Kulttuuri Janakkala

Kantahämäläiset käyttävät kirjastoautojaan poikkeuksellisen ahkerasti – "Pitää olla erikseen syy, etten tulisi"

Pyörien päällä tehdään paljon enemmän lainauksia kuin Etelä-Suomen muiden maakuntien alueella.
Janakkalalainen Maijaliisa Haavisto jättää viikottaisen kirjastoautokäynnin väliin vain erityisen painavasta syystä. Kuva: Esko Tuovinen
Janakkalalainen Maijaliisa Haavisto jättää viikottaisen kirjastoautokäynnin väliin vain erityisen painavasta syystä. Kuva: Esko Tuovinen

Juha Kirjoranta on pysäköinyt kirjastoauton Siankärsäntien varteen Janakkalassa ja osaa jo odottaa tuttua vakioasiakasta saapuvaksi.

Polvileikkauksesta hiljattain parantunut Elvi Kuotola pystyy jälleen asioimaan kirjastoautolla. Hän kertoo etsiskelevänsä runoutta, mutta lainausrepertuaariin kuuluu sen lisäksi kaikkea laidasta laitaan: lehtiä, tietokirjoja ja jännitystäkin.

Janakkalan kirjastoauto on pysähtynyt Kuotolan kotitalon lähistöllä reilut parikymmentä vuotta. ”Syyllinen” tähän löytyy lähipiiristä.

– Meidän miniä teki aikoinaan aloitteen. Nykyisin miniä on vantaalaistunut eikä siksi enää käytä tätä, mutta anoppi senkin edestä, Kuotola naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Elvi Kuotola lainaa luettavaa laidasta laitaan. Kuva: Esko Tuovinen
Elvi Kuotola lainaa luettavaa laidasta laitaan. Kuva: Esko Tuovinen

– Minulta jäisi käymättä kirjastossa, jos auto ei tässä pysähtyisi. Tämä on kulttuuria meille sivukulmalaisille. Juuri muita palveluita ei täällä ole.

Kun Kuotola on saanut lainat mukaansa, hänelle tulee kiire kotiin irrottamaan sähkölaitteita. Taivaalla alkaa jyrähdellä loppukesän ukkonen.

Janakkalassa autosta lainataan yli viidennes

Viime vuonna kirjastoautossa tehtiin kaikista Janakkalan lainauksista useampi kuin joka viides.

Autosta lainattiin 62 023 teosta, mikä on 21,7 prosenttia koko Janakkalan kunnankirjaston viime vuoden lainoista.

Kirjastoautojen käyttö on muutenkin Kanta-Hämeessä vilkasta. Viime vuonna maakunnan kirjastoautoista tehtiin 12 prosenttia kaikista lainoista, kun muissa Etelä-Suomen alueen maakunnissa määrä oli selvästi alle kymmenen prosentin.

Selvää syytä kirjastoautojen suosioon Kanta-Hämeessä on kuitenkin vaikea löytää.

 


”Hämeenlinnassa kirjastoautojen lainauksesta 70 prosenttia kohdistuu lasten ja nuorten aineistoon, josta suuri osa lainataan koulu- ja päiväkotipysäkeillä.”


 

– Voisiko yhtenä syynä olla asukastiheys tai väestön ikärakenne, aprikoi johtava kirjastonhoitaja Tuija Vahtero Hämeenlinnan kaupunginkirjaston hakeutuvista palveluista.

– Esimerkiksi meillä Hämeenlinnassa kirjastoautojen lainauksesta 70 prosenttia kohdistuu lasten ja nuorten aineistoon, josta suuri osa lainataan koulu- ja päiväkotipysäkeillä.

Valtakunnallisen kirjastoautotyöryhmän puheenjohtaja Sanna Kuosa arvioi lainamäärän johtuvan siitä, että alue on maantieteellisesti laaja ja siellä on vähemmän kivijalkakirjastoja.

– Lisäksi tuossa näkyy onnistunut reittisuunnittelu. On onnistuttu löytämään pysäkkipaikkoja, joissa on paljon lainaavia asiakkaita, sanoo Kuosa, joka työskentelee Lahden kaupunginkirjaston palvelupäällikkönä.

