Kulttuuri

Kirja-arvio: Liittymiin risteävät raiteet

Markku Rönkkö. Kuva Anton Reenpää

Markku Rönkkö: Ilmalinna. Like 2019. 237 s.

Markku Rönkön Ilmalinna on tunnelmaltaan haikea duunariromaani, joka kuvaa hieman hukassa olevia hahmoja ja heidän irrallisuuttaan sitovia ihmissuhteita. Elämänmuutostensa virrassa luovivat parikymppinen yksinhuoltajaäiti Sanni ja viisikymppinen Sonja.

Teoksen alussa Sanni laittautuu ja kävelee radanvarren lähiöbaariin. Hän tapaa nuoren miehen Fogelin. Heistä tulee pari.

 

Työkseen Fogeli lajittelee ja jakaa postia. Hänen duunikaverinsa, yliopistotaustainen Aslan eli Leijona on veijari, joka pitää pitkiä puheenvuoroja sosialistisen yhteiskuntanäkemyksen puolesta ja nykyisen maailmanjärjestyksen epäkohdista.

Leijona konsultoi kuinka Fogelin kannattaisi elämänsä järjestää. Työnantaja heittää kapuloita rattaisiin ja aikoo yhteistoimintaneuvotteluissa vähentää satoja työpaikkoja ja korvata omat työntekijänsä vuokraväellä.

Sanni on entinen taitoluistelija, jonka lupaava urheilu-ura on katkennut autokolariin. Sanni pohtii suhdetta äitiinsä ja mitä on menettänyt, kun nuoruus on kulunut treenatessa eikä muistoja kotibileistä tai Hangon Regatasta ole.

 

Viisikymppinen Sonja on pitkälle kouluttautunut introvertti graafikko. Työpaikalla alkaa muutos, jossa organisaation mikään toimenkuva ei säily. Astuessaan ulos Lasitalosta taiteilijasalkkunsa kanssa Sonja maistaa tappion.

Sonja kuuhailee kotitalossaan villasukissa juustoleipien ja kissan kanssa. Eräänä aamuna hän lukee lehdestä, että Lasitaloon haetaan uudella osaamisella varustettuja graafikkoja tekemään natiivimainonnan ratkaisuja brändien media-alustoille.

Fogeli tunnustelee isän roolia. Sonja taas muistelee elämänsä miehiä, joista Martin on halunnut häneltä vain lapsen.

 

Markku Rönkkö (s. 1958) on aiemmin työskennellyt tekstisuunnittelijana mainosalalla. Hän on yhdessä Jyrki Reinikan kanssa keksinyt muun muassa erään puhelinoperaattorin tunnetun mainoslauseen ”Elämä on”.

Välillä copywriterin kynä valtaa alaa romaanissa. Se tuo tekstiin kohosteisia virkkeitä, jotka kytkeyvät sisältöön välillä paremmin, välillä eivät lainkaan. ”Aika rientää. Eilen Pampers, tänään Tena, siinä ihmisen elo.”

Tyyli vaihtelee romantisoinnista tylyn lakoniseen. Eräs Haarla kertoo: ”Olin antanut työlle sydämeni ja maksani, ja sitten eräänä päivänä huomasin miten vaikeaa on yhdistää työ, perhe ja alkoholismi.”

Näin. Romaani tuulettaa maailmankatsomuksia. Pohjalla ajatus on sama kuin Chaplinin Nykyajassa (1936).