Kulttuuri Hämeenlinna

Kansallisoopperan jättää taakseen onnellinen mies – Rauno Marttisella on jatkossa enemmän aikaa isänsä musiikille

Rauno Marttisella on lasikaapissaan kolmisenkymmentä ns. ensi-iltalahjaa. Laseihin on kaiverrettu esityksen nimi ja esitysvuosi. Taannoin oopperan laulajat ja työryhmä saivat aina ensi-illasta muistoksi lasin, mutta perinne on jo haudattu. Tässä on Don Carlos -95 ja Madam Butterfly -99. Nämä ovat olleet käytössä ja kolme on mennyt rikkikin! Kuvaaja: Pekka Rautiainen

– Kun italialaiset tulivat tekemään Toscaa Suomeen, oli 32 astetta pakkasta. He päättivät lähteä takaisin heti seuraavalla lennolla. Minun onnekseni maailmassa on Toscan esittäjiä enemmänkin.

Kansallisoopperan apulaisohjaaja Rauno Marttinen myhäilee ja pulputtelee tarinoita.

– Kun menin tanssimaan Raatikoon, minun piti ajaa kuorma-autokortti. Keikkaa oli pakko ottaa Oulusta asti, että sai palkan.

Marttinen on venynyt muutamien tuntien sisällä muun muassa rekvisiitta-autonkuljettajasta tanssitaiteilijaksi ja takaisin, kun tilanteet ovat sitä vaatineet. Ja nehän ovat vaatineet.

– Kun teimme Nilsiässä Taikahuilua, ohjaaja Olli Saarelan vastahaava repesi. Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa minun täytyi vain astua siihen ohjaajan tilalle. Olli tuli kyllä ensi-iltaan kepin kanssa.

 

Huomenna bussilastillinen oopperan ystäviä suuntaan Hämeenlinnasta Helsinkiin, mutta sitä autoa Marttinen ei aja.

Huomenna apulaisohjaaja tekee viimeisen työpäivänsä Kansallisoopperassa ja Thaïs-esityksen jälkeen luvassa ovat kukitukset ja muut eläköitymiseen liittyvät juhlakuviot.

– Olen ollut onnellinen tässä työssä. Olen saanut tehdä paljon antoisaa työtä, summaa Marttinen tuntojaan.

 

“Paljon” kuulostaa Rauno Marttisen kohdalla vähättelyltä. Hän meni Kansallisbalettiin vuonna 1972 ja siirtyi oopperan puolelle 1993. Kuluneiden vuosikymmenien aikana Marttinen laskeskelee tanssineensa 400–500 teoksessa ja olleensa osallisena noin 200 eri oopperassa.

– Polku on ollut hyvinkin luonteva. Asiat ovat vain tulleet eteen. Oppi, jota olen tarvinnut, on aina löytynyt jotakin kautta.

– Olen saanut ohjata ja tehdä koreografioita. Ohjaajaksi en ole itse oikeastaan koskaan halunnut.

Elämänpolun alun askelmerkeistä Marttinen ei ole kuitenkaan kauaksi harhaillut. Kun pojan äiti on 50 vuotta Hämeenlinnassa balettia opettanut Ilmi Marttinen ja isä Sibelius-opiston Hämeenlinnaan perustanut säveltäjä Tauno Marttinen, ohjasivat olosuhteet lapsen sujuvasti tanssin ja musiikin maailmaan. Poika soitti huilua, kunnes tanssi vei kunnolla mennessään.

 

Rauno Marttiselle on tehty seitsemän polvileikkausta ja tämän vuosikymmenen alussa häntä uhkasi loppuun palaminen. Peter Grimes -ooppera oli apulaisohjaajalle yksinkertaisesti liian kuluttava tuotanto.

– Onneksi pääsin pitkälle vuorotteluvapaalle. Muuten olisin varmaan jo sairauseläkkeellä, Marttinen nauraa.

Tiukkatahtisessa työssä on auttanut myös elämänasenne.

– Harrastan sotakirjallisuutta. Niiden tarinoihin verrattuna oma elämä tuntuu helpolta.

 

Päivätöistä irtaantuminen tarkoittaa Marttisen kohdalla sitä, että hän pystyy keskittymään entistä paremmin Musiikkikustannusyhtiö Edition Tillin toimintaan. Reilun kymmenen toimintavuoden aikana yhtiö on kustantanut lähes 200 Tauno Marttisen teosta.

– Haluan tehdä isän musiikkia tunnetuksi.

Tauno Marttisen musiikkia esitetään jatkuvasti jossain. Esimerkiksi ensi syksynä Turussa nähdään kaksikin hänen oopperaansa, mutta levytyssuunnitelmista Rauno ei halua vielä puhua tarkemmin.

– Tämä on monivuotista työtä. Kun ne toteutuvat, niin ne toteutuvat.

 

Oopperateosten valmistuminen ja esittäminen vaatii satojen ihmisten yhteistyötä. Sen onnistuminen on Rauno Marttisen mielestä mahdollista vain, jos kaikkien välillä vallitsee pitkäjänteisen työn mukanaan tuoma luottamus.

Oman uransa vaikuttavimmiksi työkavereiksi hän nimeää Ralf Långbackan ja Matti Salmisen.

– He ovat suuria ihmisiä, suuria sydämiä. He ovat myös vaativia, mutta se kuuluu eteenpäin menoon.

Marttisen oma suosikkiooppera on Verdin Don Carlos ja suosikkibaletti Joutsenlampi, mutta töistä irtaantuakseen hän on kuuntelee mieluiten Bachia.

– Jos olen tullut väsyneenä lauantaina töistä kotiin, Matteus-passio on ollut minulle sellainen rentouttava ja voimaa antava.

Nyt, kun ansiotöihin ei enää tarvitse mennä, voi Marttinen kenties rentoutua tavalla, josta hän kertoo kuiskaten.

– Ehkä vähän punaviiniä nautin myös. HÄSA