Myös Kuosa muistuttaa koulujen ja päiväkotien lainaamisinnokkuuden merkityksestä kirjastoautojen lainausluvuissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hyvin on kirjastoautossa palveltu. Joskus jopa soitetaan, että nyt olisi tietty kirja saatavissa, janakkalainen Timo Suni kiittelee. Kuva: Esko Tuovinen
– Hyvin on kirjastoautossa palveltu. Joskus jopa soitetaan, että nyt olisi tietty kirja saatavissa, janakkalainen Timo Suni kiittelee. Kuva: Esko Tuovinen

Janakkalan kirjastoauton matka jatkuu seuraavalle pysäkille Rastilantielle.

Ensimmäisenä sisään nousee Maijaliisa Haavisto.

– Käyn tässä viikoittain. Pitää olla erikseen syy, etten tulisi.

Hänen mielestään on ”ihana asia”, että auto kiertää.

– Kun muutin tänne 1990-luvun puolivälissä, kävelin yhden talven edelliselle pysäkille, kun auto ei kulkenut vielä tätä kautta. Mieluummin käyn autossa, kun kirjastolle on matkaa kuusi kilometriä, Haavisto kertoo.

– Olen käynyt aina kirjastossa. Koulun kirjastonkin luin varmaan läpi. Omat lapsetkin, nyt jo tietysti aikuisia, ovat oppineet käyttämään kirjastoa.

Kuljettaja Juha Kirjoranta vinkkaa autoon nousseelle Timo Sunille uudesta teoksesta, jonka tekijän hän tietää kuuluvan Sunin suosikkikirjailijoihin.

– Hyvin täällä on palveltu. Joskus jopa soitetaan, että nyt olisi tietty kirja saatavissa, Suni kiittelee.

”Joskus harlekiinihömppääkin”

Maijaliisa Haavisto kertoo oppineensa kirjastoautokäyntiensä myötä lukemaan kotimaisia dekkareita. Lisäksi käsissä pysyvät historialliset romaanit.

– Joskus otan ”harlekiinihömppääkin”, se on helppoa lukea.

Kerran kuukaudessa kirjastoautoon tulee moottoripyörälehden uusi numero, joka lähtee luettavaksi isännälle.

– Tämä on ihana iltameno, Maijaliisa Haavisto myhäilee astuessaan ulos kirjastoautosta ja heiluttaa taas kerran täyttynyttä kirjakassiaan. HÄSA

Kanta-Hämeessä kahdeksan

Etelä-Suomen kirjastot 2019 -tilaston mukaan kirjastoautojen osuus asiakkaiden lainausmääristä oli liikkui Etelä-Suomen alueella enimmillään Kanta-Hämeessä, missä kirjastoautojen kautta lainattiin 12 prosenttia kaikista lainoista.

Pääkaupunkiseudulla kirjastoauton osuus lainoista oli 3 prosenttia, muualla Uudellamaalla 7 %, Etelä-Karjalassa 2 %, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä 8 prosenttia molemmissa.

Kanta-Hämeessä on seitsemän kirjastoautoa: kaksi Hämeenlinnassa ja loput Janakkalassa, Hattulassa, Lopella, Forssassa ja Tammelassa.

Kirjastoautoilainausten osuus kaikista kunnankirjastojen lainauksista vuonna 2019

Hämeenlinna 13,6 %.

Janakkala 21,7 %.

Hattula noin 17,9 %.

Loppi noin 21 %.

Hausjärvi 30,7 %.

Forssa noin 7 %.

Tammela 41 %.

”Viime vuosi oli tosin poikkeuksellinen, sillä pääkirjasto oli muuton vuoksi kiinni viisi viikkoa, ja sitä paikattiin kirjastoauton ylimääräisellä pysäkillä kirjaston vieressä. Tämä vaikutti jonkin verran. Kaikkiaan kirjastoauton osuus lainoista on Tammelassa todella merkittävä, useiden vuosien ajan se on ollut yli 35 prosenttia”, selventää Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen.

Juttua päivitetty 18.9. klo 11.41: Lisätty Hausjärven kirjastoautoa koskeva tieto.

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic