Kulttuuri

Kirja-arvio: Kauko Röyhkä on yhä vedossa

Kauko Röyhkä: Marjatan poika – Muistelmat 1. Docendo 2019. 276 s.

Kauko Röyhkä on hämmentänyt, ihastuttanut ja vihastuttanut kirjoillaan ja levyillään jo kohta 30 vuotta. Alusta asti hän on ollut ristiriitainen persoona: toisaalta ärsyttävä ja ylimielinen, toisaalta samalla lailla lämpöä, rakkautta ja hyväksyntää hakeva kuin kuka tahansa.

Röyhkän lapsuus- ja nuoruusvuosista kertova omaelämäkerta Marjatan poika valottaa muun muassa tätä kahtiajakautuneisuutta. On mukavaa huomata, että Röyhkäkin on ollut epävarma ja kamppaillut tyttöongelmien kanssa.

Hän loi röyhkeän hahmonsa, koska halusi erottua ja ihaili itsevarmoja ja muiden mielipiteistä piittaamattomia hahmoja kuten Lou Reed ja Henry Miller.

 

Röyhkä tunsi jo nuorempana tarvetta olla rankka, mutta ystävystyi kolmen tytön kanssa, jotka toivat hänen elämäänsä myös jollakin tasolla kaivattua tasapainoisuutta.

”Tämä kaupunki on täynnä verenhimoisia ja vittumaisia ihmisiä. Helpotusta tuovat vain satunnaiset, lyhyet kohtaamiset joidenkin lempeämpien sielujen kanssa, mutta nekään eivät johda mihinkään”, Röyhkä kirjoittaa.

Facebook-sivullaan Röyhkä on jo jonkin verran avannut samoja aiheita ja tapahtumia kuin Marjatan pojassa, mutta syventää niitä nyt mielenkiintoisesti. Oli Röyhkän Facebook-ulostuloista mitä mieltä tahansa, niin viihdyttävästi hän osaa kirjoittaa. Elämäkerta on pääasiallisesti vetävää ja naurua kirvoittavaa kerrontaa.

Beefheart- ja The Velvet Underground -fanituksesta on kuultu jo kyllästymiseen asti, mutta kiinnostavampaa on lukea Röyhkän eräinnostuksesta, kesistä äidin synnyinkaupungissa Pellossa ja alkuun tahmeiden bändikuvioiden muuttumisesta menestyksekkäämmiksi.

 

Vaikka Röyhkä onkin iän myötä hieman pehmennyt, niin ei hän vieläkään mikään Ressu Redford ole. Tekstissä vilahtelevat ”kulttuuripierut” ja ”munapääarkkitehdit”, ja siitä paistaa läpi suorasukaisuus, josta Röyhkä on opittu tuntemaan. Teksti on särmikästä, ei liian hiottua, mutta kuitenkin varsin pätevää.

Kirja päättyy vuoteen 1980, ja se saa jo odottamaan jatko-osaa. Röyhkä on itse sanonut, ettei muista 80-luvusta kovinkaan paljoa, mutta Marjatan pojassa yksityiskohdat ovat häkellyttävän hyvin muistissa. Vaikka tietysti joitakin muistoja on varmastikin väritetty mielenkiinnon lisäämiseksi.

Kaiken kaikkiaan Marjatan poika on Röyhkältä miellyttävä yllätys kyseenalaisemman julkisuuden jälkeen. Eikä feminismiäkään nälväistä kuin hieman.