Kulttuuri

Kirja-arvio: Päämaja ei ollut yhtä kuin Mannerheim

Mikko Karjalainen: Mannerheimin päämaja. Sodanajan johtoesikunta 1918–1944. Otava 2019.
Kuva: Muu
Kuva: Muu

Mikko Karjalainen johtaa kirjansa nimellä harhaan. Hänen ansiokas kirjansa Mannerheimin päämaja ei kerro niinkään Carl Gustaf Emil Mannerheimista, josta on jo kirjoitettu kasapäin erilaisia teoksia. Karjalaisen saavutus on kertoa sodanaikaisen päämajan organisaatiosta, henkilöistä ja toiminnasta.

Päämaja oli täysin Mannerheimin luomus – kuten Karjalainen kirjassaankin todistaa. Organisaation heikkoudet tekivät kuitenkin eräistä sen johtajista virallistakin asemaansa vahvempia. Toisaalta kun esimerkiksi tiedustelutiedot eivät muuttaneet tarpeeksi käytännön toiminnaksi, kyvykkäiden johtajien ponnistelut valuivat hukkaan.

Kirja antaa paljon lisää tietoa päämajan onnistumisista ja epäonnistumisista sekä niiden syistä. Karjalainen ei käsittele yksittäisiä sotatapahtumia samalla tavalla suurennuslasin kanssa kuin useimmat muut sotahistorioitsijat ovat tehneet. Hän antaa tavallista avarampaa taustaa asioille.

Vahinko vain on, että Karjalaisen kirjan ymmärtäminen edellyttää, että lukija tietää jo etukäteen tavallista enemmän sotahistoriasta.

Karjalaisen teos olisi pitänyt tietenkin julkaista jo 1960-luvulla, jolloin lähes kaikki asianosaiset olivat elävien kirjoissa. Suomessa ei kuitenkaan voitu kirjoittaa ja puhua avoimesti sota-ajan tapahtumista ja päätöksistä. Ne olisivat väistämättä sisältäneet Neuvostoliiton ruodintaa, jota Suomessa ei pitkään aikaan suvaittu.

Toisaalta monet piirit eivät suvainneet minkäänlaista Mannerheimin toiminnan kriittistä arviointia.

Lähihistorian läpivalaisu on siten alkanut henkilöteoksista ja laajentunut vähitellen yksittäisiä tapahtumia käsitteleviin selvityksiin. On suuri harmi, että vasta nyt kirjoitetaan siitä, mitä päämajan johtavat henkilöt todella ajattelivat ja ajoivat sodankäynnissä.

Sodankäyntiä päämajoitusmestarina johtanut kenraali Aksel Airohan ei koskaan sodan jälkeen kertonut mitään. Hän antoi ennen kuolemaansa Ylelle yhden haastattelun, jossa kiersi kaikkein tärkeimmät kysymykset.

 

Erityisen paljon uutta taustaa Karjalainen antaa Kannaksen kesäkuun suurhyökkäyksestä. On tiedetty, että Mannerheimin ajattelu ja organisointi olivat ensimmäisen maailmansodan ajalta. On myös tiedetty, että tiedustelupäällikkö Aladar Paasosen ja Airon huonot välit häiritsivät tiedonkulkua ja päätöksentekoa.

Ongelmat olivat kuitenkin paljon tätäkin syvemmällä.

Karjalainen todistaa, miten laaja joukko päämajan upseereita arvioi oikein, millainen tulimyrsky Kannakselle oli tulossa vuonna 1944. Heihin ei lueta esikuntapäällikköä, kenraali Erik Heinrichsiä.

Operatiivisen osaston ja sen maavoimatoimiston johto yrittivät herätellä ylintä johtoa ja ennen kaikkea Kannaksen joukkojen johtajia. IV armeijakunnan komentaja, kenraali Taavetti Laatikainen, vastasi hätään lomailemalla ja järjestämällä rintamalla oopperajuhlat.

Kriisiajan johtaminen poikkeaa paljon siviilijohtamisesta. Sodanajan johtamisen virheistä ja onnistumisista voi kuitenkin ottaa oppia. Suuren organisaation johtaminen ei ole päätösvallan haalimista itselle. Tulosta syntyy yhteisellä strategialla, siirtämällä tehtäviä kyvykkäille alaisille ja varmistamalla tiedonkulku.

Näissä asioissa epäonnistuttiin pahasti päämajassa vuonna 1944. Samoista syistä Suomen suurimmissa yrityksissä epäonnistutaan tänään johtamisessa.

Päivän lehti

23.10.2020

Fingerpori

comic