittelu.

– Sen pääsykoetehtävät vaikuttivat yksinkertaisesti niin kivoilta, että halusin tehdä ne. Tehtävien perusteella tajusin myös, että valosuunnittelussa on kyse taiteellisesti täysivaltaisesta alasta, joka voisi olla minun juttuni.

Tällä kertaa Teakin ovet aukesivat ensimmäisellä yrittämällä. Ropposen lisäksi valosuunnitteluun valittiin kaksi muuta opiskelijaa.

 

Nöyryys kantoi hedelmää

Viimeiset viisi vuotta Ropponen on ollut töidensä suhteen ihanteellisessa asemassa. Hän on saavuttanut alallaan sen verran nimeä, että on voinut käytännössä valita työnsä.

Tie tähän ei kuitenkaan ole ollut yksinkertainen. Ropponen kuvaa, että hän on alusta asti kiertänyt nöyränä töiden perässä ympäri Suomea.

– Olen saanut tehtyä oman näköiseni urapolun, jossa taiteelliselle sisällölle on ollut tilaa. Olen tehnyt aina omien arvojeni ja tavoitteideni mukaisia töitä.

Vähitellen kestävä työmoraali ja hyvä työnjälki maksoivat itsensä takaisin. Töiden löytäminen helpottui, ja ohjaajien ja eri teattereiden kanssa muodostui pidempiaikaisia yhteistyösuhteita. Esimerkiksi Kansallisteatterille Ropponen on tehnyt töitä jo kuuden, seitsemän vuoden ajan.

 

Esimiesvastuu, kehittäminen ja konsultointi

Ensi keväästä lähtien Ropponen pääsee soveltamaan vuosien aikana kerryttämäänsä ammattitaitoaan.

Valo-, ääni- ja video-osastojen päällikön tehtävä on Kansallisteatterissa uusi. Lähtökohtaisesti siihen kuuluu osastojen esimiesvastuu, osastoilla tehtävän työn kehittäminen ja teatterin pääjohtajan ja teknisen johtajan tukeminen taiteellisissa ratkaisuissa.

– Ison osan työajasta vie varmasti Kansallisteatterin alkava remontti, jonka yhteydessä pitää pohtia esimerkiksi sitä, millainen tulevaisuuden näyttämö on. Valo, ääni ja video ovat ilmaisukeinoina melko nuoria, mutta kehittyviä. Ratkaisujen pitää kestää aikaa, koska toista tämän mittakaavan muutosta Kansallisteatteriin ei minun aikanani ole tulossa.

Ropponen pääsee edelleen tekemään myös taiteellisia sisältöjä, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin aiemmin. Tulevassa työssä hänellä on omia produktioita yksi tai kaksi vuodessa.

– Käytännön työ osoittaa, miten paljon ehdin tekemään varsinaista valosuunnittelua.

 

Polunauraaja

Vaikka uusi työ on tuhannen taalan paikka, joutui Ropponen toden teolla miettimään, onko se sitä, mitä hän haluaa.

– Työssä on iso vastuu. Kävimme pitkät neuvottelut, joissa halusin kuulla, mitä teatteri minulta haluaa.

Lopulta kokonaisuus alkoi kuulostaa siltä, että sille oli yksinkertaisesti liian vaikeaa sanoa ei.

– Kansallisteatterista on muodostunut minulle samanlainen paikka, kuin mitä nuorisoteatteri ja Kino Sampo olivat minulle aikoinaan. Rakastan sitä taloa, ja siellä olevat ihmiset ovat muodostuneet minulle tärkeiksi.

Myös työn sisältö houkutteli. Etenkin remontti tarjoaa Ropposen mukaan hänelle mahdollisuuden vaikuttaa koko alan suuntaan.

– Koska positio on uusi, minun pitää itse rakentaa sen sisältö. Polku on vielä auraamatta. _HÄSA