Kulttuuri

Kirja-arvio: isän ja pojan kirjeenvaihto on tyypillistä, mutta tärkeää

Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen. Gummerus 2020. 218 s.

Kirjailijoiden painetut kirjeenvaihdot ovat usein teennäisiä, varsinkin jos ne tapahtuvat kustantamon ehdotuksesta.

Edes vanhemman ja lapsen väliset ajatuksenvaihdot eivät ole immuuneja tälle, kuten Rafael ja Jörn Donnerin sinänsä kiinnostava Ennen kuin olet poissa (2018) osoitti.

Antti Rönkä (s. 1996) ja Petri Tamminen (s. 1966), hekin poika ja isä, esikoiskirjailija ja kirjataivaalle vakiintunut tähti, viestittelevät aidomman oloisesti.

Syy saattaa olla muodollinen: Tamminen lähettää ensimmäisen kirjeen, koska ei muuten saa yhteyttä. Rönkä vastaa, ja pikkuhiljaa löytyy yhteys, joka on aiempaa läheisempi.

Silloin tällöin onnellinen on, paitsi kirjeenvaihto, myös pitkä alaviite Röngän omakohtaisen esikoisen syntymiselle.

 

Rönkä työstää käsikirjoitusta, josta tulee ulkopuolisuutta ja kiusaamisen jälkiä käsittelevä romaani Jalat ilmassa (2019).

Kirjeissä Tamminen on lähtökohtaisesti isä. Kun Rönkä paljastuu kirjoittajaksi, Tammisen roolit pitkän uran tehneenä kirjailijana ja kirjoittamisen opettajana nousevat esiin.

Roolit muodostavat Tammiselle ja kirjeenvaihdolle perusongelman, joka on sukua kirjailijan pääteemalle: miten toisen ihmisen kanssa pitäisi olla?

Kirjan alaotsikko ”Pelosta, kirjoittamisesta ja kirjoittamisen pelosta” paljastaa, että kirjeenvaihto käsittelee enimmäkseen kirjoittamista, ja saattaa antaa siihen myös opastusta.

 

Kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta puhumisen kautta päästään alueille, joista isä ja poika eivät ole puhuneet.

Röngän ja Tammisen välillä on tyypilliseltä tuntuva isän ja pojan välinen kommunikaatiokuilu. Tammisen on vaikea puhua asioista, joille Rönkä löytää helposti sanoja. Se voi johtua kummankin perusluonteesta, tai vain siitä että sukupolvien välillä on eroja.

Tai siitä, että nuorilla usein on mielipide, vaikkei vielä omaa paikkaa maailmassa.

Lienee vain sattumaa, että kirjeenvaihdon draamallinen kaari nousuineen, laskuineen ja katkoksineen on onnistunut: esikoisromaanin synnyttämisen lisäksi toinen keskeinen tapahtuma on mielialalääkkeiden yliannostus.

Silloin tällöin onnellinen on kaikesta huolimatta kuitenkin lohdullinen kirja.

 

Pojan ja isän väliseen suhteeseen syntyy uusia tasoja, kun puhutaan aiemmin vaietusta. Samalla varsinkin isä joutuu kyseenalaistamaan roolinsa nuoren miehen elämässä.

”En anna itselleni anteeksi”, Tamminen aloittaa yhden kirjeistään ja tiivistänee sillä monen vanhemman paikan suhteessa lapsiinsa.

Kuitenkin: Kun kirjeenvaihto päättyy, Röngän esikoinen on jo maailmalla. Tammiseltakin tulee kirja, mutta se ei enää mahdu otsikkoon.

Menot