Kulttuuri

Tampereen Juhannustanssit on rohkeaa, jopa hullunrohkeaa teatteria

Tampereen Työväen Teatteri: Juhannustanssit. Käsikirjoitus Hannu Salaman romaanin pohjalta Juho Gröndahl. Ohjaus Linda Wallgren. Sävellys Joonas Mikkilä, koreografi Samuli Nordberg, musiikin sovitus ja johto Paavo Malmberg ja Joonas Mikkilä. Lavastus Janne Vasama, valot Eero Auvinen, videot Pyry Hyttinen, puvut Marjaana Mutanen, äänisuunnittelu Kalle Nytorp ja Paavo Malmberg. Ensi-ilta 16.10.2019
Juhannustanssit yltyy ajoittain myös uhkaavaan hurjuuteen. Kuvassa etualalla Helmi-Leena Nummela, Jussi-Pekka Parvainen ja Verneri Lilja. Kuva: Janne Vasama/TTT
Juhannustanssit yltyy ajoittain myös uhkaavaan hurjuuteen. Kuvassa etualalla Helmi-Leena Nummela, Jussi-Pekka Parvainen ja Verneri Lilja. Kuva: Janne Vasama/TTT

Ohjaaja Linda Wallgren ja dramaturgi Juho Gröndahl ovat tehneet rohkeita valintoja Hannu Salaman 55 vuotta vanha romaani materiaalinaan.

Jo Salaman romaani oli rohkea omana aikanaan, ja sitä toki voi juhlia. Tampereen Työväen Teatterin suurelle näyttämölle nostettuna esitysversiona se on nyt kuitenkin omalakinen, relevantti, jopa hullunrohkea teos. Se kertoo nuoruuden kääntymisestä aikuisuuteen kasvukipujen, pettymysten ja kesäisen nostalgian kautta.

Esitystä on markkinoitu ”pätkätyösukupolven versiona” Salaman romaanista. Osittain se pitää paikkansa, mutta tapa on yllättävä.

Neljättä seinää ei ole

Tunteen tasolla esityksestä löytyy kaikille tunnistettava universaali ydin. Jonkinlainen taiteellis-esteettinen isänmurhakin näyttämöllä tapahtuu, mutta sitä ei voi tässä välittää paljastamatta liikaa. Se on kuitenkin hyvin lempeää laatua.

Juhannustanssit on suorastaan ilahduttavaa työtä. Koko työryhmän työskentely on niin laadukasta, että juhannusiloon on helppo yhtyä.

Esitys on täynnä nurkan takaa törmääviä yllätyksiä, persoonallista huumoria ja kekseliästä teatterillisuutta, joka oikeastaan alkaa jo teatterin ala-aulan naulakolta. Usein puhutaan ns. neljännen seinän ylittämisestä, mutta tässä esityksessä ei oikeastaan ole seiniä lainkaan, mikä tuottaa erityisen yhteisöllisen tilan tunnun.

Lavastus yksi päähahmoista

Joonas Mikkilän säveltämä musiikki on esityksen kantavia elementtejä. Ajoittain se on lähes läpisävelletty. Bändiä johtava Paavo Malmberg on tehnyt erinomaisen äänisuunnittelun Kalle Nytorpin kanssa.

Janne Vasaman suunnittelema lavastus nousee yhdeksi esityksen päähahmoista. Suomalainen usein haluaa viedä keskikesän katkeransuloisen karnevaalinsa lähelle luontoa, mutta niin että auto, mökki ja sähköpistoke ovat välittömässä läheisyydessä.

Tätä lavastus tuo esiin kekseliäästi. Näyttämötekniikan käyttö ja varsinkin lavaste-elementtien liikuttelu ovat kellontarkasti suunniteltua työtä.

Nuoret muutakin kun nuoria

Myös näyttelijäryhmä luottaa esityksen visioon. Hahmot rakentuvat tavalla, joka on yhdistelmä rentoa leikkiä, kiivasta heittäytymistä ja ymmärtävää kiintymystä.

Tuottaa vaikeuksia nostaa esiin yhtä, sillä koko ensemble tekee rakastettavaa ja omistautuvaa näyttelijäntaidetta.

Wallgren on antanut vastuuta erityisesti työryhmän nuorimmille jäsenille, mikä on positiivista sikälikin, ettei nuoremmille usein ole muuta näyteltävää kuin olla nuori.

Vaihtoehto on olemassa

Suomalaiseen juhannukseen saattaa kuulua, että sitä juhlitaan vaikka hampaat irvessä, vaikkei mieli kovin juhlava olisikaan. Jokainen hetki tai kohtaaminen voi tuoda jonkin muutoksen.

Elämä voi muuttua hienommaksi, tyhjyys tulla täydeksi, kipu lakata. Kesäyössä välähtävään rakkauden hauraaseen kipinään tartutaan kuin laskuhumalainen juomatilkkaan, ahneesti, nauttimatta.

Esityksen tapahtumat on kehystetty hurmaavan letkeään rytmiin, joka tuo tansseihin kohtalokkuuden ja vääjäämättömän tragedian tunnun.

Esitys tarjoaa kuitenkin myös vaihtoehdon. Individualistinen umpikuja voi muuttua, tarjottu sukupolvien kierron malli katketa, minä muuttua meiksi. Vaihtoehto on katsoa itseensä yhdessä.