Kulttuuri

Kirja-arvio: Kunnianhimoisessa klassikkotulkinnassa on aineksia, muttei häikäisyä

Heikki Kännö: Runoilija. Sammakko 2020. 568 s.

Heikki Kännön romaani Runoilija on melko löyhä Faust-tulkinta mielikuvituksellisilla ja lennokkailla mausteilla höystettynä.

Se kertoo tarinan kuvitteellisesta Aurelian Benn -nimisestä runoilijasta, joka sotkeutuu paholaisen peleihin kohtalokkaalla tavalla. Matkansa varrella hän ystävystyy Friedrich Nietzschen ja Rudolf Steinerin kanssa sekä ihastuu makaaberein seurauksin useisiin naisiin.

Runoilija yhdistelee todellisuutta ja fiktiota paikoin kiinnostavasti, paikoin pitkäveteisesti. Heikki Kännö ei ole kirjoittajana kovin omaleimainen. Periaatteessa tekstissä on kaikki paikoillaan ja oppikirjamaisesti oikein, mutta se ratkaiseva tekijä, joka saa tekstin todella kukkimaan ja erottumaan joukosta, puuttuu.

 

Kännön kielenkäyttö on taloudellista, eikä hänen tekstinsä juuri herätä oivalluksen tunteita: juuri tuollainen jokin ihminen, ilmiö tai hetki on.

Hän kuljettaa tarinaa sujuvasti, mutta maneerinomaisesti. Kirjan loppupuolella on esimerkiksi dialoginpätkä, jossa dialogin katkaisee yli viisi kertaa lause, jossa ”Heinrich painaa sormensa huulilleen ja hymyilee” tai tekee jotain muuta.

Kirja tuntuu todella pääsevän vauhtiin vasta siinä vaiheessa, kun Rudolf Steiner astuu kuvaan. Steinerin esoteeriset opit ovat sen verran erikoislaatuisia, että niillä on vähintäänkin viihdearvoa.

Mukavaa on, että Kännö ei tee hänestä koomista. Steinerin korkealentoisimmatkin ideat esitellään neutraalisti, ja häntä kohdellaan hahmona kunnioittavasti.

 

Nietzsche sen sijaan näyttäytyy hieman huvittavana, itsensä ylivakavasti ottavana hahmona. Ja kun Nietzschellä sitten alkaa päässä heittää, Kännökin kirjoittajana hieman irrottelee, samoin kuin silloin kun Heinrich von Grüngen -nimellä esiintyvä paholainen päästelee erään illallisen aikana menemään.

Vaikka Kännö onkin selvästi tehnyt taustatyötä ja marssittaa tekstinsä sekaan aikaan kuuluvia yksityiskohtia, jotenkin ei aivan tunne elävänsä tekstin aikakautta.

 

Lopulta kirjassa kaikki liittyy yhteen. Paholainen on käyttänyt Nietzschen filosofiaa synnyttääkseen kansallissosialistisen liikkeen, jonka johtaja Adolf Hitler ”viettää vapaa-aikansa pentagrammin keskustassa”, ja on niin ikään tehnyt sopimuksen pirun kanssa.

Steiner hurahtaa Faustiin ja on saanut itsensä kuolleeksi ilmoittaneen Aurelian Bennin mysteeriä selvittäessään loppysysäyksen antroposofiselle opilleen.

Kännö on eniten kotonaan okkultististen aihelmien parissa, mutta kirjan alkupuoli sekulaarimpien juonteidensa kanssa ei herätä suuria intohimoja. Aihepiiri on ikoninen, ja kunnianhimoisesta yrityksestä täytyy nostaa hattua. Paljon osiensa summaa isommaksi kirja ei kuitenkaan kasva.

Päivän lehti

30.11.2020

Fingerpori

comic