Kulttuuri

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi kertoo julmasta, mutta kauniista maailmasta

JP Koskisen Tulisiipi kertoo kauniisti lentämisestä, sodasta, Neuvostoliitosta ja siitä, miten ihminen on lopulta olosuhteidensa uhri.

JP Koskinen: Tulisiipi. Like 2019. 352 s.

Kaarle ei ole vielä kovinkaan vanha, mutta hän tietää jo, mitä elämältään haluaa. Hän haluaa lentää.

Unelma vain vahvistuu, kun Janne-setä vie hänet katsomaan lentäjälegenda Charles Lindberghiä. Lindbergh ojentaa Kaarlelle enteilevän kortin. “You’ll be the greatest pilot of the world.”

 

Hämeenlinnalaisen kirjailijan JP Koskisen uusin teos Tulisiipi lähtee liikkeelle laman runtelemasta 1920-luvun Minnesotasta, josta suomalaisamerikkalainen perhe lähtee onnen perässä rakentamaan sosialistista Karjalaa.

Karjalassa vastassa ei kuitenkaan ole paratiisi, vaan kaikesta on pulaa. Ihmisten sisällä kasvaa epäluulo toisiaan ja järjestelmää kohtaan.

Vähitellen maailma luisuu kohti Toista maailmansotaa. Sen edessä tavallinen ihminen tajuaa pienuutensa ja neuvostokoneiston julmuuden.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä romaanin päähenkilö Kaarle Kuura kasvaa pikkupojasta kohti teini-ikää lentämisestä haaveillen.

Ja se sanottakoon, että lentämään hän myös pääsee.

 

Tulisiipi kärsii pienestä alkukankeudesta, mutta kun tarina pääsee vauhtiin, se todella imaisee mukaansa. Teksti on sujuvaa, ja kielen eloisuus ulottuu kirjan lentokuvauksiin asti.

Kirjan kanteen kuvattu lentokoneen silhuetti synnyttää suoran mielleyhtymän sotaan. Tästä huolimatta Tulisiipi ei ole sotaromaani. Se on paljon moniulotteisempi.

Koskinen kuvaa liikuttavan realistisesti pienen pojan ajatuksia aikuisten maailmassa. Hän ei aliarvioi lapsen kykyä ymmärtää, mutta onnistuu samalla pitämään kiinni pikkupojan uskottavasta näkökulmasta.

Tätä horjuttaa vain hetkittäin tapahtumien järjettömyyden hieman turhan painokas korostaminen. Toisaalta ehkä on tärkeää, että nykyihmisille muistutetaan, miten perusteetonta lopulta on ihmisten sortaminen etnisyyden, oppineisuuden ja muun vastaavan suhteen.

Se perustuu suoranaiseen valheeseen, kuten niin moni asia Neuvostoliitossa.

 

Koskisen rivien välistä kuultaa pessimistinen maailmankatsomus. Ihminen on elämässään olosuhteiden uhri.

Täysin ilman toivoa Tulisiipi ei kuitenkaan jää. Sitä tarjoaa Kaarlen lapsenomainen rakkaus lentämiseen, joka säilyy läpi elämän.

Lentokoneen ohjaamosta hän näkee maailman kauneuden, joka kauheudenkin keskellä tarjoaa kaiken tarvittavan lohdun.